Tiistaikerhon blogi
Myrskyn siipipuoliskoja kootaan samanaikaisestiLauantai 9.6.2018 - Tiistaikerholainen Koko alkuvuoden Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhon Myrsky -projektin pääpaino on ollut Myrsky MY-14 -hävittäjän vasemman siipipuoliskon kokoamisessa. Töitä on tehty toki myös mm. projektin koesiiven tai koneen metalliosien rakentamisessa. Vasenta siipeä on koottu teräsrakenteisessa kokoamistelineessä eli jigissä, mihin siipisalot oli tiukasti ankkuroitu. Jigissä rakennettiin siipisalkojen välistä aluetta, joten siiven johto- ja jättöreunan alueet rakentuvat myöhemmin. Toukokuun alussa oli vasen siipi saatu vaiheeseen, jossa siipisalkojen välinen alue oli rakenteellisesti lähes valmis ja sen yläpinta vaneriverhoiltu. Tämän seurauksena siipi ei enää tarvinnut kokoamistelineen tukea ja voitiin siitä irrottaa. Irrottamista ja siiven siirtoa varten rakennettiin siiven kumpaakin päähän kiinnitettävä teräsputkinen nostoteline. Telineet tarvittiin, koska siipi on jo liian painava käsivoimin siirrettäväksi. Kuva: Jorma Laakkonen. Kun siipi oli irrotettu kokoamistelineestä, se nostettiin siiven päissä olevista tukitelineistä trukin ja manuaalisen nostolaitteen avulla ja siirrettiin jigin viereen rakennetun puisen pukkitelineen varaan. Samalla siipi käännettiin ympäri siiven alapinnan verhoilun käynnistämiseksi. Kuvat: Jorma Laakkonen. Vasemman siiven alapinnan verhoilemiseksi aloitettiin verhoiluvanerien tukirimoituksen rakentaminen. Se tarkoittaa siiven pituussuuntaisten rimalinjojen kiinnittämistä siipikaarien väliin. Siiven verhoiluvanerit liimataan tukirimoitukseen ja liimaus varmentamaan vielä ruuveilla. Rimoituksen rakentamiseksi kunkin siipikaaren yläreunaan liimattiin vaneriset tukilaput, joiden varaan rimojen päät liimataan kaariin kiinni. Tämän jälkeen rimat liimattiin yksitellen ”silloiksi” kaarien väliin. Toukokuun loppuun mennessä siiven alapinnan vaneriverhoilun tukirimoitus oli saatu asennettua ja oltiin valmiit siipisalkojen välisen alueen varsinaisen verhoilun käynnistämiseen. Tarkoitus on saada alapinnan vaneriverhoilu valmiiksi ennen kuin vasen siipipuolisko lähtee näytteille Tikkakoskelle Suomen Ilmavoimien 100-vuotislentonäytöksen yhteyteen pystytettävään VL Myrskyn entisöintiprojektia koskevaan näyttelyyn. Sinne lähtee Tiistaikerhosta myös Myrskyn koesiipi. Vasemman siiven irrottaminen kokoamistelineestä vapautti telineen Myrskyn oikean siipipuoliskon kokoamiselle. Näin oli päästy siipien rakentamisessa siihen toivottuun tilanteeseen, jossa Suomen Ilmailumuseon entisöintitilassa voidaan samanaikaisesti ja vieretysten rakentaa Myrskyn kumpaakin siipipuoliskoa. Oikean siipipuoliskon rakentaminen kokoamistelineessä noudattaa vasemman siiven kaavaa. Siipi rakennetaan jigissä rangoltaan valmiiksi salkojen väliseltä alueelta, ennen kuin päästään siiven johto- ja jättöreunan alueen rakentamiseen. Oikean siipipuoliskon siipisalot kiinnitettiin jigiin, ja siipisalkojen väliin alettiin asentaa siipikaaria. Ne olivatkin jo odottaneet pitkään valmiina siiven kokoamisen alkamista. Nopsasti siipikaaret ”loksahtivatkin” siipisalkojen välisiin paikkoihinsa antaen siivelle jo siiven rakenteellista hahmoa. Samalla aloitettiin kiinnittää siipisalkoihin ja kaariin laskutelinejärjestelmän metallisia pidikkeitä sekä työntää lisäpolttoainesäiliön polttoaine- ja ilmanpaineputket paikoilleen siipikaariin tehtyjen reikien läpi. Kun Myrskyn runko moottoreineen, vasempi siipipuolisko ja koesiipi ovat näytteillä 16.-17.6.2018 Suomen Ilmavoimien 100-vuotisjuhlalentonäytöksessä Jyväskylän lentoasemalla, näytteillä on samalla suurin Myrsky-kokoonpano sitten vuoden 1965. Sinne siis! Kuvat, ellei toisin erikseen mainittu: Lassi Karivalo. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, hävittäjä, VL Myrsky, MY-14 |
Kurjen vasemman siiven tarkastusluukutTiistai 29.5.2018 - Tiistaikerholainen I.V.L. K.1 Kurki -koneen vasemman siiven vaneriverhoilu on käynnissä Tiistaikerhossa. Siiven alapinnalta puretut lahot verhoiluvanerit ovat saaneet tilalleen jo uuden vanerikatteen ja yläpinnan purettuja alueita verhoillaan.
Irrotetuista tarkistusluukuista ja läpiviennin suojuksesta ei poistettu niiden alkuperäistä maalia, sillä maalipinnat olivat säilyneet kohtuullisen hyvässä kunnossa. Pinnat vain puhdistettiin huolellisesti. Tarkistusluukkuja ja läpiviennin suojusta ei siten ole tarkoitus uudelleen maalata, kun uusi verhoiluvaneri saa hakaristikansallisuustunnuksensa.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, I.V.L. K.1 Kurki |
Valmet Vihuri II:n eturunko näytteillä Suomen IlmailumuseossaLauantai 12.5.2018 - Tiistaikerholainen Peräti parinkymmenen vuoden mittainen Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhon projekti Valmet Vihuri II:n (VH-25) etu- ja takaohjaamon käsittävän eturungon entisöimiseksi on saatu valmiiksi ja se on asetettu näytteille Suomen Ilmailumuseon I halliin. Vihurin eturungon entisöinnin pohjana on helsinkiläisestä romuttamosta 1970-luvun lopulla löytynyt ja Suomen Ilmailumuseoon hankittu VH-25:n etuohjaamon ja moottoripukin kokonaisuus. Ohjaamossa oli jäljellä joitain laitteita, tuulilasikokonaisuus sekä moottoripukissa osa patalevystä. Entisöintihanke alkoi varsinaisesti 1990-luvun puolivälin jälkeen, mutta oli jonkun aikaa tauolla käynnistyen uudestaan toden teolla 2000-luvun alkupuolella. Romuttamosta löytynyttä vain etuohjaamon käsittänyttä eturunkoa täydennettiin rakentamalla Vihurin piirustusten mukaan etuohjaamon jatkoksi takaohjaamo lentäjän istuimineen. Kumpikin ohjaamo varustettiin kaikilta laitteiltaan ja mittareiltaan niin täydelliseksi kuin mahdollista. Siitä kiitos sekä Suomen Ilmailumuseolle että Suomen Ilmavoimamuseolle, joiden kokoelmista puuttuvat laitteet ja mittarit saatiin VH-25:n entisöinnin käyttöön. Tiistaikerhossa rakennettiin myös paljon muuta tarpeellista ohjaamoiden varustusta kuten matkatavarasäiliö, karttakotelo ja valopistooli ampumaputkineen. Valmet Vihuri VH-25:n eturunko ohjaamoineen ja laitteineen on nyt näytteillä Suomen Ilmailumuseossa kävijöiden katsottavaksi. Suomen Ilmavoimamuseossa on puolestaan näytteillä ainut kokonaisena säilynyt Vihuri eli VH-18. Suomen Ilmailumuseon VH-25:n eturunko tarjoaa kuitenkin kävijälle jotain sellaista, mitä ei Ilmavoimamuseon VH-18. Entisöity VH-25:n eturunko on suurelta osin verhoiltu läpinäkyvällä pleksillä alumiinipellin sijasta. Tämän ansiosta museossa kävijä pääsee hyvin näkemään, mitä kaikkea laitteita ja mittareita Vihurin ohjaamot sisältävät. Ohjaamoissa ovat myös päällä niin ohjaamo- kuin mittarivalot sekä tähtäimen valoristikko. Etuohjaamon istuimen yläpuolelle on asennettu peili, jonka avulla museossa kävijä näkee tähtäimen valoristikon. Vihurin ohjaamolaitteet ja mittarit ovat sikäli mielenkiintoiset, että niissä on perua Vihuria edeltäneistä Ilmavoimien käyttämistä konetyypeistä. Kun Vihureja aikanaan rakennettiin, ohjaamot varustettiin monilta osin ilmavoimien käyttämistä ja jo romutetuista koneista talteen otetuilla osilla. Esimerkiksi Vihurin etuohjaamon ohjaussauva, magneeton valitsinkytkin, punaiset ohjaamovalot ja osa happijärjestelmää kuten regulaattori, virtaus- ja painemittarit ja venttiili ovat Messerschmitt Bf 109:stä. Vihurin happipullot ovat ilmeisesti Junkers Ju 88:sta. Etuohjaamon jalkaohjaimet ovat puolestaan VL Myrskystä. Mittarit ovat perua useammastakin konetyypistä. Bristol Blenheimista on etuohjaamon paineöljyjärjestelmän käsipumppu. Vihurin moottori on Blenheimissa käytetty Bristol Mercury VIII -moottorityyppi. Valitettavasti yhtään Bristol Mercury -moottoria ei Suomessa ole jäljellä entisöityyn VH-25:n eturunkoon kiinnitettäväksi. Voidaankin todeta, että Vihureiden rakentamisessa hyödynnettiin laitteiden uusiokäyttöä. Tervetuloa Suomen Ilmailumuseoon tutustumaan Tiistaikerhon entisöimään Valmet Vihuri II:n ohjaamokokonaisuuteen! Kuvat: Lassi Karivalo. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, harjoituskone, Valmet Vihuri, VH-25 |
