Vesivehmaan ilmailupäivän 15.8.2020 näytöslentäjät

Kaksitasoisilla taitolentokoneilla lentävä Arctic Eagles -osasto aloitti harjoittelun vuonna 2013 ja ensiesiintyminen tapahtui LIAS 2013 -ilmailunäytöksessä Lappeenrannassa. "Saario Special" -työnimellä ryhmä esiintyi purjetaitolennon MM-kisojen päätöslentonäytöksessä heinäkuussa 2013. Vuoden 2014 päälentonäytöksessä Arctic Eagles lensi vielä kahdella koneella, mutta siitä lähtien Arctic Eagles on lentänyt kolmen koneen kokoonpanolla. Arctic Eagles jatkaa taitolentolegenda Seppo Saarion johtaman Red Birds -taitolentoryhmän perinteitä, osastotaitolentoa kolmella kaksitasokoneella. Kaikki Arctic Eagles -osaston koneet ovat Seppo Saarion rakentamia.

Arctic Eagles -osaston ohjelma koostuu kaikkiaan 17 eri liikkeestä, joista 11 lennetään osastossa. Ryhmän tavaramerkki on aura, jossa koneet 2. ja 3. ovat ryhmittyneet koneen 1. siivelle molemmin puolin. Muoto pyritään säilyttämään mahdollisimman tiiviinä! Jonomuoto sekä rivimuoto ovat muut lennettävät muodot.

Osaston liikkeet on suunniteltu siten, että ne olisivat koko ajan yleisön nähtävillä.Ohjelman loppupuolella on yhdistetty maa- ja lentoshow kiitotiellä ja sen yläpuolella! Osaston no 2. lentää lyhyen 5. liikkeen soolon. Sarja tuo esille Ultimate 10-300-koneen suorituskyvyn Unlimited -kilpailuluokkaan suunniteltuna.

Raimo on kuljetusalan yrittäjä Marttilasta. Hän on ollut Turun Lentokerho ry:n jäsen yli 40 vuotta ja toiminut pitkään kerhon eri luottamustehtävissä mm. puheenjohtajana. Raimo aloitti ilmailuharrastuksen lennokkeja rakennellen ja purjelentäjänä. Moottorilento alkoi vuonna 1979 ja hän on toiminut sen jälkeen mm. hinaus- sekä palolentokouluttajana. Taitolento on monipuolisessa ilmailuharrastuksen kirjossa hänelle tullut hänelle tutuksi omistamassaan Pitts S1 Special -koneessa.

Raimon pitkä ura harrasteilmailun parissa niin lentäjänä, kouluttajana kuin uutterana toimijana ja luottamustehtävien hoitajana huomioitiin vuonna 2012 Raimon saadessa Tasavallan presidentin myöntämän lentokapteenin arvonimen.

Pitts S1 -koneen on rakentanut Suomen taitolennon Grand Old man Seppo Saario. Hän sai koneen valmiiksi vuonna 1972. Koneyksilö on Euroopan vanhin lajissaan mutta Raimon peruskorjaamana kuin uusi. Raimo toimii itseoikeutetusti Arctic Eagles osaston johtajana. Vuosikymmenten harrastusvuosien aikana hänelle on kertynyt lentokokemusta 2 600 tuntia 8 000 eri lennolla.

Tapsa toimii liikennelentäjänä Finnairilla kapteenin tehtävissä Airbus 320/330 -koneissa. Myös hänen ilmailu-uransa alkoi lennokkipoikana ja seuraavaksi purjelentokurssilla. Moottorilentäminen alkoi 1979 ja ammattilentäjäksi tie vei ilmavoimien kautta. Purjelentolupakirja on edelleen voimassa ja harrastus jatkuu museoiässä olevalla puisella purjekoneella. Pääosa harrastusajasta liittyy kuitenkin taitolentoon ja sen kouluttamiseen. Trafin valtuuttaman tarkastuslentäjänä myös pienkoneilmailu suuntautuu eri puolelle Suomea. Taitolennon parissa Tapsa on viihtynyt vuodesta 1981.

