Tiistaikerhon blogi

MY-14:n koesiiven kokoaminen alkoi

Tiistai 14.2.2017 - Tiistaikerholainen

MY-14 entisöintiprojektissa päätettiin rakentaa siiven tyvestä laskien 2,5 metrin pituinen koesiipi. Koesiivellä testataan siipisalkoihin kiinnitettävien laitteiden edellyttämiä porauksia ja asennuksia sekä siiven lujuusominaisuuksia. Koesiiven tarkoitus on myös paljastaa mahdollisia siiven rakentamisessa ilmeneviä puutteita.

Alkuvuodesta saatiin valmiiksi koesiiven etu- ja takasalko samoin kuin niihin tarvittavat salkoon kiinnitettävien metalliosien läpivientien poraukset. Myös kaikki siipikaaret ovat valmiina. Tämän ansiosta koesiiven kokoaminen voitiin aloittaa. Koesiipi, kuten varsinainen MY-14:n siipi, kootaan kiinteässä millintarkassa telineessä eli jigissä. Koesiipeä varten rakennettiin oma yksilöllinen jiginsä. Sen kannatinrakenteilla varmistetaan, että jigiin kiinnitettävät siipisalot saadaan keskenään täsmälleen oikeaan paikkaan ja keskenään samaan linjaan. Tämä on edellytys siiven kokoamiseksi piirustusten edellyttämään muotoonsa.

Koesiiven kokoaminen aloitettiin kiinnittämällä jigiin etu- ja takasalko. Tämä jälkeen salkoihin porattuihin läpivienteihin asennettiin mm. laskutelineen käyttöön kuuluvia osia. Seuraavaksi salkojen väliin alettiin asentaa kummaltakin puolin verhoiltuja siipikaaria.

Jo tässä vaiheessa voitiin todeta koesiiven hyödyllisyys. Havaittiin, että piirustukset olivat olleet osin puutteelliset. Niistä ei ollut käynyt selville kaikkea siiven rakentamisessa tarvittavaa tietoa. No, mitään järisyttävää ongelmaa ei tästä syntynyt, mutta lisätöitähän se kuitenkin teetti, ennen kuin kaikki oli niin kuin piti ja koesiiven kokoaminen saattoi jatkua.

Tällä hetkellä siipisalkojen väliin tulevat kaaret on asennettu ja liimattu sekä salkoihin tulevat metalliosat kiinnitetty. Salkojen välisen siiven yläpinnan verhoilu on käynnissä. Koesiiven johto- ja jättöreunan rakentaminen alkaa vasta, kun kaikki siipisalkojen väliin tulevat sisärakenteet on tehty.

Todettakoon, että koesiivellä tehtyjen testien jälkeen koesiipeä ei pureta, vaan siitä tulee museoon näyttelyesine. Koesiiven avulla museossa kävijöille voidaan havainnollistaa II maailmansodan aikaisen sekarakenteisen Myrsky-hävittäjän siiven rakennetta. Tätä varten koesiiven yläpinta verhoillaan osin vanerilla ja osin läpinäkyvällä polykarbonaattipleksillä. Samasta syystä siipisalkojen väliin kiinnitettyjen kaarien toinen kylki on verhoiltu vanerin sijasta pleksillä.

Rinnan koesiiven on myös varsinaisen siiven siipisalkojen rakentaminen edennyt. Sekä etu- ja takasalkojen puoliskot ovat kohta valmiit liimattavaksi toisiinsa kotelopalkkirakenteeksi. Vielä on tehtävä mm. palkkeihin tulevat siipipuolikkaiden liitoskohdan edellyttämät poraukset. MY-14:n siipi rakennetaan kaksiosaiseksi teräslevyillä tosiinsa yhdistettäviksi siipipuoliskoiksi poiketen alkuperäisen Myrskyn täysmittaisesta yhtenäisestä siivestä. Varsinaisen siiven kokoamiseen ei ryhdytä ennen kuin koesiiven rakentaminen on saatu testauksineen valmiiksi.

Valmet Vihuri VH-25:n matkatavarasäiliö valmistui

Sunnuntai 12.2.2017 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhossa entisöinnin kohteena on pitkään ollut Valmet Vihuri II:n (VH-25) etu- ja takaohjaamon käsittävä kokonaisuus. Itse asiassa ohjaamokokonaisuuden entisöinti aloitettiin jo 1980-luvulla, mutta työt ovat olleet välillä tauolla.

Nyt ollaan kuitenkin niin pitkällä, että ohjaamot laitteineen ovat valmiina ja koneen matkatavarasäiliö on saatu kiinnitetyksi paikalleen takaohjaamon taakse. Vielä on tekeillä etuohjaamon lattian läpi kiinnitettävä valopistoolin ampumaputki sekä tähtäimen pidike. Viimeiseksi ohjaamokokonaisuuden kyljet verhoillan pleksillä. Ohjaamokokonaisuus onkin valmistumassa museokävijöiden ihailtavaksi.