Myrskyn vasemman siiven rakentaminen etenee suunnitellustiTiistai 1.5.2018 - Tiistaikerholainen Kokoamisjigiin kiinnitetyn VL Myrskyn (MY-14) vasemman siiven rakentaminen etenee samanaikaisesti usealla rintamalla Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhossa. Yhtäältä on rakennettu siiven kärkiosaa, verhoiltu vanerilla siiven yläpinnan siipisalkojen välistä aluetta ja rakennettu siiven tyven pyöräaukkoa. Siiven johto- ja jättöreunan kaarien kiinnittämiseen ryhdytään vasta, kun siiven keskialue eli siipisalkojen välinen alue on saatu verhoiltua. Siipisalkojen päähän kiinnittyvän siiven kärkiosan rakentaminen aloitettiin vasta, kun siipisalkojen väliset siipikaaret ja niiden väliin kiinnitettävät verhoiluvanerien kiinnitys- eli pituusjäykistelistat oli saatu liimattua paikoilleen. Kummankin siipipuoliskon kärkeen tulevat kaarevat kärkilistat oli tehty valmiiksi jo viime vuonna siiven kokoamista odottamaan. Kärkilistat rakennettiin liimaamalla vaneriviiluja kaarevaa lastulevymuottia vasten nipuksi siiven kärjen muotoon. Vasemman siiven kärkiosan rakentaminen alkoi kiinnittämällä kärkilista etu- ja takasalon päähän sekä kolmanteen kaareen siiven kärjestä lukien. Tämän jälkeen kiinnitettiin siiven uloin siipikaari etu- ja takasalon väliin. Kun verhoiluvanerin kiinnityslistat oli vielä saatu liimattua kärjen siipikaarien välille, vasemman siiven kärkiosan runko oli saatu valmiiksi. Kärkeen rakennetaan vielä paikka siiven purjehdusvalolle. Vasemman siiven yläpinta verhoillaan siipisalkojen väliseltä alueelta neljällä peräkkäisellä ja tosiinsa viistesaumalla liitettävällä vanerivuodalla. Siiven pyöräaukosta laskien sisin verhoiluvaneri on 4 mm paksua, kaksi seuraavaa on 3 mm paksuja ja viimeinen eli siiven kärkiosan kattava verhoiluvaneri on 2 mm paksua vaneria. Siiven keskialueen verhoilu aloitettiin leikkaamalla vanerilevyistä diagonaalisesti tarvittavat neljä verhoiluvuotaa, sillä diagonaalisia ne olivat alun perinkin Myrskyssä. Diagonaalinen vaneri kestää paremmin siipeen kohdistuvia voimia. Leikattujen vanerien reunat viistettiin viistehiomakoneella. Tämä siksi, että vanerit liitetään tosiinsa limisaumaliitoksin. Ennen vanerien paikalleen liimauksen aloittamista tarkistettiin vielä, että siipikaarien yläreunat olivat kaikki samassa linjassa. Vasemman siiven keskialueen verhoiluvanerien kiinnittäminen paikalleen toteutettiin kaikkien vanerivuotien osalta samalla tavalla. Ensin asemoitiin kaikki neljä mittoihinsa leikattua vaneria alustavasti paikoilleen. Liimattavaksi vuorollaan otettavaan vaneriin tehtiin valmiiksi reikärivit ruuveille, joilla vaneri kiinnitetään siipikaarien välisiin vanerin kiinnitys- eli pituusjäykistelistoihin. Tämän jälkeen aloitettiin liimaus levittämällä epoksihartsiliima siipisalkoihin ja siipikaariin. Kaarien välisiin vanerin kiinnityslistoihin levitettiin kuitenkin Casco Outdoor puuliima. Nyt vaneri painettiin huolellisesti kohdalleen liimapintoja vasten ja aloitettiin vanerin kiinnittäminen teräsruuvijonoilla kaarien välisiin kiinnityslistoihin. Kun vaneri oli ruuvein ”lukittu” paikoilleen vanerin ulkoreunat puristettiin puristimilla tiiviisti kiinni etu- ja takasalkoon. Puristusvoiman tasaisuus varmistettiin puristimien ja vanerin väliin asennetulla lankulla. Lankun ja vanerin reunan väliin laitettiin vielä suojaava muovikalvo, jottei lankku liimautuisi vaneriin kiinni. Siiven tyven laskutelineen pyöräaukon rakentaminen on myös edistynyt. Aukkoon asennettiin sen ylä- ja alareunaan tulevat vaneriset kiinnitysrenkaat. Näihin renkaisiin kiinnitettiin sitten pyöräaukon vanerinen seinämä. Seinämän kummallekin sivulle tehtiin kaksi pyöreää aukkoa siipisalkojen puoliskojen teräslevykiinnityksen pulttien asentamista varten. Aukkoihin tulee myöhemmin alumiinipeltiset suojukset. Myrskyn vasen siipi on nyt saatu vaiheeseen, jossa sen rakentamista voidaan jatkaa ilman teräsrunkoisen kokoamistelineen eli jigin tukea. Vasen siipi tullaankin irrottamaan jigista ja aloittamaan siinä vuorostaan oikean siiven kokoaminen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, hävittäjä, VL Myrsky, MY-14 |
Gnatin pienoismalli sai kuomunTorstai 19.4.2018 - Tiistaikerholainen Suomen Ilmailumuseo on lahjoittanut Ilmailumuseoyhdistys ry:n Hawk-elämyskeskuksen käyttöön museon varastosta löytyneet BAe Hawk, Folland Gnat, Saab Draken ja MiG-21BIS -koneiden kookkaat kokopuiset pienoismallit. Korjausta edellyttävät pienoismallit kunnostetaan Tiistaikerhossa niin, että ne ovat valmiina, kun Hawk-elämyskeskuksen vuoden 2018 kausi toukokuussa alkaa. BAe Systems Hawk Mk.51 -koneen pienoismallin kunnostamisesta olenkin jo aiemmin blogin kirjoittanut. Hawkin jälkeen korjauksen kohteeksi otettiin Folland Gnat F.1 -koneen pienoismalli. Tämä malli ei ollut pahasti vaurioitunut, mutta oli vailla ohjaamon kuomua. Niinpä pienten korjaustöiden lisäksi piti tehdä mallista puuttuva ohjaamon kuomu. Uuden kuomun valmistamiseksi oli ensin työstettävä kuomun muotoinen puinen malli eli lesti. Tämän vuoksi pienoismallin ohjaamo tyhjennettiin niin lentäjän istuimesta kuin mittaristosta. Näin saatiin tilaa balsapuusta veistettävän kuomun lestin sovitteluun ohjaamoon. Samalla mitattiin ohjaamon alareunan linja ja pituus kuomun päätyyn ja alareunaan kiinnitettävää metallikehystä varten. Balsasta sahattiin palikka, jota alettiin veistää kuomun muotoon sitä aika ajoin Gnatin ohjaamoon sovittaen. Kuomun muodon määrittelyssä käytettiin hyväksi Gnatista olevia valokuvia ja kolmitahopiirustuksia. Vaihe vaiheelta puukkoa ja hiomavälineitä hyväksi käyttäen balsasta muotoutui kuomun muotoinen kappale, joka ”istui” mainiosti pienoismallin ohjaamoon. Näin oli saatu valmiiksi uuden kuomun tekemisen painolesti. Kuvat: Jorma Laakso. Ennen uuden muovisen kuomun painamista tehtiin kuomun pääty- ja alareunaan tuleva metallinen kehys. Kehyksen mitoituksessa käytettiin apuna valmistunutta kuomun painolestiä, johon oli piirretty punaisella kehyksen sijainti. Niinpä 0,3 mm vahvuiseen messinkilevyyn piirrettiin kehysten kuvat ja ne leikattiin irti saksilla. Leikatut messinkilevysuikaleet hiottiin sileiksi lopulliseen pääty- ja alareunan kehykseen muotoon ja sovitettiin painolestiin. Kun pääty- ja alareunan kehys tuntuivat asettuvan hyvin paikoilleen, kehykset juotettiin kiinni toisiinsa ja pantiin odottamaan asentamista varsinaisen kuomuun. Kuvat: Jorma Laakso Kuomun eteen tuleva tuulilasin kaari tehtiin puolestaan 0,8 mm vahvuisesta vanerista, joita laminoitiin päällekkäin neljä kerrosta. Laminaattinen kaari työstettiin ja hiottiin muotoonsa ja sen keskelle kiinnitettiin läpinäkyvästä muovista tuulilasi puristusovitteella eli kitkaliitoksella. Nyt aloitettiin varsinaisen kuomun tekeminen painolestin ja valumuotin avulla. Siinä valumuotin päälle asetettua kuumennettua muovilevyä painetaan painolestillä valumuotissa olevaan aukkoon. Painolestin vastinkappale eli valumuotti valmistettiin 4 mm vanerista, johon tehtiin Gnatin ohjaamon ulkoreunojen muotoinen aukko. Kuva: Jorma Laakso Kuva: Jorma Laakso Läpinäkyvästä 0,5 mm GAG-PET-kalvosta leikattiin 10 x 10 cm kappale. Leikattu muovilevy tai paremminkin kalvo kiinnitettiin reunoistaan teipeillä vanerisen valumuotin aukon päälle. Valumuottiin teipattua muovikalvoa kuumennettiin kuumailmapuhaltimella. Kun kalvon pinta oli kuumentunut riittävän notkeaksi, muovikalvoa painettiin tasaisesti balsasta tehdyllä painolestillä valumuotin aukkoon. Valumuotin kylkiin kiinnitetyt ”stopparilevyt” estivät, ettei painolesti painanut muovikalvoa liian syvälle valumuotin aukkoon. Kuva: Jorma Laakso Odotettiin minuutin verran muovikalvon jäähtymistä, jonka jälkeen painolesti nostettiin pois. Valumuotin alapuolelle oli syntynyt painolestin muotoinen pullistuma eli uusi ohjaamon kuomun aihio. Jäähtynyt PET-kalvo irrotettiin valumuotista ja pullistuma eli kuomun aihio leikattiin irti. Kuvat: Jorma Laakso ja Lassi Karivalo Nyt voitiin aloittaa kuomun pääty- ja alakehyksen sekä tuulilasikaaren kiinnittäminen kuomuun. Uusi kuomu asetettiin painolestin päälle, missä punaiset viivat osoittivat kuomun kehyksen tarkan sijainnin. Kun kehys oli saatu kuomun pinnalla tarkalleen punaisen viivan osoittamalle paikalle, se liimattiin kuomuun kiinni UHU POR kontaktiliimalla. Nyt voitiin kuomun kehyksen alapuolelle jäänyt ylimääräinen kuomun muovireunus leikata pois. Kun kuomu asetettiin ja teipattiin kokeeksi ohjaamoon päälle, sen todettiin asettuvan hyvin paikoilleen. Nyt kuomuun liimattiin niin ikään UHU POR kontaktiliimalla tuulilasin kaari ja kuomun kehikko sekä tuulilasin kaari maalattiin tumman vihreällä. Viimeisenä työnä oli kiinnittää uusi kuomu Gnatin pienoismalliin. Kuomu asetettiin ohjaamon reunojen päälle ja saumattiin siihen kiinni Plastic Paddingilla. Sauma kuivuttua se hiottiin sileäksi ja maalattiin vihreällä. Näin Folland Gnat F.1 -koneen pienoismalli oli saanut uuden kuomun ja pienoismalli on valmis Hawk-elämyskeskuksessa esiteltäväksi. Kuvat, ellei erikseen toisin mainittu: Lassi Karivalo. |