Artic Eaglesissa Tapsa lentää omistamallaan Ultimate 10-300 -koneellaan. Ultimate suuritehoisena koneena sopii osastossa hyvin oikealle siipipaikalle. Koneen on rakentanut vuonna 1988 Seppo Saario, joka toi koneen rakennussarjana Kanadasta. Yksilö on usean eri lentäjän komennossa Pohjoismaiden menestynein taitolentokone saavutetuilla mitaleilla tarkasteltuna. Kone on peruskorjattu kymmenen vuotta sitten . Koneen kokonaislentoaika on on kaikkiaan 650 tuntia ja pilotin kokemus on noin 18 000 tuntia.

BAE Hawk -suihkuharjoituskoneen prototyyppi lensi ensilentonsa vuonna 1974. Suomi tilasi konetyyppiä ensimmäisenä ulkomaisena asiakkaana vuonna 1977 tilauksen ollessa peräti 50 konetta, joista neljä koottiin Iso-Britanniassa ja 46 Valmetilla Suomessa. Koneet olivat tyyppiä Mk.51.

Vuonna 1980 käyttöön tullut Hawk korvasi sekä Fouga Magisterin suihkuharjoituskoneena että MiG-15UTI-koneen harjoitushävittäjänä. Vuonna 1993 tilattiin seitsemän tyypin Mk.51A yksilöä ja vuonna 2007 ostettiin Sveitsin ilmavoimilta 18 vähänlennettyä Mk.66-tyypin yksilöä.

Ilmavoimien käyttöön jää 16 Mk.66-, seitsemän Mk.51A- ja kahdeksan Mk.51-tyypin koneyksilöä, jotka kaikki on modernisoitu vuodesta 2011 alkaen ns. lasiohjaamolla varustetuiksi. Modernisointia on jatkettu vuonna 2018 asentamalla koneisiin Hawk Link -järjestelmä, joka mahdollista paikkatiedon jakamisen koneiden välillä. Konetyypillä tullaan lentämään 2030-luvulle saakka.

Ilmavoimien Hawkit on sijoitettu Hävittäjälentolaivue 41:een ja niillä jatkokoulutetaan Ilmavoimien ohjaajia ja annetaan myös taktista koulutusta. Mäntämoottorivaiheen jälkeen suihkulentämiseen saadaan kosketus nimenomaan Hawkilla ja konetyypillä annetaan myös tyyppi-, suunnistus-, mittari-, taito-, osasto- ja yölentokoulutusta.

Hawk on yksimoottorinen ja kaksipaikkainen suihkuharjoituskone, jonka huippunopeus on yli 1 000 km/h matalalla ja toimintamatka jopa 2 400 kilometriä. Konetyyppi voidaan aseistaa ohjuksin ja 30 mm konetykillä.

Osallistuminen näytökseen operatiiviset tehtävät huomioiden.

Douglas DC-3:n prototyyppi lensi ensilentonsa vuonna 1935. Koneesta muodostui 1930- ja 1940-lukujen merkittävin matkustajakone, jota käytettiin laajasti myös C-47- ja C-53 -mallimerkinnöin kuljetuskoneena toisessa maailmansodassa. Sodan jälkeen DC-3 muodosti monen lentoyhtiön laivaston rungon pitkälle 1950-luvulle.

OH-LCH valmistui Douglas Aircraft Companyn tehtaalla Santa Monicassa jouluaattona 1942 Douglas DC-3A-453 -tyyppisenä matkustajakoneena, mutta otettiin sotilaskäyttöön jo muutaman päivän kuluttua ja sai mallimerkinnäkseen C-53C-DO. Se palveli aluksi Yhdysvalloissa, mutta siirrettiin vuonna 1943 Eurooppaan ja palveli matkustajakuljetuksissa.

Suomeen kone päätyi Liittoutuneiden ylijäämävarastosta Saksan Oberpfaffenhofenista, mistä Suomen valtio osti Aero Oy:tä varten ja rekisteröitiin vuonna 1948 tunnuksella OH-LCH. Kone purettiin varaosiksi vuonna 1960 mutta kunnostettiin rahtikoneeksi vuonna 1963.