No, voitaisiinhan sitä vielä rakentaa ohjaamon edessä olevan patalevyn ympärille siitä puuttuva NACA -rengas. Tai, jos löytyisi jostain ilmainen tai hyvin edullinen Bristol Mercury VIII moottori, niin olisihan se upeaa voida moottori pukkiinsa kiinnittää. Johonkin on kuitenkin vedettävä raja siihen, miten pitkälle ohjaamokokonaisuutta entisöidään.

Ohjaamon taakse sijoittuva matkatavarasäiliö koostuu pohjalevystä ja siihen kiinnitetystä kangaspussista. Säiliön vaativa rakentaminen aloitettiin alumiinipeltisestä pohjasta. Alumiinipeltiä - niin käytettyä kuin uutta - on tarvittaessa saatu entisöintitoiminnan tarpeisiin Finnairin tekniikasta. Sieltä on saatu myös poistoon menneitä, mutta käyttökelpoisia työkaluja. Kumarrus siis Finnairin suuntaan!

Vihurin piirustusten mukaan leikattiin alumiinipellistä matkatavarasäiliön pohjan aihio. Aihioon taivutettiin kapeat ulkoreunat. Tämän jälkeen säiliön pohjapuolelle tehtiin pellistä piirustusten mukaiset jäykistelistat. Listat kiinnitettiin pohjan alapintaan popniiteillä. Pohjalevyn alapinta maalattiin harmaalla maalilla, jolla saatiin samalla peittoon alumiinilevyssä ollut aikaisempi maalauskuvio. 

Matkatavarasäiliö pohja kiinnittyy metallikorvikkeilla koneen runkoputkiin. Niinpä metallilevystä leikattiin ja taivutettiin alkuperäisten korvakkeiden mukaiset aihiot. Korvakeaihiot työstettiin valmiiksi, sovitettiin ohjaamon takarungon pystyputkiin ja maalattiin harmaiksi.

Samanaikaisesti askaroitiin pohjalevyyn kiinnitettävän kangaspussin kanssa. Kaupoista etsittiin paksuhkoa ruskeaa kangasta, joka vastaisi mahdollisimman hyvin Vihurissa käytettyä matkatavarasäiliön pussin kangasta. Sellaista lopulta löydettiin. Kankaasta leikattiin pussin osat yhteen ommeltaviksi. Kangaspussi ommeltiin kaksinkertaiseksi. Näin pussista saatiin tukevampi. Pussin toiseen päähän tehtiin aukko ja sen katteeksi kankainen lippaluukku. Luukku ommeltiin yläreunastaan kiinni pussiin ja muilta osin luukku kiinnitettiin pussin aukon reunoihin alkuperäisen mukaisilla linkkulukoilla.

Löysä kangaspussi sidotaan koneen putkirakenteeseen soljella varustetuilla nahkahihnoilla. Sopivia hihnoja löytyikin kaupasta. Hihnoja varten tehtiin pussin reunoihin nahkaiset kiinnikkeet, joiden läpi kiinnityshihnat voidaan pujottaa.  Nahkaiset kiinnikkeet niitattiin kangaspussin kulmiin. 

Nyt voitiin valmis matkatavarasäiliön kangaspussi ja säiliön alumiinipeltinen pohjalevy kiinnittää toisiinsa.  Kangaspussi kiinnitettiin alareunoistaan niiteillä alumiinipeltisen pohjalevyn taitereunoihin.  

Valmis matkatavarasäiliö asennettiin paikoilleen takaohjaamon takana olevaan runkokehikkoon. Ensin pohjalevy kiinnitettiin metallikorvakkeilla rungon pystytukiin ja sen jälkeen itse kankainen pussi sidottiin nahkahihnoilla koneen tukirakenteisiin. Kyllä lentäjien kelpaisi laittaa tavaransa Tiistaikerhon valmistamaan upouuteen matkatavarasäiliöön. Vaan, eipä tämä ohjaamokokonaisuus minnekään taida lentää!

Kurjen siipi Tiistaikerhoon

Lauantai 4.2.2017 - Tiistaikerholainen

Kurjen runko on ollut kunnostettavana Tiistaikerhossa keväästä 2016. Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa Vesivehmaalla varastoituina olevia siipiä ei toistaiseksi ole voitu tuoda Tiistaikerhoon korjattavaksi. Syynä se, ettei suurikokoinen siipi mahdu Suomen Ilmailumuseon entisöintitilaan muiden meneillään olevien projektien lomaan. Tilanne kuitenkin muuttui, kun korjattavana oleva Kurjen runko voitiin siirtää entisöintitilasta toistaiseksi tyhjänä olevaan museon vaihtuvien näyttelyiden tilaan eli Välihalliin.