2 kommenttia . Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, pienoismalli, Gnat, Tiistaikerho |
Kurjen vasemman siiven kaarien korjausSunnuntai 8.4.2018 - Tiistaikerholainen Tiistaikerhossa entisöitävänä olevan I.V.L. K.1 Kurki -koneen vasemman siiven lahonnutta vaneriverhoilua jouduttiin purkamaan kansallisuustunnusten kohdalta kummaltakin puolelta siipeä 3-4 kaarivälin alueelta. Samalla paljastuivat siiven sisärakenteet. Muutoin sisärakenteet olivat kutakuinkin hyvässä kunnossa, mutta siipikaarien yläreunat, kaarien kylkiin kiinnittyvien uumavanerien yläosat sekä johtoreunaan kiinnittyvät siipikaarien kärjet olivat joko lahovikaisia tai jo pahasti lahonneet. Lahoamisen syynä on siipeen päässyt kosteus Kurjen vuosikymmenten varastoinnin aikana. Siipikaarien uumavanerien yläreunassa viilut olivat jo irronneet liimauksestaan harittaviksi, mutta muutoin uumavanerit olivat ehjät. Onneksi viilut olivat irronneet toisistaan vain 2-3 cm syvyydeltä kaaren yläreunasta. Niinpä vanerien yläreunat pystytään kiinnittämään ehjiksi liimaamalla eikä uumavaneria tarvitse purkaa ja uusia. Samalla myös itse kaaren lahovikaiset yläreunat kiinnittyvät ehjiksi. Aloitettiin siipikaarien lahovikaisten uumavanerien korjaus. Uumavanerien yläreunojen toisistaan irronneet vaneriviilut puhdistettiin ensin pölystä ja liasta, jonka jälkeen viilujen väliin ”juotettiin” Erikeeper Plus liimaa. Liimalla käsitellyn kaaren ja vanerin yläreunan päälle laitettiin suojamuovi estämään liimauksessa käytettävää puista tukilistaa liimautumista kiinni uumavaneriin. Liimattu vanerin yläreuna puristettiin puristinrivistöllä tiukasti puulistan ja kaaren yläreunan väliin. Liimauksen kuivuttua puristimet, tukilista sekä suojamuovi irrotettiin. Uumavanerin ja kaaren yläreunasta poistettiin pursuneet liimajäämät ja reunat hiottiin suojalakkausta odottamaan. Siipikaarien uumavanerien yläreunan liimaus korjasi samalla ehjiksi itse siipikaarien osin lahovikaiset yläreunat. Oli vuoro aloittaa siipikaarien kärkien korjaus siipisalon ja siiven johtoreunan väliseltä alueelta. Siipikaarien kärjet kiinnittyvät siiven umpipuiseen johtoreunaan. Puretun verhoilun kohdalla siipikaarien kärkiosat olivat joko kokonaan tai osittain lahonneet. Tämä koskee sekä kaarien rimarakennetta että kaarien kylkien uumavanereita. Siipikaarien rimoista pahimmin lahonneet listat joudutaan vaihtamaan uusiin. Siipikaarien kärkien uumavanereista yksi joudutaan kokonaan uusimaan ja muista puolet siipisalon ja johtoreunan väliseltä alueelta. Siipikaarien kärkien uumavanerien korjaus aloitettiin purkamalla yhden kaaren uumavaneri kokonaan ja muut osittain. Tämän jälkeen kunkin uusittavan uumavanerin muoto piirrettiin pahville ja sen mukaan leikattiin 1,2 mm vahvuisesta vanerista uusien uumavanerien aihiot. Vanerit työstettiin reunoiltaan siipikaaren kärjen muotoon ja vanereihin tehtiin myös kevennysaukko. Jos uumavanerista uusittiin vain puolet, se liitettiin puskusaumalla vanhan uumavanerin reunaan. Kun uusi uumavaneri oli saatu muokattua valmiiksi, sen reunoihin siveltiin liimaa ja uumavaneri painettiin kaarta vasten. Tämän jälkeen uumavaneri puristettiin kahden levyn välissä lujasti kiinni siipikaareen. Kun liima oli kuivunut ja puristimet poistettu, hiottiin pursuneet liimat pois ja uumavanerin ja siiven johtoreunan yhtymäkohtaan laitettiin alkuperäisen rakenteen mukainen kolmiomuotoinen tukilista. Siipikaarien sekä siipikaarien uumavanereiden lahot kohdat on nyt korjattu, joten päästään aloittamaan siiven puretun verhoilualueen kattaminen uudella 1,2 mm vahvuisella verhoiluvanerilla. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, I.V.L. K.1 Kurki |
Myrsky-projektin rahankeräyslippaat valmistuivatMaanantai 2.4.2018 - Tiistaikerholainen Ilmailumuseoyhdistys järjestää VL Myrsky II -entisöintiprojektin hyväksi rahankeräyksen ajalla 1.12.2017 - 30.11.2019. Rahankeräystä varten tarvitaan viisi uutta osittain läpinäkyvää rahankeruulipasta tai paremminkin laatikkoa. Niiden rakentaminen annettiin Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhon tehtäväksi. Kerhossa suunniteltiin ensin rahankeruulaatikon malli. Sen lähtökohtana oli Suomen Ilmailumuseon aulassa jo oleva yksi rahankeräyslipas sekä museon materiaalivarastoista löytynyt tarkoitukseen sopiva rakennusmateriaali, kuten vanhoja käyttökelpoisia melamiinipintaisia hyllytasoja sekä paksua läpinäkyvää pleksiä. Suunnitelman mukaan keräyslaatikon kyljet, pohja ja takaseinä rakennetaan melamiinipintaisesta valkoisesta 20 mm vahvuisesta lastulevystä. Sen sijaan laatikon katto ja etuseinä tehdään läpinäkyvästä paksusta pleksistä. Kuution muotoisen laatikon mitoiksi tulee 30x30x30 cm. Laatikon ulkomittaan vaikutti se, että varastosta löytynyt pleksilevy sattui olemaan 30 cm levyistä. Laatikon takaseinä tehdään kaksiosaiseksi, jossa ala- ja yläosa kiinnitettään toisiinsa saranalla. Takaseinän alaosa toimii lippaaseen kertyneiden rahojen tyhjennysluukkuna. Päätettiin tehdä ensin kokeeksi yksi laatikko. Sahattiin vanhoista melamiinipintaisista hyllytasoista kappaleet laatikon pohja-, sivu- ja takaseiniksi. Sovitettiin laatikon pohjalevy ja sivuseinät alustavasti toisiinsa. Pienen muokkauksen jälkeen pohja- ja sivulevyt kiinnitettiin Erikeeper Plus liimalla ja ruuveilla. Tämän jälkeen sahattiin takaseinä edelleen kahteen osaan laatikon tyhjennysluukun tekemiseksi. Takaseinän ylä- ja alaosa yhdistettiin toisiinsa pianosaranalla ja takaseinä kiinnitettiin yläosastaan liimalla ja ruuveilla laatikon seinälevyjen väliin. Takaseinän avautuvaan alaosaan asennettiin lukko ja lukon kielelle tehtiin syvennys laatikon pohjalevyyn. Oltiin tyytyväisiä koelaatikkoon, joten voitiin siirtyä rahankeräyslaatikoiden ”sarjatuotantoon”. Nyt sahattiin hyllytasoista pohja-, sivu- ja takaseinälevyt kaikkiin neljään rahankeräyslaatikkoon ja niistä koottiin laatikkojen rungot tyhjennysluukkuineen koelaatikon mallin mukaisesti. Koska kaikkien viiden laatikon rungot oli sahattu vanhoista melamiinipintaisista lastulevyhyllytasoista, levyjen reunat piti saada siistin näköisiksi. Levyjen reunat päällystettiin valkoisella liimattavalla peitenauhalla, joka kiinnitettiin paikoilleen silitysraudan lämmöllä. Ennen etuseinään ja kattoon tulevien pleksien asentamista laatikoiden pohjaan liimattiin pehmusteeksi kokolattiamaton pala. 30 cm leveistä ja 7 mm vahvuisista pleksilevyistä leikattiin kappaleet rahankeräyslaatikoiden etuseinäksi ja kattolevyksi kuhunkin viiteen keräyslaatikkoon. Sahauksen jäljiltä olevat pleksien reunat hiottiin sileiksi. Pleksit sovitettiin paikoilleen kuhunkin laatikkoon. Katoksi tulevien pleksilevyjen keskelle jyrsittiin pitkulainen aukko rahojen pudottamiseksi laatikkoon. Pleksien pinnat puhdistettiin huolellisesti, jonka jälkeen ne kiinnitettiin laatikoiden runkoihin ruuveilla. Jotta estettäisiin ainakin mielijohteesta tapahtuva rahankeräyslaatikon varastaminen, ostettiin kaksi metriä 4 mm paksua ja muovipintaista teräsvaijeria kutakin laatikkoa varten ja vastaavasti kutakin vaijeria kohti kaksi vaijerilukkoa vaijerin päihin tulevien silmukoiden tekemiseksi. Silmukat tarvitaan riippulukkoa varten. Kukin vaijeri pujotettiin keräyslaatikon pohjalevyn takareunaan kiinnitetyn lenkkiruuvin läpi. Tarkoitus on, että rahankeräyslipas lukitaan teräsvaijerin silmukoihin asennettavalla lukolla johonkin laatikon läheiseen rakenteeseen. Viimeisenä työnä kiinnitettiin rahankeräyslaatikoiden kumpaankin kylkeen Myrsky-projektista ja sen varainkeruuluvasta kertovat teippaukset. VL Myrsky II entisöintiprojektin rahankeräyslaatikot ovat nyt valmiit. Siispä, kun näet Tiistaikerhon rakentamia VL Myrsky -projektin rahankeräyslaatikoita, sinulla on oiva mahdollisuus tai etten sanoisi velvollisuus tiputtaa laatikon aukosta rahaa VL Myrsky II -entisöintiprojektin tukemiseksi. Kuvat: Lassi Karivalo. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, hävittäjä, VL Myrsky, MY-14 |