Kone myytiin Ilmavoimille vuonna 1970 ja sai tunnuksen DO-11. Ilmavoimissa kone palveli ainakin rahti- ja laskuvarjohyppykoneena. Vuonna 1985 Ilmavoimien "Kolmoset" siirrettiin eläkkeelle ja näistä koneista Airveteran Oy osti vuonna 1986 kaksi. Toinen on OH-LCH eli "Hotelli", joka lentää DC-yhdistyksen operoimana jäsenlentoja, ja toinen on OH-LCD eli "Lokki", joka on näytteillä Suomen Ilmavoimamuseon edessä Vantaalla.

Mukaan DC-yhdistyksen jäsenlennolle.

Phenom on brasilialaisen Embraer-lentokonetehtaan nelipaikkainen liikesuihkukone, jonka prototyyppi lensi ensilentonsa vuonna 2007. Konetta on valmistettu vajaat 400 kpl.

Suomen Ilmailuopisto tuo Vesivehmaan lentonäytökseen toisen kahdesta Phenomistaan, joita opisto käyttää monimoottorimittarilentokoulutukseen ja tyyppikoulutukseen.

Kahdella ohivirtaussuihkumoottorilla varustetun Phenomin huippunopeus on 722 km/h ja lentomatka yli 2 000 km. Kahden ohjaajan lisäksi kone voi ottaa 4-7 matkustajaa matkustamon konfiguraatiosta riippuen.

Extra 300 -sarjan unlimited-luokan taitolentokoneen suunnitteli saksalainen Walter Extra vuonna 1987 ja rakensi Extra Flugzeugbau. Extra 330LX OH-OBO on sarjan kaksipaikkainen kuusisylinterisellä Lycoming AEIO-580 -moottorilla varustettu malli.

Konetta lentää Harri Kanto, joka on Suomen Taitolentomaajoukkueen jäsen ja osallistui mm. vuonna 2019 Advanced-luokan Euroopanmestaruuskisoihin Puolassa. Harri on taitolennon Sportsmanluokan Pohjoismaiden- ja Suomen mestari vuodelta 2016.

OH-OBO:a Harri kehuu loistavaksi kilpa- ja näytöskoneeksi. Koneen ominaisuudet riittävät pitkälle ja käytännössä ainoastaan pilotin kyvyt rajaavat mahdolliset kilpa- ja näytösliikkeet. Kaksipaikkaisena sillä voi myös välillä hauskuttaa kyydissä kavereitakin.

Moottorissa on tehoa 315 hevosvoimaa, jolla maksimipainoltaan 950-kiloinen kone lentää jopa yli 350 km/h.

Kurt Tank suunnitteli kaksipaikkaisen Focke-Wulf Fw 44 -alkeiskoulukoneen, joka lensi ensilentonsa loppukesästä 1932. Koneesta tuli taitolentokelpoinen.

Suomen onnistui ostaa Saksasta talvisodan jälkeen 30 Focke-Wulf Fw 44J Stieglitziä. Ruotsalaiset välittivät kaupan, jonka toteutumiseen liittyi myös Saksan valuuttapula. Koneet lennettiin Suomeen kesällä 1940. Vuonna 1944 ostettiin viisi konetta lisää.

Stieglitz oli kotimaisen VL Viima II:n ohella Ilmavoimien pääasiallinen alkeiskoulukone vuodesta 1940 aina 1950-luvun lopulle saakka, jolloin Saab 91D Safirit korvasivat ne. Konetyyppiä käytettiin myös yhteyskoneena. Vuonna 1960 jäljellä olevat yksilöt myytiin siviiliin. SZ-24 sai silloin tunnuksen OH-SZJ. Konetta käytettiin mm. Vaasan suunnalla purjekoneiden hinauskoneena. Se vaurioitui vuonna 1970 ja poistettiin rekisteristä, mutta rakennettiin uudelleen lentokuntoiseksi 1990-luvun lopulla. Uudelleen rakentamisen jälkeen kone toimi pitkään Porin suunnalla, nykyään Kemiössä.