Näin entisöintitilaan syntyi Kurjen siiven suuruinen ”aukko”. Tosin ei koko siivelle, vaan toiselle siiven puolikkaalle. Kurjessa on koneen kokoon nähden suuri siipi. Kärkiväli on 12,3 metriä ja Kurjen rungon yläreunaan kiinnittyvän siiven puolikkaan pituus on 5,75 m ja leveys 2,32 m - aikamoinen leija siis.

Tammikuun 24. päivänä Kurjen runko siirrettiin Välihalliin, jossa rungon kunnostamiseen liittyvät työt nyt jatkuvat. Tällä hetkellä rakennetaan Kurjen moottoripukin alumiinipeltisiä ylä- ja sivusuojuksia. Moottoripukin päädystä puuttunut alumiinipellillä verhoiltu vanerinen moottorin kiinnityslevy on jo saatu valmiiksi ja asennettu alustavasti paikoilleen. Moottoripukin yläpelti on kiinteä, mutta sivulle tulevat pellit ovat avattavissa toimien samalla huoltoluukkuina pukin moottoritilaan. Suojuspellit tehdään 1,2 mm paksuisesta alumiinipellistä.

Maanantaina 30. tammikuuta Tikkakoskelta Vesivehmaalle saapunut puolustusvoimien siirtolavallinen kuorma-auto peruutti museohallin takaovien eteen. Siirtolava laskettiin maahan lastauksen helpottamiseksi. Kurjen oikean puoleinen siipi kannettiin museohallista umpilavan sisään sekä sidottiin liinoilla tukevasti kuljetusta varten. Siipi mahtui juuri ja juuri lavan mittoihin. Kun kaikki oli valmista, lava nostettiin takaisin kuorma-auton kyytiin ja matka kohti Vantaata alkoi.

Parin tunnin päästä kuljetus saapuikin Suomen Ilmailumuseon entisöintitilan oven eteen ja siipi siirrettiin sisään. Puolustusvoimat on jo monta kertaan vastannut sotamuseon omistamien koneiden siirroista Vesivehmaalta Suomen Ilmailumuseolle korjattavaksi. Kuljetukset ovat olleet varusmiesten koulutusajoa. Siis hyöty on ollut molemminpuolinen.

Kurjen kummatkin siipipuoliskot ovat sekä vaurioituneet että osin lahonneet koneen 90 vuoden aikaisen varastoinnin seurauksena. Kurkihan poistettiin varastoitavaksi syksyllä 1927. Vesivehmaalta tuodun oikean puolen siiven vaneriverhoilussa on kolmisenkymmentä pientä ja isompaa reikää. Vaneriverhoilu on myös paikoitellen niin lahonnut, että vanhaa verhoilua on purettava uuden rakentamisen tieltä.

Siipi ei kuitenkaan ole niin huonokuntoinen, kun olivat Tiistaikerhossa kunnostetun I.V.L. D. 26 Haukka I:n yläsiivet. Työtä on silti ihan riittämiin edessämme. Vaurioiden korjaamiseen päästään kunhan siiven vaurio- ja kuntokartoitus sekä siiven pintojen pesu ihmesienellä on tehty.  Siiven pesemiseen on jo ryhdytty.

MY-14:n pakoputket työn alla

Sunnuntai 29.1.2017 - Tiistaikerholainen

Alun perin VL Myrskyyn ajateltiin moottoriksi brittiläistä Bristol Taurus -moottoria. Alkaneen II maailmasodan vuoksi hankinta ei toteutunut. Tauruksen sijaan moottoriksi valittiin amerikkalainen Pratt & Whitney R-1830 Twin Wasp -tähtimoottori, siis samainen moottorityyppi kuin Douglas DC-3 koneessa.

Myrskyn MY-14 - entisöintiprojektia varten on käytössämme DC-3 koneessa ollut Twin Wasp -moottori. Koska moottori on ollut DC-3 koneessa, se ei ilman muutoksia sovi Myrskyyn asennetavaksi. Yksi merkittävä muutoksen kohde koskee moottorin pakoputkia.

Vasemmalla DC-3:n Twin Wasp pakokaasunkerääjineen, oikealla Myrskyn moottori suippenevine pakoputkineen.

Projektissa on keskusteltu, voitaisiinko MY-14 koneeseen asentaa käytössämme olevan Pratt & Whitneyn sijaan ruotsalaisen Svenska Flygmotor AB:n (SFA) valmistama Pratt & Whitneyn kopiomoottori STWC-3. Tätä teknisesti helpommin Myrskyyn asennettavissa olevaa moottoria käytettiin mm. ruotsalaisessa Saab B-17A syöksypommituskoneessa. Näitä koneita oli Suomen Ilmavoimilla kaksi kappaletta maalihinauskoneena ja sen jäljiltä olisi käytössämme Ruotsissa valmistettu kopiomoottori. Onkin pohdinnan paikka, kumpi olisi Myrsky-projektin kannalta ”alkuperäisempi” vaihtoehto eli joko Pratt & Whitneyn Amerikassa valmistettu R-1830-S1C3-G tai Ruotsissa lisenssillä tehty kopiomoottori STWC-3. Tätä vaihtoehtoa käsitellään seuraavassa Myrsky entisöintiprojektin johtoryhmän kokouksessa.