Myrskyn sisemmät telineluukut eli "enkelinsiivet" tekeilläSunnuntai 25.3.2018 - Tiistaikerholainen VL Myrsky II:n entisöintiprojektin koesiipi on saatu vaiheeseen, jossa on aloitettu rakentaa koesiiven pyöräaukon suojaluukkua eli siesempiä telineluukkuja, joita myös "enkelinsiiviksi" kutsutaan. Voitaisiin myös puhua pyöräaukon kannesta, mutta VL Myrskyn piirustuksissa tämä osa on nimetty luukuksi. Pyöräaukon luukku peittää noin puolet pyöräaukosta. Toisen puolen peittää laskutelineen joustintuessa kiinni oleva ja puolet pyörästä kattava peitelevy. Pyöräaukon luukun avaus- ja sulkumekanismi toimii seuraavasti. Kun laskuteline vedetään siiven sisään, laskutelineen pyörä painaa sisään mennessään pyöräaukon luukussa olevaa vivustoa sulkien luukun. Laskutelineen peitelevyn ulkoreuna painuu vielä luukun reunaa vasten painaen luukun tiiviisti kiinni. Kun laskuteline otetaan ulos, luukun jousellinen vipumekanismi työntää luukun automaattisesti auki. Myrskyn pyöräaukon luukku on kotelorakenteinen. Se koostuu kahdesta alumiinilevystä, joiden välissä on metallinen tukikehikko. Pyöräaukon luukun ulkopinta on 2 mm paksua alumiinilevyä ja vastaavasti sisäpinta 1 mm vahvuista levyä. Luukun sisäpuolen alumiinilevyn ulkomitat ovat 440 x 660 mm ja ulkopuolen 485 x 700 mm. Tämä merkitsee, että luukun sisälevy on ulkopuolista levyä pienempi. Sen seurauksena luukun reunaan muodostuu ulkolevyn muodostama peltireunus eli huullos. Enkelinsiipien saranamekanismeja on säilynyt, mutta luukut ovat kadonneet, joten ne on tehtävä materiaalista alkaen. Pyöräaukon luukun ulko- ja sisäpuolen alumiinilevyjen välissä on levyjä yhdistävä tukikehikko. Se kulkee pitkin luukun sisäpuolisen levyn reunaa. Ulko- ja sisälevyt kiinnitetään tukikehikkoon niittaamalla. Alkuperäisesti Myrskyn pyöräkotelon luukun sisäkehikkona oli ulkoreunaltaan avoin U-muotoinen alumiinilista, johon luukun kannet erikseen niitattiin. Myrskyn entisöintiprojektissa päädyttiin kuitenkin vaihtoehtoiseen menettelyyn. Alumiinilevyjen väliin tuleva tukikehikko tehdään 15 x 15 mm vahvuisesta neliöteräsputkesta. Ulko- ja sisälevy kiinnitetään yhdessä tukikehikkoon tukikehikon läpi asennettavilla niittiriveillä. Niittejä varten tukikehikkoon porataan reiät. Myrskyprojektin koesiipi on muutaman metrin mittainen siiven puolikas, joten siinä on vain yksi pyöräaukko. Siten koesiipeä varten tarvitaan yksi pyöräaukon luukku. Päätettiin kuitenkin rakentaa samanaikaisesti kolme luukkua eli yksi luukku koesiipeä ja kaksi varsinaisen Myrskyn siiven pyöräaukkoja varten. Kolmen pyöräaukon luukun tekeminen aloitettiin leikkaamalla laserilla tarkkaan mittaansa 2 mm vahvuisesta alumiinilevystä tarvittavat luukun kolme ulkopinnan levyä ja 1 mm vahvuisesta luukun kolme sisäpinnan levyä. Tämän jälkeen aloitettiin pyöräaukkojen luukkujen tukikehikkojen tekeminen. Leikattiin 15 x 15 mm teräsputkesta pyöräaukon luukun sisälevyn reunojen mukaiset määrämittaiset putkenpalat yhtenäiseksi kehikoksi hitsattavaksi. Putken paloja leikattiin samalla kolme sarjaa eli yksi kutakin tarvittavaa luukkua eli ”enkelinsiipeä” varten. Osa putkenpaloista taivutettiin sisälevyn kaarevien reunojen mukaisiksi. Leikatut putkenpalat sovitettiin pitkin pyöräaukon luukun sisälevyn reunaan ja kiinnitettiin siihen pienillä puristimilla. Tämän jälkeen siirryttiin Suomen Ilmailumuseon pihalla olevaan ”tulikonttiin”, jossa palat hitsattiin yhteen luukun sisälevyn reunoja kiertäväksi kehikoksi. Samalla tavalla meneteltiin kaikkien kolmen pyöräaukon luukun metallikehikon palojen yhteen hitsaamisessa. Nyt on saatu asennusvalmiiksi pyöräaukon luukkujen ulko- ja sisälevyt sekä niiden väliin tulevat tukikehikot. Seuraava työvaihe onkin aloittaa pyöräaukon luukkujen ulko- ja sisälevyjen niittaus niiden väliseen teräsputkiseen tukikehikkoon. Historialliset kuvat: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto, muut: Lassi Karivalo. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, hävittäjä, VL Myrsky, MY-14 |
Kurjen vasemman siivekkeen korjaus alkoiSunnuntai 18.3.2018 - Tiistaikerholainen I.V.L. K.1 Kurjen vasemman siiven lahovikoja on Tiistaikerhossa korjattu jo puolentoista kuukauden ajan. Siinä ohessa aloitettiin omana projektinaan siiven siivekkeen korjaus, sillä siinäkin oli huomattavia lahovaurioita. Syynä se, että siiveke on samassa kohtaa siipeä, missä siiven päälle jossain koneen 90 -vuotisen varastoinnin vaiheessa valunut vesi oli pahoin lahottanut siiven vaneriverhoilua ja sen myötä myös siivekkeen verhoilua. Siispä työnämme Tiistaikerhossa on purkaa pois siivekkeen lahot verhoiluvanerin osat ja verhoilla ne uudella 1,2 mm vahvuisella lentokonevanerilla. Työnä tulee olemaan myös puretun verhoilun alta paljastuvien siivekkeen sisärakenteiden korjaus. Purkutyö aloitettiin rajaamalla poistettavat siivekkeen lahot verhoiluvanerin alueet. Tämän jälkeen vaneri leikattiin irti rajausviivaa pitkin Dremelin leikkuuterällä. Muilta osin lahonnut vaneri irrotettiin tai se irtosi jo melkein itsestään siivekkeen kaarista, päädystä ja johtoreunasta. Loppu vaneriviilumoska piti puhdistaa johtoreunasta taltan avulla. Irrotetun vanerin alta paljastui, että siivekekaarien kylkivanerit ja osa kaarien rakenteesta olivat paikoin lahoja ja niitä joudutaan uusimaan. Siivekkeen johtoreunaan, kaariin ja päätyyn jäi lahon vanerin poistamisen jälkeen verhoiluvanerin kiinnitysnaulat ja ruuvit. Vanerin liimaus siivekkeen rakenteeseen oli alun perin vahvistettu naulariveillä, joissa oli noin 10 cm välimatkoin messinkiruuveja. Nämä ruostuneet naulat yritettiin vetää pois. Jotkut irtosivat ja jotkut katkesivat. Katkenneet naulan päät joko hiottiin puupinnan tasaan tai napsautettiin tuurnalla puun sisään. Sen sijaan messinkiruuvit saatiin kierrettyä pois. Purettu alue verhoillaan uudella vanerilla siten, että uusi vaneri kiinnitetään siivekkeen kaariin, johtoreunaan sekä päätylistaan ja puskusaumalla vanhan vaneri reunaan. Tämän vuoksi vanhan vanerin reunan alle kuhunkin kaariväliin liimataan leveä puulista, joka ulottuu pari senttiä vanhan vanerin reunan ulkopuolelle. Nämä tukilistat toimivat uuden ja vanhan vanerin puskusaumaliitoksen alustana. Otettiin sopivan paksuista puulistaa ja pätkittiin se kaarivälien pituisiksi. Ennen listojen liimaamista, hiottiin vanhan verhoiluvanerin reunan alapinnalta suojalakkaus pois. Tämän jälkeen listapätkiin vedettiin Erikeeper Plus liima ja ne painettiin kussakin kaarivälissä vanerin reunan alapintaan. Nyt vanerin reunan päälle laitettiin koko matkaltaan suojamuovi ja sen päälle puulista. Pitkä puulista tarvitaan vanerien alle liimattavien puulistojen puristamiseksi puristimin kiinni vanerin reunaan. Suojamuovin puolestaan sen vuoksi, ettei vanerin reunuksen päälle painettu tukilista limaudu kiinni vaneriin vanerin reunasta mahdollisesti pursuavan liiman vuoksi. Siivekkeen kaarien lahovikojen korjaus on myös aloitettu. Kaarien sivulla olevien kylkivanerien etupäät olivat monen kaaren kohdalla jo niin lahoja, että lahot osat leikattiin pois ja tilalle liimattiin ehjää vaneria. Kun siivekkeen sisärakenteet on saatu korjattua ja uudelleen verhoilua varten saatu valmiiksi uuden ja vanhan vanerin puskusauman tukilistat, voidaan varsinainen purettujen alueiden uudelleen verhoilu käynnistää. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, I.V.L. K.1 Kurki |
Kurjen vasemman siiven lahojen kohtien korjausTiistai 6.3.2018 - Tiistaikerholainen Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta Vesivehmaalta Tiistaikerhoon tuodun I.V.L. K.1 Kurki -koneen vasemman siiven kunnostaminen on alkanut. Se on tarkoittanut siiven vaneriverhoilussa olevien lahojen alueiden purkamista. 