VL Viiman tavoin Stieglitz on varustettu seitsemänsylinterisellä 150 hevosvoiman Siemens-Halske Sh 14 -tähtimoottorilla, joka antaa kokonaispainoltaan 870 kg painavalle koneelle 185 km/h huippunopeuden.

Phil Lawtonin Jak-11-harjoitushävittäjä Seinäjoen lentonäytöksessä kesäkuussa 2017. Kuva: Reino Myllymäki.

Yksi toisen maailmansodan parhaista neuvostoliittolaishävittäjäkoneista oli Jakolev Jak-3. Sodan loppuvaiheessa tähtimoottorisesta Jak-3U koneesta kehitettiin harjoitushävittäjä ja koulukone Jak-11, joka lensi ensilennon vuonna 1945 ja tuli palveluskäyttöön vuonna 1947. Konetyyppiä rakennettiin kaikkiaan yli 4500 kappaletta ja se palveli koulukoneena Neuvostoliiton ja Varsovan liiton maiden lisäksi mm. Egyptissä ja Pohjois-Koreassa. Jak-11 osallistui myös Korean sotaan ja oli ensimmäinen länsiliittoutuneiden saama ilmavoitto, kun F-82 Twin Mustang ohjaimissaan luutnantti William G Hudson ampui alas Jak-11 koneen 27.6.1950.

Vesivehmaalle tulevan Jak-11-koneen omistaa Phil Lawton ja se on maalattu upeaan punavalkoiseen Neuvostoliiton 1950-luvunaikaiseen maalauskaavioon.

Osallistuminen epävarmaa moottorin huollon vuoksi.

Kotimaisen alkeiskoulukoneen suunnittelu Saaf 91D Safirin korvaamiseksi aloitettiin 1970-luvun alussa ja prototyyppi Leko-70 lensi ensilentonsa 1.7.1975. Seuraavana vuonna tilattiin 30 konetta, joista ensimmäinen lensi ensilentonsa 29.12.1979 ja konetyypin käyttö alkoi Ilmavoimissa seuraavana vuonna.

Valmet Vinkaa käytetään lentämisen perusteiden opettamiseen Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen lentokone- ja helikopteriohjaajille. Vinkalla lennetään ensimmäinen yksinlento sekä tyyppi- ja suunnistusharjoituslennot. Lisäksi Vinkoja käytetään pimeälentotoiminnan, huonon näkyvyyden olosuhteissa suoritettavan mittarilennon ja taitolennon harjoittelemiseen.

Vinkoja on modifioitu matkan varrella ja vuonna 2002 ne saivat modernin avioniikkajärjestelmän. Vinkan korvaajaksi valittiin käytetyt saksalaisvalmisteiset Grob G 115E -koneet, joiden käyttöönotto on kuitenkin viivästynyt ja sen seurauksena Vinkan käyttö jatkuu edelleen. 30 rakennetusta koneesta 26 on edelleen palveluskäytössä.

Kolmipaikkaisessa Vinkassa on nelisylinterinen 200 hevosvoiman moottori, joka antaa koneelle 230-240 km/h huippunopeuden ja 200 km/h matkanopeuden toimintamatkan ollessa korkeintaan 840 km.

Osallistuminen näytökseen operatiiviset tehtävät huomioiden.

VL Viima -alkeiskoulukoneen prototyyppi lensi ensilentonsa vuonna 1936 ja siitä kehitetty VL Viima II seuraavana vuonna. Kone pääsi sarjavalmistukseen ja vuonna 1939 valmistui 21 sarjakonetta, niistä ensimmäisenä Vesivehmaan lentonäytöksessä esiintyvä VI-3.

VI-3 palveli Ilmavoimien alkeiskoulukoneena 1960-luvun alkuun saakka, jolloin Ilmavoimat luopui konetyypistä ja VI-3 myytiin siviiliin saaden tunnuksen OH-VIG. Lennettyään aikansa Suomessa kone myytiin ulkomaille palaten takaisin Suomeen vuonna 2015 oltuaan Iso-Britannian, Belgian ja Saksan siviili-ilma-alusrekisterissä.