Käsittelen seuraavassa DC-3 -koneen Twin Waspin pakoputkistojen edellyttämää muutostyötä.

DC-3 koneen Twin Wasp -moottoreissa jokaisen 14 sylinterin pakoputki on yhdistetty yhtenäiseen pakokaasun keräjään, jossa on yksi moottorin sivulle avautuva pakoaukko. Myrskyssä päädyttiin aikanaan toisenlaiseen ratkaisuun. Koneen sylinterin pakoputket yhdistettiin kahdeksi viiden päällekkäisen pakoputken sarjaksi. Nämä viisiputkiset pakoputkisarjat sijaitsevat moottorin kummallakin sivulla moottorin suojuksen eli NACA -renkaan alla pakoputken suuosien päättyessä NACA-renkaan reunaan.

Kummankin pakoputkisarjan poikkileikkaukseltaan pyöreiden pakoputkien päihin hitsattiin 200 mm pitkät suulakkeet, jotka ovat liitoskohdastaan sisämitaltaan 60 mm, mutta suuosastaan vain 28 mm x 60 mm. Suulake kapenee siten kärkeä kohti. Suulakkeen kapenemisen tarkoitus on nostaa pakokaasujen virtausnopeutta. Pakokaasujen virtausnopeuden kasvu antaa samalla vähän lisää työntövoimaa.

MY-14 entisöintiprojektissa moottorin pakoputkisto tehdään alkuperäisen mukaiseksi. Tällä hetkellä MY-14 moottorin sylintereistä lähtevä mutkikkaat pakoputket ovat tekeillä. Ne taivutetaan muotoonsa ulkopuolisena tilaustyönä Samet oy:ssä. Moottorin kummallakin puolella olevien viiden pakoputkisarjan suuosat tehdään Tiistaikerhossa. Patria Oyj kokoaa, hitsaa ja asentaa lopuksi pakoputkiston Twin Wasp -tähtimoottoriin.

Pakoputkien suulakkeet tehdään Tiistaikerhossa kahdesta identtisestä suulakkeen puoliskosta, jotka hitsataan yhteen putkimaiseksi suuosaksi. Pakoputkiston suuosien tekeminen aloitettiin leikkaamalla metallilevystä määrämittaiset suorakaiteen muotoiset suulakkeen puoliskojen aihiot.

Suorakaiteen muotoisten aihioiden pakottamiseksi muotoonsa valmistettiin metallista suulakkeen puoliskon muotoinen koiras- ja naaraspuolinen muotti. Muotien väliin asetettuna puristettiin prässissä 28 metallilevyaihiota lopulliseen muotoonsa.

Tämän jälkeen suulakkeen puoliskojen sisäreunat puhdistettiin ja hiottiin tulevaa hitsausta varten, jossa puoliskot yhdistetään varsinaiseksi suulakkeeksi.

Kurki sai kannuksensa

Torstai 29.12.2016 - Tiistaikerholainen

Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta Vesivehmaalta Tiistaikerhoon kunnostettavaksi tuotu I.V.L. K.1 Kurjen runko oli ilman kannusta. Erikoista oli, ettei koneen pyrstöstä edes löytynyt merkkejä pyrstössä olleesta kannuksesta. Asia kummastutti, sillä kaikissa Kurjesta löytyneissä valokuvissa koneessa on lusikkamainen kannus. Miksi kannus siis nyt puuttui?  Lopullista vastausta kannuksen puuttumiseen ei todennäköisesti koskaan saada, mutta hyvään arvaukseen olemme todennäköisesti päässeet.

Kurjesta säilyneistä valokuvista ilmenee, että konetta lennettiin kannuksellisena sekä suksi- että pyörävarustuksella. Kurjesta löytyneissä asiakirjoissa todetaan kuitenkin, että kone varustettiin ja koelennettiin lopuksi myös kellukkein. Arvelemmekin, että ”Kelluke-Kurjesta” poistettiin tarpeeton kannus ja siihen liittyvät pyrstön sisärakenteet, jonka jälkeen pyrstö verhoiltiin osittain uudelleen.

Ilmavoimat ei lopulta innostunut Kurjen tilaamisesta yhteyskoneekseen, jonka seurauksena prototyypin kehittely lopetettiin ja kone varastoitiin. Näin koneeseen ei myöskään enää asennettu takaisin siitä irrotettua kannusta. Jossain Kurjen varastointivaiheessa kellukkeet on poistettu ja tilalle on laitettu sukset. Tällaisena kone on ollut varastoituna 1940-luvun lopulta asti Vesivehmaalla. Kurjessa olevat sukset eivät todennäköisesti ole alkuperäiset Kurkeen kuuluneet, mutta tyypilliset Ilmavoimien lentokonetehtaan 1920-luvun sukset kuitenkin.