5,75 metriä pitkä ja 2,32 metriä leveä siipi on verhoiltu kauttaaltaan 1,2 mm paksuisella vanerilla. Siiven vaneriverhoilussa on useita iskemällä syntyneitä reikiä, jotka ovat helposti korjattavissa. Pahin ongelma on kuitenkin siiven vaneriverhoilussa oleva laaja lahovaurio kansallisuustunnusten kohdalla kummallakin puolella siipeä. Tälle alueelle on siiven varastoinnin jossain vaiheessa päässyt valumaan vettä, joka on aiheuttanut siiven vaneriverhoilun lahoamisen. Myös siiven siivekkeessä oli pahoja lahovikoja. Siiven vaneripinnan lahoa aluetta ja iskemäreikiä lukuun ottamatta siipi oli pinnaltaan ehjä ja kohtuuhyvässä kunnossa. Siiven ehjät pinnat pestiinkin puhtaaksi veteen kostutetulla ihmesienellä ja kuivattiin kankaalla. Kemikaaleja ei siiven vaneripinnan puhdistamisessa käytetty. Jos vaneriverhoilu on päässyt pahoin lahoamaan, ei ole muuta keinoa kuin poistaa se kokonaan ja verhoilla alue uudella vanerilla. Tähän toimeen ryhdyttiinkin. Sitä ennen kuitenkin tehtiin kaaviopiirros purettavan alueen kodalla olevasta kansallisuustunnuksesta ja tarkistusluukkujen sekä siivekkeen ohjausvaijerinaukkojen sijainneista. Näin tunnus saadaan maalattua sekä tarkistusluukut ja vaijerien aukot sijoitettua uudelleen verhoilussa alkueräiseen kohtaansa. Lahon vaneriverhoilun purkaminen tehtiin mattoveitsellä ja purun kohteena oli siiven kummallakin puolella osittain kahden, osittain kolmen kaarivälin alue. Yleensäkin pyritään siihen, että purkualue rajoittuu kaariin. Se helpottaa puretun alueen uudelleen verhoilua. Kun lahoa verhoiluvaneria poistettiin, se alta paljastui kuinka kosteus oli homehduttanut verhoiluvanerin sisäpintoja ja kuinka kaarien kylkivanerien yläreunat olivat lahonneet ja vanerin viilut irronneet toisistaan. ”Repsottavat” kylkivanerien yläreunat pystytään onneksi liimaamaan ehjiksi, eikä niitä tarvitse purkaa ja uusia. Kun laho vaneriverhoiltu siiven alue oli purettu, aloitettiin irrottaa kaariin vielä kiinni jääneitä verhoiluvanerin kiinnitysnauloja ja ruuveja. Osa nauloista saatiin pois varovasti pihdeillä vetämällä, mutta osa katkesi ja niiden päät joko hiottiin viilalla kaaren pinnan tasoon tai lyötiin tuurnalla kaaren sisään. Messinkiruuvit saatiin puolestaan hyvin kierrettyä irti. Työt jatkuvat nyt purettujen alueiden valmistelulla uudelleen verhoiltaviksi. Ensimmäisenä pitää korjata kaarien kylkivanerit ja muut puretun alueen siiven sisärakenteessa todetut vauriot sekä rakentaa tarvittavia tukilistoja uuden verhoiluvanerin asentamiseksi ja kiinnittämiseksi paikoilleen. Kuvat: Lassi Karivalo |
3 kommenttia . Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, I.V.L. K.1 Kurki |
Vihurin ohjaamotöiden loppurutistusSunnuntai 4.3.2018 - Tiistaikerholainen Valmet Vihurin (VH-25) ohjaamokokonaisuus pääsee pian yleisön nähtäville Suomen Ilmailumuseoon. Viimeisenä työnä on käynnissä ohjaamokokonaisuuden kylkien verhoilu. Kyljethän verhoillaan sekä alumiinipellillä että pleksillä niin, että museossa kävijä pääsee näkemään ohjaamon sisään, mitä kaikkea laitteita siellä onkaan. Samalla kun ohjaamon kylkiä on verhoiltu, on ohjaamoon asennettu viimeisiä laitteita. Saimme ohjaamoon asennettavaksemme Vihureissa käytetyn konekiväärikameran säätimen. Ongelma oli vaan siinä, että säätimestä puuttui pidike, jolla se kiinnitetään etuohjaamon vasemmalla puolella olevaan instrumenttipaneeliin. Meillä ei myöskään ollut tietoa, minkälainen tuo kiinnityspidike olisi. Niinpä tuo pidike suunniteltiin itse ja rakennettiin alumiinista. Pidike on nyt valmis ja säädin ohjaamoon asennettavissa. Ennen joulua saatiin valmiiksi ohjaamo- ja näyttelyvalojen asentaminen. Valojen ohjauskeskuksen viimeistely ja paikalleen asentaminen jäi tämän vuoden puolelle. Valojen ohjauskeskuksen paikalleen asentamiseksi tehtiin alumiinipellistä kaukalo, johon ohjauskeskus kiinnitettiin. Koko ”paketti” asennettiin sitten etuohjaamon alapuolisen tukitelineen päälle. Valojen ohjauskeskus jää ohjaamon kylkien verhoilun taakse piiloon museossa kävijöiden katseelta ja mahdolliselta ilkivallalta. Ohjaamon kylkien alaosan verhoilu 1,5 mm vahvuisella alumiinipellillä on saatu päätökseen. Pellit peittävät puolet ohjaamon kyljistä. Alareunastaan pellit kiinnitettiin ohjaamon alla olevan tukirakenteen helmaan. Yläosastaan pellit kiinnitettiin Vihurin ohjaamon kylkeä pitkin kulkevaan verhoilupaneeliin. Ohjaamon kylkien yläpuoli verhoillaan läpinäkyvillä pleksilevyillä ja niiden asemointi paikoilleen on jo aloitettu. Kuvat: Lassi Karivalo. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, harjoituskone, Valmet Vihuri, VH-25 |
Myrskyn siipien metalliosistaPerjantai 16.2.2018 - Tiistaikerholainen VL Myrskyn puurakenteisessa siivessä on paljon siiven rakenteeseen kiinnitettäviä metalliosia. Niistä valtaosa on asennettava paikoilleen samaan aikaan, kun siiven keskikaaria kiinnitetään siipisalkojen väliin. Metalliosista moni liittyy siiven tyveen tulevan laskutelineen kiinnitykseen. Tällaisia ovat mm. takasalkoon tuleva laskutelineen takaviistotuen kiinnitysosa, etu- ja takasalon neloskaaren saumakohtaan tulevat laskutelineen varren kiinnitysosat sekä etusalon etupuolelle kiinnitettävä laskutelineen ylösvetolaitteen laakeri- ja lukituslevy. Etu- ja takasalkojen yläreunaan kiinnitetään myös metalliset pankot, joilla siipi ja runko kiinnitettään toisiinsa. Siiven keskialueen sisään tulee myös mm. lisäpolttoainesäiliön polttoaine- ja paineilmaputket sekä siivekkeiden liikuttajamekanismeja. Osa käytössämme olevista siiven metalliosista on alkuperäisiä Myrskyssä kiinni olleita. Ne ovat peräisin kymmeniä vuosia keskisuomalaiseen metsään varastoituneista ja maatuneista Myrskyn siivistä. Sammaleiden alta aikanaan ”pelastetut” alkuperäisosat puhdistettiin, hiekkapuhallettiin ja maalattiin harmaalla maalilla. Myös näiden osien alkuperäiset pultit muttereineen otettiin talteen ja puhdistettiin uudelleen käytettäviksi.
Siiven etu- ja takasalon yläreunaan kiinnitettäviä siiven ja rungon yhdistäviä metallikorvakkeita on neljä. Tämä tarkoittaa, että kun Myrsky MY-14 runko lasketaan aikanaan siiven päälle, se lukitaan siipeen kiinni vain neljällä pultilla. Ennen kuin siiven etu- ja takasalot kiinnitettiin siiven kokoamiseksi kokoamistelineeseen, niihin porattiin sekä laskutelineen kiinnikkeiden että siiven ja rungon yhdistävien korvakkeiden kiinnityspulttien läpiviennit. Kun siipisalot oli asennettu kokoamisjigiin, aloitettiin keskikaarien ja metalliosien asentaminen. Eikä siinä kauan mennyt, kun kaikki laskutelineen kiinnittämisen liittyvät metalliosat olivat löytäneet paikkansa ja kiinni siipisaloissa. Suomen Ilmavoimamuseon kokoelmista saadut siiven sisään tulevat lisäpolttoainesäiliön alkuperäiset ja pinnaltaan ruostuneet polttoaine- ja paineilmaputket hiottiin puhtaiksi. Polttoaineputket maalattiin keltaisiksi lentokoneen putkistoille tyypillisellä standardivärillä (Dicco 6 / RAL 1003 Signalgelb) ja paineilmaputket siniseksi. Tämän jälkeen ne työnnettiin pakoilleen kaariin porattujen reikien läpi. Kuvat: Lassi Karivalo. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, hävittäjä, VL Myrsky, MY-14 |
Kurjen vasen siipi TiistaikerhoonKeskiviikko 14.2.2018 - Tiistaikerholainen Keväästä 2016 on Tiistaikerhossa työskennelty I.V.L. K.1. Kurjen rungon ja oikean siiven kunnostamiseksi ja siipitukien rakentamiseksi ja se työ on saatu koko lailla päätökseen. Niinpä voitiin ottaa Tiistaikerhoon Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa Vesivehmaalla vielä varastoituna ollut Kurjen vaneriverhoiltu vasen siipi. Siipi saapui tiistaina 30. tammikuuta Vesivehmaalta puolustusvoimien kuljetuksella. Kuljetus oli järjestynyt Suomen Ilmavoimamuseon kautta. Tikkakoskelta aamulla lähtenyt kuorma-auto toi mukanaan Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon Ilmavoimien käytöstä poistaman MiG 21 -koneen heittoistuinsimulaattorin. Kun simulaattori oli siirretty kuormasta museon tiloihin, tilalle lastattiin Kurjen siipi ja matka kohti Suomen Ilmailumuseota Vantaalla alkoi. Siipikuljetuksen saavuttua Suomen Ilmailumuseon pihalle, siipi siirrettiin suoraan museon entisöintitilaan. Kuten jo lähes kokonaan Tiistaikerhossa kunnostettu Kurjen oikea siipi, niin vasenkin siipi on kärsinyt huomattavia vaurioita 90-vuotisen varastoinnin aikana. Siiven vaneriverhoilussa on iskemällä tehtyjä reikiä ja varastoinnin aikana kosteus ja vesi ovat päässeet turmelemaan sekä siiven pinta- että sisärakenteita. Vaneriverhoilu onkin paikoitellen lahonnut korjauskelvottomaksi ja joudutaan siltä osin uusimaan. Ensi tehtävä on nyt puhdistaa siiven pinnat pölystä ja liasta. Samalla voidaan siivessä olevien vaurioiden korjaus aloittaa. Edessä oleva urakka saataneen valmiiksi ensi syksynä. Kuvat: Lassi Karivalo. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, I.V.L. K.1 Kurki |
Myrskyn vasemman siiven alumiinkaari ja öljynjäähdytinPerjantai 2.2.2018 - Tiistaikerholainen Kuva: Ilmavoimamuseon kuva-arkisto. VL Myrskyn Pratt & Whitney R 1830 Twin Wasp -moottorin öljyjäähdytin sijaitsee moottoripukin alaosassa etusalon etupuolella. Jäähdytysilma otetaan vasemman siiven tyven johtoreunassa olevasta kolmiaukkoisesta ilmanotosta. Aukosta tuloilma johdetaan muototorven kautta jäähdyttimeen. Jäähdyttimen toisesta päästä poistoilma johdetaan muototorven kautta oikean siiven johtoreunan alapinnalla olevaan poistoaukkoon. Kuva: Vl Myrsky II:n käyttö- ja huolto-oheet -kirja. Vasemman siiven tyvessä muototorven suu kiinnittyy alumiinipellistä tehtyyn johtoreunan kaareen. Muutoin johtoreunan kaaret ovat vanerirakenteisia. Muototorven kiinnittämistä varten alumiinikaaressa on muototorven suun kokoinen aukko kiinnitysreunuksineen.
Ellei toisin erikseen mainittu, kuvat: Lassi Karivalo. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, hävittäjä, VL Myrsky, MY-14 |
Myrskyn takakatePerjantai 26.1.2018 - Tiistaikerholainen VL Myrsky on sekarakenteinen hävittäjä. Koneen siivet on puuta ja rungon ytimenä on teräsputkikehikko, jonka ympärillä on koneelle muodon antava verhoilurakenne. Myrskyn takarungon verhoilun muodostaa teräsputkikehikkoon kiinnitetyt puiset ylä- sivu- ja alakatteet. Katteet on rakennettu puukaarista, tukirimoista ja verhoiltu 1,2 mm vahvuisella vanerilla. Kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto. Ensimmäisissä Myrskyn sarjakoneissa takarungon ala-, sivu- ja yläkatteet rakennettiin suoraan teräsputkiseen runkorakenteeseen. Sarjan myöhemmissä koneissa ala- ja yläkatteet rakennettiin valmiiksi kokoamistelineessä eli jigissä ja kiinnitettiin sitten yhtenä kappaleena runkokehikkoon. Sen sijaan rungon sivukatteet rakennettiin edelleen suoraan runkokehikkoon. Todettakoon, että Myrskyn takarungon yläkatteen verhoiluvanerin alareuna ei kiinnity puskusaumalla koneen rungon sivukatteen yläreunaan, vaan se ulottuu hieman sivukatteen vanerin yläreunan päälle. Ihan vastaavalla tavalla sivukatteen verhoiluvanerin alareuna menee alakatteen vaneriverhoilun yläreunan päälle. Koneen takarungon verhoilusaumat muodostavat siten limisaumaisen rakenteen. Tiistaikerhossa Myrskyn takarungon ala- ja yläkatteen kokoamista varten rakennettiin teräsputkirunkoiset kokoamistelineet eli jigit. Ne ovat mittatarkkoja Myrskyn runkokehikon kanssa. Näin jigissä rakennetut valmiit ala- ja yläkatteet ”istuvat” täsmälleen Myrskyn runkokehikkoon. Takarungon yläkatteen kokoaminen aloitettiin Tiistaikerhossa kiinnittämällä kokoamistelineeseen ensin yläkatteen kaaret, joita on tehty Vantaan kaupungin nuorisopajassa. Kaaria varten telineen runkoputkessa on korvakkeet, joihin kaaren tyvet kiinnitettiin. Vastaavanlaiset korvakkeet ovat Myrskyn runkokehikossa. Kun kaikki yläkatteen kaaret olivat paikoillaan, voitiin kaarien ulkopintaan kiinnittää kaaria yhdistävät ja tukevat pituussuuntaiset listat, jotka työstettiin lopulliseen muotoonsa. Kun kaaret ja tukilistat oli liimattu kiinni toisiinsa, voitiin yläkatteen verhoiluvaneria sovitella alustavasti paikoilleen. Niin ylä- kuin alakatteen verhoilu tehdään lopullisesti myöhemmin. Verhoilua vailla olevat takarungon ylä- ja alakate on jo alustavasti kiinnitetty Suomen Ilmavoimamuseossa olevan Myrsky MY-14 runkoon. Kuva: Ilmavoimamuseo. Tiistaikerhossa on tehty kaksi kappaletta Myrskyn takarungon yläkatetta. Miksikö näin? Toinen yläkate kuuluu luonnollisesti entisöitävään Myrsky MY-14. Entä toinen? Se tulee vähemmän puheena olleeseen Myrsky MY-5:n runkokehikkoon. MY-5:n runkokehikko on yksi neljästä jäljellä olevista, joskin vaurioituneista Myrskyn runkokehikoista. MY-5:n runkokehikko on varattu Myrskyn entisöintiprojektissa rakennettua koesiipeä eli Myrskyn oikeanpuoleista noin 2,5 metrin mittaista siiven tyviosaa varten. Valmistuttuaan koesiipi kiinnitetään MY-5:n runkokehikkoon. Koesiiven pariksi rakennetaan ja MY-5:n runkoon kiinnitetään vielä noin metrin mittainen vasemman puolen siiven tyviosa. Tähän runkoon kiinnitetään nyt rakennettu takarungon yläkate, ellei sitten vielä innostuta rakentamaan runkoon kiinnitettäviä ala- ja sivukatteitakin. Myrsky MY-5:n runkokehikko siiventynkineen ja yläkatteineen tulee aikanaan näytteille Suomen Ilmailumuseoon. Tällä hetkellä MY-5:n vielä kunnostamaton runkokehikko on Suomen Ilmavoimamuseossa Tikkakoskella. Kuvat, ellei erikseen toisin mainittu: Lassi Karivalo. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, hävittäjä, VL Myrsky, MY-14 |
Kurjen siipi kiinni runkoonLauantai 30.12.2017 - Tiistaikerholainen Pitkä työrupeama tarvittiin, että I.V.L. K.1 Kurki -koneen oikea siipi oli valmis koeasennettavaksi Kurjen runkoon. Tämän edellytyksenä oli, että Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerho oli saanut korjattua siiven vaneriverhoilun sekä sisärakenteiden vauriot ja rakentanut puuttuvat neljä siipitukea. Myös Kurjen rungon kunnostus on valtaosin päätöksessään. Oltiin siis valmiit siiven koeasentamiseen. Suomen Ilmailumuseon entisöintitilassa kunnostettu Kurjen siipi kannettiin museon Välihalliin, jossa Kurjen runko kunnostettuna odotti. Jännitystä olikin ilmassa, kun siipeä alettiin nostaa pinoojalla hitaasti kohti asennuskorkeutta. Pinoojan piikkien jatkoksi oli kiinnitetty laudat, jotta piikit kantaisivat koko siiven leveydelle. Nostoa varmistamaan oli Välihallin kattopalkkiin ripustettu kaksi kuormausliinaa, jotka kierrettiin siiven ympäri. Sitä mukaa kuin siiven nosto pinoojalla edistyi, kuormausliinoja kiristettiin. Kun tarvittava asennuskorkeus oli saavutettu, pinooja siirrettiin alta pois ja siipi jäi roikkumaan kuormausliinojen varaan. Liinojen varassa siipeä kallistettiin käsin rungossa olevien siiven kiinnityskorvakkeiden asennusaukkojen linjalle. Tämän jälkeen siipi työnnettiin kiinni Kurjen runkoon ja saman tien siivessä päädyssä olevat korvakkeet hitaasti rungon sisään. Yllättävän helposti kiinnityskorvakkeet solahtivat paikoilleen ja korvakkeet saatiin lukittua runkoon pulteilla. Oli toisen jännityksen vuoro, eli sopivatko kaksi alkuperäistä siipitukea ja niiden pohjalta tekemämme neljä uuttaa tukea Kurkeen? Olimmehan tehneet uudet tuet vähän kuin sokkona, sillä meillä ei ollut varmuutta siitä, olisivatko Vesivehmaan museohallista löytyneet vanhat siipituet varmuudella Kurkeen kuuluneet. Aloimme kiinnittää ensin alkuperäistä ja korjaamaamme siiven etuosan suoraa siipitukea. Ensin kiinnitettiin siipituen alapään holkkikiinnike rungossa olevien korvakkeiden väliin, johon se hyvin sopi ja lukittiin pultilla. Tämän jälkeen tuen toinen pää nostettiin yläviistoon tavoittamaan siivessä olevia korvakkeita. Siipituen yläpään kiinnikkeen pituussäädön jälkeen kiinnike loksahti siivessä olevien korvakkeiden väliin. Siiven etutuki oli saatu paikoilleen. Oli vuoro asentaa paikalleen siiven takaosaan tuleva suora siipituki. Otimme asennettavaksi siipituen, jonka olimme rakentaneet ja vaneriverhoilleet löydetyn alkuperäisen ja kunnostamamme siipituen runkoputken ympärille. Takatuen asentamisessa ilmeni ongelma. Tuki saatiin kyllä hyvin kiinnitetyksi alapäästään rungossa oleviin korvakkeisiin. Kun siipituki nostettiin yläviistoon asentoon kohti siivessä olevia korvakkeita, todettiin että siipituki jäi noin 15 cm sivuun korvakkeiden etupuolelle. Tämä tarkoitti, että rungossa ja siivessä olevat kiinnityskorvakkeet eivät olleetkaan samassa suorakulmaisessa linjassa toisiinsa nähden. Siivessä oleva korvake sijaitsee noin 10 cm rungon korvaketta taaempana. Kun käänsimme siipitukea akselinsa ympäri 180 astetta, eli siipituen johtoreunan osoittamaan siiven jättöreunaa kohti, siipituki asettui kauniisti niin rungon kuin siiven korvakkeisiin. Samalla selvisi, että käyttämämme alkuperäisen siipituen runkoputken alapään kiinnitysholkki oli hitsattu runkoputken päähän tarkoituksellisesti noin 5 asteen kulmassa juuri mainitun kiinnityskorvakkeiden sijaintieron vuoksi. Asia, jota emme olleet huomanneet ja jota ei silmämääräisesti olisi millään edes voitu havaita. Ikävä tosiasia on siis, että olimme verhoilleet siipituen runkoputken väärin päin eli johtoreuna osoittamaan jättöreunaa ja jättöreuna osoittamaan johtoreunaa. Tässä oli siis ollut 50 % todennäköisyys osua oikein, mutta sitä tuuria meille ei suotu. Nyt on siis ratkaistava, onko meidän purettava alkuperäisen siipituen runkoputken ympärille väärin päin rakentamamme verhoilu ja verhoilla runkoputki uudelleen, vai ratkaisemmeko asennusongelman muokkaamalla esimerkiksi siipituen alapään kiinnikettä tai siivessä olevia korvakkeita siten, että siipituen kulma muuttuu riittävästi tuen yläpään kiinnittämiseksi siiven korvakkeisiin. Kokeilimme sitten takatueksi sekä alkuperäistä siipitukea että uutta rakentamaamme siipitukea, jotka teimme kokonaan uuden runkoputken varaan. Tämän uuden siipituen päätykiinnikkeet olimme hitsanneet olettamuksemme mukaisesti suoraan kulmaan siipituen keskilinjan kanssa. Alkuperäinen tuki ”istui” heti kauniisti korvakkeisiin ja onneksemme myös rakentamamme uusi siiven takatuki saatiin asennettua siiven korvakkeisiin, joskin hieman ”auttaen”. Joka tapauksessa myös uusi siipituki täyttää hyvin tarkoituksensa. Ennen kuin siiven koeasentaminen saadaan päätökseen, on vielä ratkaistava siiven etu- ja takatukien väliin tulevan kolmannen siipituen eli vinotuen asennus ja kiinnitys. Mitään erillistä vinotuen kiinnityskorvaketta ei siivessä eikä rungossa ole eikä meillä ole vinotuen kiinnityksestä käytössämme piirustusta, kuvaa tahi ohjetta. Asettelimme vinotukea alustavasti paikoilleen suorien siipitukien väliin, löytääksemme ratkaisun vinotuen kiinnittämiselle suorien tukien yhteyteen. Joitain ajatusmalleja kiinnitystavasta jo syntyi, mutta ratkaisut siirtyvät Tiistaikerhon joulutauon yli. Siiven onnistunut kiinnittäminen siipitukineen Kurjen runkoon vahvisti, että käytössämme on kaksi alkuperäistä Kurkeen kuuluvaa siipitukea ja niiden pohjalta rakentamamme kolme kelvollista ja yksi kelvolliseksi muokattavissa oleva siipituki. Ensi kertaa sitten vuoden 1927 eli 90 vuoden odotuksen jälkeen on Kurjen runko saanut siipensä. Tosin nyt vasta oikeanpuolisen. Vasen siipi odottaa vielä Vesivehmaalla kunnostukseen pääsyään. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, I.V.L. K.1 Kurki |