Koska Kurki on nykyisin suksivarustuksella, päätettiin koneeseen palauttaa siitä puuttuva kannus. Mitään piirustuksia ei Kurjesta ole säilynyt, jonka vuoksi tutkittiin tarkoin Kurjesta otettuja valokuvia. Valokuvien pohjalta tehtiin oletus, että Kurjen kannuksen varsi on ollut puuta, mutta muuton se on ollut metallirakenteinen. Puuvartta tuki takaa V-muotoinen putkituki ja lienee kiinnitetty runkoon metallilevyllä. Itse kannuksen metallisen lusikan muoto oli kuvista nähtävissä. Tältä pohjalta tehtiin kannuksesta työpiirustukset ja rakentaminen voitiin aloittaa.

Ensin valmistettiin kannuksen puuvarsi. Sen jälkeen tehtiin kannuksen yläpäähän tuleva metallilevy puuvarren kiinnitysholkkeineen. Metallilevyllä kannus kiinnitetään koneen runkoon. Vastaavasti varren tyveen tehtiin metalliholkki, jolla kannuksen varsi ja kannuslusikka liitetään toisiinsa. Lopuksi leikatuista metallilevyjen kappaleista hitsattiin kannuslusikka.  Kannuslusikka ja putkituki maalattiin mustalla Isotrol -lakalla ja puinen varsi sekä kannuksen yläpään kiinnityslevy hopealla.

Kurjen rungossa ei ollut jäljellä mitään merkkejä siitä, kuinka kannus on ollut aikoinaan kiinnitetty rungon alapintaan. Päädyttiin ratkaisuun, jossa kannuksen yläpään metallilevy kiinnitettiin kummastakin reunastaan pulteilla koneen rungon alakulmissa kulkeviin puisiin tukirakenteisiin eli paarteisiin. Kiinnityksessä käytettiin apuna kummankin paarteen yläpuolelle asennettavaa metallista vastakappaletta, johon paarteet lävistävät kiinnityspultit oli hitsattu.

Onneksi kurjen rungon alapinnan kangasverhouksessa on punossauma, joka voitiin avata kannuksen kiinnityslevyn vastinkappaleiden asentamiseksi paikoilleen rungon sisäpuolelle. Kun vastinkappaleet pultteineen oli työnnetty paarteiden ja kannuksen kiinnityslevyssä olevien reikien läpi ja mutterit kiristetty, kannuksen asennus oli valmis. Lopputulokseksi saatiin hyvin Kurjesta otettujen valokuvien mukainen kannus.

Tuulilasit Kurjen ohjaamoon ja matkustamoon

Sunnuntai 11.12.2016 - Tiistaikerholainen

I.V.L. K.1 Kurjen ohjaamossa ja matkustamossa on eteenpäin taittuvat ja alumiinisin tuin tuetut tuulilasit. Tuet sijaitsivat tuulilasien kummassakin päässä ja keskellä. Itse tuulilasi on tehty 1920-luvun tapaan selluloidista. Ohjaamon ja matkustamon tuulilasit taittuvat eteenpäin, jotta avo-ohjaamon ja -matkustamon peitteeksi oli helppo kiinnittää sateelta suojaava kangas. Tuulilasin saranamainen tyvilista on hahlomainen, johon 2 mm paksuinen selluloidipleksi on niitein kiinnitetty. 

Kurjen ohjaamon ja matkustamon tuulilasien pleksit ovat koneen vuosikymmenten varastoinnin aikana rikkoutuneet. Selluloidiplekseistä on jäljellä saranamaisissa tyvilistoissa vain rippeet. Niin ikään kuudesta tuulilasien alumiinisista kolmiotuista on tallella vain kolme – kaksi keskustukea ja yksi reunatuki. Pleksilasien reunojen alumiinisista vahvisteista on säilynyt vain pätkä. Tämä kaikki tarkoittaa, että tuulilasi joudutaan valtaosin rakentamaan uusiksi.

Tuulilasien uudistaminen aloitettiin irrottamalla ohjaamon ja matkustamon tuulilasien saranamaiset tyvilistat koneen rungosta. Ohjaamon tuulilasin tyvilista on kiinnitetty rungon rakenteeseen ruuveilla, mutta matkustamon osalta pienillä runkovanerin läpi vedetyillä pulteilla. Ruostuneiden pulttien irrottamien oli työläs tehtävä. Tuulilasin tyvilistoista porattiin pois pleksit listaan kiinnittäneet niitit, jolloin listassa olleet pleksin rippeet saatiin poistettua. Tuulilasien tyvilistat puhdistettiin ja maalattiin hopeisella Isotrolilla. Koska nykyisin ei ole saatavissa alkuperäisen mukaista selluloidipleksiä, uudet tuulilasit tehdään nykyaikaisesta 2 mm vahvuisesta polykarbonaattista. 

Käyttäen mallina säilynyttä tuulilasin kolmiomaista päätytukea, tehtiin puuttuvat kolme. Tuet tehtiin 1,5 millin paksuisesta alumiinipellistä leikkaamalla, taivuttamalla ja kevennysreiät tukiin vielä poraamalla.

Samanaikaisesti tehtiin vaneriset mallit uusille tuulilasien plekseille. Vanerit toimivat malleina kolmiotukien asentamisessa, pleksien ostamisessa ja muotoonsa leikkaamisessa sekä pleksien sovittamisessa paikoilleen runkoon kiinnittyvään tyvilistaan.

Vaneriset ”tuulilasit” auttavat myös alumiinipellistä taivutettavien tuulilasin reunavahvisteiden työstämisessä muotoonsa ja sovittamisessa paikoilleen tuulilasin reunaan.

Ensimmäinen kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto, muut: Lassi Karivalo.

Kurjen rungon kunnostus loppusuoralle

Torstai 1.12.2016 - Tiistaikerholainen

I.V.L. K.1. Kurki -koneen rungon konservointi on kääntymässä loppusuoralle. Töitä on paiskittu Kurjen rungon ruosteisten osien puhdistamisessa, laskutelineen kunnostuksessa, verhoilussa olleiden vaurioiden paikkaamisessa, paikkojen maalaamisessa, korkeusperäsinten ja korkeusvakaajan korjaamisessa, ohjaamon ja matkustamon kunnostuksessa sekä moottoripukin varustamisessa.

Kurjen putkirakenteinen ja suksin varustettu laskuteline purettiin osiin, jotta ruostuneet osat voitiin kätevästi puhdistaa. Puhdistusta tehtiin niin käsin kuin erilaisin hiomalaikoin. Puhdistetut osat lakattiin ensin kirkkaalla Isotrol -lakalla ja pintamaalattiin mustaksi sävytetyllä Isotrolilla. Laskutelineen sukset ovat puiset ja niiden pohjat ja reunat on päällystetty pellillä. Pellit käsiteltiin samoin kuin suksen putkiosat. Sen sijaan suksen puiset pintaosat käsiteltiin seoksella, jossa oli 1/3 hautatervaa, 1/3 tärpättiä ja 1/3 vernissaa.  Laskuteline on valmis koottavaksi ja asennettavaksi takaisin Kurjen eturungon alle.

Kurjen rungon kangas- ja vaneriverhoilussa olleet vauriot on paikattu ja maalattu.  Maalaus toteutettiin alkuperäistä maalaustapaa noudattaen. Maalin sideaineena käytettiin nitroselluloosalakkaa, johon sekoitettiin värijauhot. Rungon hopeavärin osalta värijauhona käytettiin alumiinipronssijauhoa ja hakaristitunnusten osalta titaanivalkoisen ja sinkkivalkoisen sekoitusta sekä ultramariinin sinistä. Hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi paikat maalattiin muutamaan kertaan välihionnoin.

Korkeusperäsinten lahonneet kärkiosat jouduttiin rakentamaan kokonaan uusiksi ja sen lisäksi paikattiin muualla vaneriverhoilussa olleita reikiä. Vasemman peräsimen yläpinnan verhoilusta uusittiin kolmasosa ja alapinnasta yli puolet. Oikean peräsimen verhoilusta jouduttiin uusimaan kokonaan peräsimen yläpuoli. Sen sijaan alapinnasta selvittiin paikkauksin. Korkeusvakaajasta korjattiin pari suurehkoa lahonnutta vaneriverhoilun kohtaa sekä muutamia reikiä. Ennen uusien verhoiluvanerien kiinnittämistä paikoilleen niiden sisäpinnat suojalakattiin. Vanerien kiinnittämisessä käytettiin Erikeeper Plus -puuliimaa ja liimaus vahvistettiin vielä alkuperäisen rakennustavan mukaisesti messinkiruuvein ja nauloin.

Peräsinten ja korkeusvakaajan korjatut ja uudelleen vanerilla verhoillut kohdat lakattiin ensin muutamaan kertaan kirkkaalla Le Tonkinois -lakalla välihionnoin. Sen jälkeen pintaan vedettiin alumiinipronssipigmentillä sävytettyjä Le Tonkinois -lakkakerroksia. Lakka sävytettiin suhteessa 9:36, jossa oli 9 mittaa alumiinipronssijauhoa 36 mittaa lakkaa. Viimeiseksi kauniin hopeapinnan saaneet uudet vanerit siveltiin kosteudelta suojaavalla kirkkaalla Le Tonkinois -lakalla, jolloin pinta sai hieman vihertävän hopeasävyn.