Kurjen uudet siipituet valmiit maalattaviksiTiistai 26.12.2017 - Tiistaikerholainen I.V.L. K.1 Kurjesta puuttuvien siipitukien rakentaminen on saatu päätökseen Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhossa. Suomen Ilmailumuseon entisöintiverstaassa alkuperäisten siipitukien mukaan rakennetut ja vaneriverhoillut siipituet valmistuivat niiden päihin tulevia kiinnikkeitä lukuun ottamatta jo kesällä. Syksy onkin vierähtänyt metallisten kiinnikkeiden tekemisessä ja asentamisessa siipitukiin. Kurjen rungon alareunasta siiven etu- ja takasalon korvakkeisiin kiinnitettävien siipitukien kummassakin päässä on holkkimalliset kiinnikkeet. Ne lukitaan pultilla siivessä ja rungossa olevien korvakkeiden väliin. Suorien tukien väliin N-muotoon asennettavassa vinotuessa on puolestaan hahlomalliset kiinnikkeet. Siipitukien yläpään kiinnikkeet ovat säädettäviä. Uusien siipitukien päihin tulevien kiinnikkeiden tekeminen aloitettiin mittaamalla tarkasti käytössämme olevien kahden alkuperäisen siipituen kiinnikkeet ja tutkimalla niiden rakenne ja tekotapa. Olivat kiinnikkeet sitten holkkimaisia tai hahlomaisia, niiden perusrakenne on sama. Kukin kiinnike koostuu noin 10 cm pituisesta putkivaipasta eli asennusputkesta ja sen sisään työnnettävästä ja asennusputkeen kiinni hitsatusta varsinaisesta kiinnikkeestä. Asennusputki on kooltaan sellainen, että se voidaan työntää tiiviisti siipituen sisällä olevan teräksisen runkoputken pään sisään. Siipituen päähän työnnetty kiinnikkeellinen asennusputki on lukittu siipituen runkoputkeen kahdella siipituen pään lävistävällä terästapilla. Siipituen päätykiinnikkeiden tekeminen aloitettiin sorvaamalla tarvittavat kuusi kappaletta asennusputkea. Tämän jälkeen tehtiin sorvaamalla, hitsaamalla ja jyrsimällä asennusputken sisään upotettavat holkki- sekä hahlokiinnikkeet. Kiinnikkeet lukittiin asennusputken sisään pistehitsauksella. Ensin porattiin kuhunkin asennusputkeen pari reikää. Tämän jälkeen kiinnike työnnettiin asennusputkeen ja hitsattiin siihen kiinni reikien kohdalta. Lopuksi hitsauskohdat hiottiin sileäksi. Näin valmistuivat kaikki tarvittavat neljä holkkimallista ja kaksi hahlomallista kiinnikettä. Aloitettiin asennusputkellisten kiinnikkeiden asentaminen siipitukien päihin eli niiden upottaminen siipituen runkoputken sisään. Osa asennusputkista solahti hyvin runkoputken päihin, mutta osa ei. Tämän vuoksi muutaman siipituen kohdalla jouduttiin viilaamaan runkoputken sisäpintaa, jotta asennusputki saatiin työnnettyä paikoilleen. Seuraava työvaihe oli päätykiinnikkeiden lukitsemiseen runkoputkeen kahdella terästapilla. Tätä varten oli porattava siipituen päät lävistävät reiät. ![]() Otettiin ensimmäinen siipituki käsiteltäväksi. Varmistettiin runkoputken pään sisään työnnetyn kiinnikkeen oikea asento, jonka jälkeen kiinnike lukittiin puristimella porauksen ajaksi. Siipituen päädyn läpi porattiin ensin kaksi alustavaa rinnakkaista reikää 5 mm poranterällä ja reikiin laitettiin väliaikaisesti ruuvit estämään kiinnikettä liikkumaan. Tämän jälkeen reiät suurennettiin 10 mm terällä vastaamaan teräksisten lukitustapin paksuutta. Samanaikaisesti valmistettiin tarvittavat 12 kappaletta lukitustappeja. Halkaisijaltaan pyöreästä ja 10 mm paksusta terästangosta katkaistiin 55 mm pituisia pätkiä. Tapin pituus määräytyi sen perusteella, että siipituen metallinen runkoputki on 50,5 mm paksu ja tapin kumpaankin päähän tuli jäädä noin 2 mm niittausvara. Niittausta varten tapin päihin porattiin syvennys, jotta tapin pää leviäisi sopivasti tappia siipituen runkoputkeen niitattaessa. Tapin läpi porattiin vielä 5 mm reikä. Reikää tarvitaan siipituen vaneripintaan tulevan lukitustapin aukon suojusta varten. Suojuksen tarkoituksena on estää kosteuden pääseminen siipituen sisään. Kurjen alkuperäisissä siipituissa tapissa olevan reiän läpi oli pujotettu alumiinilanka ja sen päihin niitattu tapin aukon peitteeksi halkaisijaltaan 20 mm pyöreä hattu. Poiketen alkuperäisestä, me tulemme käyttämään lukitustappien aukkojen suojaukseen tappien reikiin puristettavia leveäkantaisia pop-niittejä. Kun sipituen kumpaankin päähän oli porattu lukitustappien reiät, tapit työnnettiin yksi kerrallaan paikoilleen. Tuurnaa ja vastatuurnaa hyväksi käyttäen tappien päät niitattiin kiinni siipituen runkoputken pintaan ja kiinnikkeiden asentaminen siipitukeen oli saatu suojalappujen asennusta vaille valmiiksi. Vastaavalla tavalla muutkin uudet siipituet saivat päätykiinnikkeensä ja näin siipituet olivat valmiit maalattaviksi. Siipituet maalataan alkuperäisen mukaan hopeapronssilakalla. Vaneriverhoiltuja siipitukia ei kuitenkaan maalata, ennen kuin Tiistaikerhossa kunnostettavana oleva Kurjen oikeanpuoleinen siipi siipitukineen on koeasennettu Kurjen runkoon. Samalla varmistuu myös se, että hallussamme olevat kaksi alkuperäistä siipitukea, joiden perusteella puuttuvat siipituet on tehty, todellakin ovat Kurkeen kuuluneet. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, I.V.L. K.1 Kurki |
VH-25:n ohjaamo sai valotKeskiviikko 20.12.2017 - Tiistaikerholainen Valmet Vihuri II (VH-25) ohjaamokokonaisuuden entisöinnin viimeisiä töitä ovat ohjaamoihin asennettavat ohjaamovalot, mittaritaulujen taustavalot, tähtäimen valo sekä ohjaamon sisätiloja museon näyttelyssä valaisevat valot. Ohjaamokokonaisuuden kyljet saavat lopuksi alumiinipelti- ja pleksiverhoilun. Alun perin Vihureissa oli 24 V tasajännitejärjestelmä. Järjestelmän + eli positiivinen napa oli eristetty koneen rungosta ja - eli negatiivinen napa oli yhdistetty koneen runkoon. Vihurin ohjaamokokonaisuuden jännitejärjestelmäksi valittiin kuitenkin 12 V tasajännite, jossa järjestelmän sekä positiivinen ja negatiivinen napa on eristetty rungosta. Muunnamme normaalin verkkojännitteen (240 V AC) 12 voltin pienjännitteeksi ja tasasuuntaamme sen. Tasajännitteen 12 V DC johdamme valmistamaamme Vihurin valojen ohjauskeskukseen, josta virta johdetaan kuhunkin valaisimeen. Vihurin etu- ja takaohjaamon kummallakin sivulla on pienet punaista valoa antavat ohjaamovalaisimet. Valaisinten punasävy siksi, että lentäjien hämärä/pimeänäkö häiriintyy mahdollisimman vähän hämärässä tai pimeässä lennettäessä. Valon määrää ja suuntaa voi säätää yksinkertaisesti kiertämällä valaisimen lasin ympärillä olevaa suojusta. Saimme käyttöömme kolme alkuperäistä ohjaamovalaisinta asennettavaksi VH-25-koneen ohjaamoihin, joten puuttuva neljäs valaisin piti tehdä. Onneksi löytyi vielä valaisimen kantaosa, jonka jatkoksi rakennettiin alkuperäisen valaisimen mallin mukaiset valaisimen runko, lasikupu sekä suojus. Valaisimen runko työstettiin alumiinista, punaisesta muovista leikattiin lampun ”lasi” ja alumiinipellistä tehtiin lampun suojus. Kun puuttuva ohjaamovalaisin oli saatu valmiiksi, asennettiin kaikki neljä valaisinta paikoilleen ohjaamojen kummankin kyljen yläosan alkuperäisiin kiinnikkeisiin. Alkuperäiset hehkulamput korvattiin led-polttimilla. Näin siksi, että ohjaamovalot ovat näyttelyssä esillä olevassa VH-25:n ohjaamokokonaisuudessa jatkuvasti päällä, joten kuumenevat hehkulamput eivät olisi kokonaisuuden kannalta hyvä ratkaisu. Led-polttimoiden asentaminen alkuperäisiin ohjaamovalaisimiin ei ollut ongelma, sillä led-polttimoissa on sama BA 15d -kanta kuin alkuperäisissä hehkulampuissa. Vihurin neljän ohjaamovalaisimen alkuperäiset johdot olivat läpinäkyvän muoviletkun suojaamat. Samoin toimittiin nytkin. Sitä varten hankittiin vastaavanlaista, joskin silikonista tehtyä ohutta muoviletkua. Alkuperäisessä asennuksessa valaisimesta lähti erikseen muoviletkun suojaamana miinus ja plus johdin, joista miinus oli yhdistetty koneen runkoon. Nyt johdotusta muutettiin niin, että toisen letkun sisään työnnettiin kummatkin johtimet, jotka yhdistettiin valaisimen ja valojen ohjauskeskuksen välille. Virran kytkeminen sytytti punahehkuiset ohjaamovalot kauniisti palamaan. Oli vuorossa ohjaamojen mittaritaulujen taustavalojen asentaminen. Niitä asennettiin kolme kummankin mittaritaulun taakse. Valitettavasti yhtään taustavaloa ei ole säilynyt käyttöömme, joten ne piti rakentaa. Onneksi mittaritauluissa oli jäljellä valaisimien kiinnityspidikkeet, joiden perusteella voitiin arvioida pidikkeeseen asennettavan valaisimen koko ja muoto. Puuttuvat valaisimien putkimaiset runko-osat sorvattiin muovista. Kunkin läpi pujotettiin johto ja johtojen päihin asennettiin valaisimen kanta. Tähän kantaan kiinnitettiin G4-kannalliset led-polttimot. Kun johtoihin yhdistettiin virta, mittaritaulun taustavalot syttyivät ja valaisivat odotetusti Vihurin mittaristot. Emme vetäneet