Töitä on tehty myös ohjaamossa. Ohjaamon vaneripinnat puhdistettiin liasta ja homeesta vedellä laimennetulla Sinolilla. Loppukesällä ohjaamosta irrotetut ohjaussauva laitteineen puhdistettiin ruosteesta ja maalattiin mustalla Isotrol -lakalla. Samalla tavalla käsiteltiin jalkaohjaimet. Irrotetut laitteet on asennettu takaisin paikoilleen. Ohjausvaijerit on puhdistettu.

Moottoripukista puuttuivat pukin päädyssä oleva moottorin kiinnityslevy sekä pukin sivuilla ja päällä olleet alumiinipeltiset suojukset. Näiden rakentaminen on meneillään.

Mistä Kurkeen streevat?

Sunnuntai 27.11.2016 - Tiistaikerholainen

Vaikka moneen kuukauteen ei vielä päästäkään asentamaan siipeä I.V.L. K.1. Kurki -koneeseen, ovat huolen aiheena koneen siipituet eli streevat. Ilman niitä siiven asentaminen koneen runkoon ei onnistu.

Kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto

I.V.L. K.1 Kurki päätyi 1940-luvun lopulla monien muiden 1920- ja 1930-luvuilla käytöstä poistettujen koneiden tavoin varastoitavaksi Vesivehmaan lentokentän sodanaikaiseen lentokonehalliin, josta myöhemmin kehkeytyi Päijät-Hämeen Ilmailumuseo.  Kurjen rungon ja siiven siipiparien lisäksi hallista ei ole löytynyt kuin kaksi oletettavasti Kurkeen kuuluneista kuudesta siipituesta eli streevasta. Siis oletettavasti, sillä lopullinen varmuus saadaan vasta, kun siipeä päästään sovittamaan runkoon.

Mitään piirustuksia ei Kurjen streevoista ole käytettävissä, mutta koneesta otettujen valokuvien perusteella on Tiistaikerhossa päätelty, että löytyneet kaksi streevaa olisivat oikean siiven etutuki ja vasemman siiven keskituki. Myös vertaamalla Kurjesta otetuista valokuvista streevojen mittasuhteita Tiistaikerhossa olevaan kahteen streevaan, on päädytty siihen, että valokuvien siipitukien pituudet vastaavat löytyneiden streevojen pituuksia.

Streevaongelmaa pohtiessamme todettiin, että Suomenlinnassa Ilmavoimien Lentokonetehtaalla suunniteltujen ja rakennettujen I.V.L. C 24 ja I.V.L. C 25 hävittäjien siipituenta vastaa valokuvien perusteella Kurjen siipituentaa. Näin etenkin C 25:n osalta. Näiden prototyypeiksi jääneiden ja jo vuonna 1925 käytöstä poistettujen koneiden siipitukia on siten saatettu käyttää paria vuotta myöhemmin rakennetussa Kurjessa.

Tuli myös mieleen, että kun 1980-luvulla entisöitiin I.V.L. C 24 -kone Vesivehmaan hallista löytyneen rikkonaisen rungon ”ympärille”, olisiko koneen entisöinnissä käytetty Vesivehmaalta löydettyjä ja Kurkeen sopivia siipitukia? Tämän selvittämiseksi Suomen Ilmavoimamuseon henkilökuntaa kävi tarkistamassa asian puolustusvoimien Tikkakoskella sijaitsevasta luolasta, jossa entisöity C 24 on osina varastoituna. Koneen streevat osoittautuivat kuitenkin vain ”kakkosnelosesta” veistetyiksi, joten se siitä.

Käytössämme on siten vain kaksi vaurioitunutta streevaa, jotka oletamme Kurkeen kuuluviksi. Tältä pohjalta suunnitelmamme on edetä seuraavasti: Korjaamme streevojen vaneriverhoilussa olevat vauriot ja puhdistamme streevojen ruostuneet metalliosat. Lopuksi lakkaamme korjatut vaneripinnat ja puhdistetut metalliosat alumiinipronssilakalla. Laadimme piirustukset puuttuvien streevojen rakentamiseksi ja rakennamme ne.  Streevojen vauriokohdista on jo paljastunut, että streevan runkona on parituumaa paksu metalliputki, johon on kiinnitetty puukaaret jättöreunoineen sekä umpipuinen johtoreuna. Koko streeva on vaneriverhoiltu.

Oletuksemme on, että koneen kummankin puolen siipituet ovat muutoin samanlaiset, mutta toistensa pelikuvia. Näin löytyneiden kahden streevan pohjalta voimme luotettavasti rakentaa niille parit. Ongelmana on kokonaan puuttuvien siipien takatukien rakentaminen, koska meillä ei ole niistä varsinaisesti muuta lähdettä kuin Kurjesta otetut valokuvat. Siiven takatuet voidaan kyllä suunnitella ja alustavasti rakentaa löytyneiden kahden siipituen perusteella, mutta viimeistely voidaan tehdä vasta, kun Kurjen siipipuoliskot on korjattu ja siipeä aseteltu Kurjen runkoon etu- ja keskitukien varassa.

Haukka I:n öljysäiliö löytyi!