valojen ohjauskeskuksesta koko matkaa kuudella johdolla mittaritaulujen taustavaloihin. Ohjauskeskuksesta lähtee yksi johto kohti kumpaankin mittaritaulua ja mittaritaulun tuntumassa johto haarotettiin kullekin kolmelle valaisimelle käytettävissämme olevien kuvien mukaisesti. Vastaavalla tekniikalla asennettiin myös tähtäimen valo. Koska Vihurissa oli alun perin käytetty mittarin taustavalojen sekä tähtäimen valon johtoina armeerattua johtoa, toimimme samoin. Johtojen armeerauksella eli johdon ulkovaipan metallisella pintapunoksella eliminoitiin mahdolliset ulkopuoliset häiriösignaalit. Hankkimassamme armeeratussa johdossa oli kuitenkin kolme johdinta, mutta mittaritaulun taustavalaisimien polttimoihin tarvitaan johtimia vain kaksi. Tämän vuoksi vedimme kolmijohtimisen johdon pois armeerauksen sisältä ja työnsimme tilalle mittaritaulujen taustavalojen kaksi johdinta. Samalla venytimme armeerausta, jotta saimme aikaan ohuemman Vihurissa käytettyä alkuperäistä armeerattua johtoa vastaavan johtotyypin. Vihurin ohjaamo asetetaan näytteille Suomen Ilmailumuseoon. Näyttelyssä kävijöiden kannalta ohjaamon punavalot, mittarivalot ja tähtäinvalo eivät valaise ohjaamon laitteita riittävästi, vaikka ne lentäjille riittivätkin. Tämän vuoksi ohjaamoihin asennettiin näyttelyvalaistukseksi 4 kappaletta 30 cm mittaisia led-valaisimia. Ne asennettiin kummankin ohjaamon yläreunaan siten, että ne ovat mahdollisimman huomaamattomia. Riippuen ohjaamon asennosta näyttelyssä, valaistusta ohjataan niin, että vain katsojan puoleiset valaisimet ovat käytössä. Näin ohjaamon vastakkaisella puolella olevat valaisimet eivät pääse häikäisemään katsojia. Nyt oli saatu toimimaan Vihuriin kuuluvat ohjaamovalot, mittariston taustavalot, tähtäimen valo ja näyttelyvalot. Valaisimien ja valojen ohjauskeskuksen välillä kulkevat lukuisat johdot piti saaja vielä ”järjestykseen”. Tämä tehtiin kiinnittämällä johdot alkuperäisillä ja alkuperäisen mallisilla klemmareilla siististi ohjaamon runkoputkiin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, harjoituskone, Valmet Vihuri, VH-25 |
Myrsky-polkulentokone lasten iloksiSunnuntai 10.12.2017 - Tiistaikerholainen Kaikki Ilmailumuseoyhdistys ry:n Tiistaikerhon työ ei ole museolentokoneiden entisöintiä tahi konservointia. Muutakin mielenkiintoista on tekeillä. Yksi niistä on polkulentokoneen rakentaminen Suomen Ilmailumuseon lapsikävijöiden käyttöön. Polkulentokoneprojektia varten Suomen Ilmailumuseo hankki USA:sta polkulentokoneen rakennussarjan piirustukset sekä koneen tekniset osat. Vanerirakenteisen polkulentokoneen piirustusten esikuvana on kuuluisa ja lukuisten maiden ilmavoimissa paljon käytetty koulukone North American Aviation T-6 Texan. Texan-polkulentokone on tarkoitettu 3-5-vuotisten lasten käyttöön. Mutta kun Suomessa olemme, niin emmehän me Tiistaikerhossa Texania rakenna. Rakennamme Myrsky -hävittäjän oloisen polkulentokoneen Texanin piirustuksia muokkaamalla. Tähtimoottorilla varustettu Texan soveltuukin varsin hyvin Myrskyn oloiseksi muutettavaksi. Työ aloitettiin suunnitteluvaiheella, jossa ratkaistiin, missä järjestyksessä edetään ja mitä piirustuksista pitää muuttaa vastaamaan paremmin Myrsky muotoja. Tämän seurauksena mm. koneen pyrstöosa, siiven kärjet, ohjaamon takainen rungon yläosa sekä koneen keulaosa saivat uuden muodon. Rakennussarjan osien piirustukset leikattiin irti pohjapaperista ja pohjustettiin ohuella vanerilla. Näin saimme tukevat koneen osien mallit eli sapluunat, joiden avulla osien muoto oli helppo siirtää vanerilevylle. Kestävät sapluunat ovat myös kätevät ajatellen mahdollisesti useampien polkulentokoneiden valmistamista. Sapluunat asetettiin 8 mm vahvuisen vanerilevyn päälle ja sapluunan reunoja pitkin piirrettiin osan muoto vanerille. Tämän jälkeen osat sahattiin irti piirrettyjä viivoja pitkin. Tuloksena oli kasa vanerinpaloja polkulentokoneeksi kasattavaksi. Varsinainen Myrsky -polkulentokoneen rakentaminen saattoi alkaa. Osa tiistaikerholaisista alkoi rakentaa koneen runkoa, osa siipeä ja osa pyrstöä. Sinänsä työ on yksinkertaista vanerinpalojen toisiinsa liittämistä, mutta tarkkana piti olla ja fundeeraustaukoja piti pitää, jotta edettiin oikeassa järjestyksessä ja koska rakennusohjeet eivät olleet aina riittäviä tahi yksiselitteisiä. Vanerista sahatut rakennussarjan osat hiottiin reunoistaan. Osat yhdistettiin toisiinsa yhdyslistojen avulla, joihin vanerit kiinnitettiin ruuveilla ja Erikeeper Plus -liimalla. Rungon sisälle tuleva istuimen selkänoja liimattiin paikoilleen työntämällä selkänojavaneri rungon kylkivanereihin tehtyihin uriin. Kun runkokehikkoon kiinnitettiin omana kokonaisuutenaan rakennettu pyrstöosa, kone alkoi jo saada polkulentokoneen hahmoa. Seuraavaksi runkoon yhdistettiin siipi. Sen alapintaan kiinnitettiin piirustusten mukana ostettu polkuakseliston ja laskutelinepyörien muodostaman kokonaisuus. Koneessa ei luonnollisestikaan ole polkuauton mukaista ohjauspyörää, vaan konetta ohjataan - kuten pitääkin - ohjaussauvalla. Niinpä ohjaamon istuimen etureunaan kiinnitettiin ohjaussauva ja koneen pyrstöön kannuspyörä. Sauvasta on tankoyhteys kannuspyörään. Polkulentokoneen ohjaaminen tapahtuu ohjaussauvaa sivusuunnassa poikkeuttamalla. Kun polkulentokonetta polkee ja samalla poikkeuttaa ohjaussauvaa vasemmalle, muuttuu kannuspyörän asento kääntäen konetta vasemmalle. Vastaavasti oikealle poikkeuttaminen kääntää kulkusuuntaa oikealle. Kaikkea ei vielä ole saatu valmiiksi rakennettua. Meneillään on polkulentokoneen moottorisuojuksen eli NACA-renkaan tekeminen. Patamainen moottorisuojus tehdään taivuttamalla ohut vaneri poikkileikkaukseltaan suorakaiteen muotoisen koneen nokan ympäri ja kiinnittämällä se nokassa olevaan moottorikehään. Vanerin kiinnittämiseksi koneen runkoon kylkivanereihin asennetaan vanerin tueksi muotokaaret. Kuten alussa mainitsin, koneesta tulee Myrsky -polkulentokone. Niinpä kone maalataan Myrsky-hävittäjän II maailmasodan aikaiseen maalauskaavioon. Koneen yläpinnoille tulee mustan ja tummanvihreän kuviointi ja alapinnat maalataan vaalean siniseksi. On vielä päättämättä saako Myrsky -polkulentokone kansallisuustunnuksekseen hakaristin vaiko kokardin. Koska kyseessä on Myrsky, niin koneella tulee olla myös sen mukainen tyyppitunnus. VL Myrsky -hävittäjiä rakennettiin kaikkiaan 51 kappaletta. Niiden tunnukset olivat MY-1 – MY-51. Niinpä on ihan luontevaa, että tämä polkulentokone saa tunnuksen MY-52. Rakentamamme Myrsky-polkulentokone ei taida ihan ehtiä valmiiksi pukinkonttiin Suomen Ilmailumuseolle toimitettavaksi, mutta ensi vuoden puolella museossa käyvät pikkulapset voivat sillä jo huristaa. Lentoon se ei onneksi kuitenkaan nouse. |
2 kommenttia . Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, VL Myrsky |
Myrskyn NACA-renkaan vetolestin tekeminenSunnuntai 3.12.2017 - Tiistaikerholainen Entisöitävänä olevan VL Myrskyn (MY-14) moottorin suojus eli NACA-rengas tehdään 2 mm paksusta alumiinipellistä leikatuista kahdeksasta segmentistä. Alumiinipeltiset segmentit vedetään muotoonsa, jonka jälkeen ne kootaan ja hitsataan yhteen kokoonpanomuotissa eli jigissä. Kahdeksan alumiinilevysegmentin venyttäminen eli vetäminen muotoonsa tehdään vetomuokkauskoneessa. Tätä toimenpidettä varten pitää tehdä vetolesti eli muotti, jota vasten segmentien vetomuokkaus tehdään. Myrskyn NACA-renkaan tekemiseksi tarvittava vetolesti on valmistumassa Tiistaikerhossa. Vetolestin tekeminen aloitettiin rakentamalla lestin alaosa eli muokkauskaukalo. Sen pohja-, pääty- ja poskilevyt suunniteltiin 3D-muokkauksella. Sen jälkeen vetolestin osat leikattiin laserleikkauksella 3 mm teräslevystä ja hitsattiin kiinni toisiinsa. Vetolestin kaukalon linjat kulkevat 45 asteisen lohkoleikkauksen mukaan. Tyhjä vetolestin muotokaukalo täytettiin impreknoidusta epoksihartsista tehdyillä ja alustavasti jo vetolestin pinnan muotoon leikatulla kahdeksalla vierekkäisellä lohkolla. Impreknoitu epoksihartsi on erittäin kestävää, mutta samalla työstettävissä. Impreknoitu epoksihartsi on epoksihartsin ja mikrolasipallojen seos. Vetolestin pinnan lopullinen muoto saadaan hiomalla kaukaloon upotettujen epoksihartsilohkojen pinnat vastaamaan yhtenäisesti NACA-renkaan muotoa. Jotta hiomisessa päästäisiin haluttuun ja tarkkaan Myrskyn moottorisuojuksen muotoon, leikattiin alumiinipellistä NACA-renkaan pinnan profiilia mallintavia tulkkeja. Niinpä kun vetolestin pintaa hiottiin, hionnan edistymistä seurattiin koko ajan tulkeilla vetolestin pinnan saamiseksi haluttuun NACA-renkaan profiilin muotoon. Kun vetolesti saadaan hiottua valmiiksi, seuraava vaihe on tehdä paksusta vanerista NACA-renkaan kokoonpanomuotti eli jigi. Tässä motissa vetolestissä muotoonsa saaneet kahdeksan moottorisuojuksen segmenttiä sovitetaan ensin yhteen, jonka jälkeen ne hitsataan toisiinsa Myrskyn moottorisuojukseksi eli NACA-renkaaksi. NACA-renkaan kokoaminen teetetään ulkopuolisena työnä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, hävittäjä, VL Myrsky, MY-14 |