Sunnuntai 6.11.2016 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhon konservoima ja kunnostama 1920-luvun hävittäjän prototyyppi I.V.L. D.26 Haukka I on ollut toukokuusta 2015 lähtien näytteillä Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa Vesivehmaalla. Kone on ulkonaisesti täydellinen, mutta esimerkiksi ohjaamosta puuttuu joitain laitteita ja moottoripukin suojuksen yläpinnassa oleva öljysäiliön aukko ammottaa tyhjyyttään. Vaan ei ammota enää.

Kun Suomen Ilmavoimamuseon henkilökunta teki Sotamuseon toimeksiannosta Päijät-Hämeen Ilmailumuseota koskevan kalustoinventaarion, löytyi yhtä ja toista mielenkiintoista.  Niinpä museon kätköistä paljastui hyvin erikoisesti muotoiltu kuparipeltinen säiliö. Säiliön muoto pani heti arvelemaan, että se voisi olla Haukka I:n öljysäiliö. Asia varmistui, kun säiliötä alustavasti sovitettiin Haukka I:n moottoripukin aukkoon.

Löytynyt säiliö oli kuparipinnoiltaan pahoin likaantunut ja hapettunut sekä säiliön rautaiset tukiosat ruosteessa. Niinpä öljysäiliön puhdistaminen olisi Tiistaikerholle sopivaa puuhaa. Säiliö haettiin 21. elokuuta Suomen Ilmailumuseoon Tiistaikerhon käsittelyyn. Öljysäiliön kuparipinnat päätettiin puhdistaa kiiltäviksi kuin mummon kuparinen kahvipannu ja säiliön rautaosat puhdistaa ruosteesta.

Aluksi säiliön puhdistusta kokeiltiin pelkällä kuparipintojen puhdistusaineella. Se osoittautui kuitenkin tehottomaksi, koska säiliön pintaan oli kertynyt Haukka I:n käytön aikana sekä säiliön ”pyöriessä” eri varastojen nurkissa paksu lika- ja korroosiokerros. Normaalit puhdistusaineet eivät myöskään tehonneet säiliötä osittain ympäröivään rautaiseen tukivyöhön.

Kuva: Antti Laukkanen.

Apuun otettiin erilaisia Dremeliin tai porakoneeseen kiinnitettäviä hiomalaikkoja sekä eri karkeusasteisia hiomapapereita. Näin säilön pinnat saatiin jo alustavasti puhdistetuiksi. Pintoja puhdistettiin vielä vedellä 50 prosenttiseksi laimennetulla fosforihapolla. Näin lika ja ruoste saatiin poistettua.

Viimeisenä vaiheena pinnat kiillotettiin hiomatahnalla käyttäen apuna DC-3 Lokin pintojen kiillotuksessa käytettyä ”lumppulaikalla” varustettua hiomakonetta. Näin lian ja korroosion peittämä säilö oli saanut takaisin kauniin kuparinhohtoisen pinnan. Lopuksi koko öljysäiliö lakattiin kirkkaalla Isotrol -suojalakalla. Säiliön pintojen puhdistamisessa oli mukana myös Suomen Ilmailumuseon henkilökuntaa.

Puhdistettu ja pinnoiltaan kiiltävä öljysäiliö vietiin 20. lokakuuta Vesivehmaalle Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon samalla, kun sieltä haettiin Tiistaikerhoon kunnostettavaksi niin ikään museon inventaariossa löytyneet kaksi I.V.L. K. 1 Kurki -koneen siipitukea eli streevaa.

Kun öljysäiliötä asennettiin paikoilleen Haukka I:n moottoripukin sisään, säiliö ”kanitti” aukon vasempaan ja oikeaan reunaan eli yläsiipien tyvien yläreunaan. Tämän vuoksi säiliötä ei saatu painettua moottoripukin sisälle pohjaan asti. Ehkä on käynyt niin, että Haukan siipiä paikoilleen asennettaessa siipien v-kulma jäi vähän liian jyrkäksi, jonka seurauksena öljysäiliön aukko on yläsiipien kohdalta liian ahdas.

Öljysäiliön upottaminen paikoilleen moottoripukin sisään edellyttäisi todennäköisesti sitä, että siipien lepojänteitä löysentäen loivennettaisiin siipien v-kulmaa, jolloin öljysäiliön aukko avartuisi riittävästi. Tämän ongelman ratkaisemiseen palataan toukokuussa 2017.

Ellei erikseen mainittu, kuvat Lassi Karivalo.

Tiistaikerho Hanssin-Jukan kimpussa

Perjantai 21.10.2016 - Tiistaikerholainen

Hanssin-Jukan perinneyhdistykseltä tuli Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerholle pyyntö tehdä Kauppakeskus Tuulosessa näytteillä olevaan DC-2 Hanssin-Jukkaan (DO-1) koneesta vielä puuttuvia pienosia. Kyse olisi peräsin- ja siivekelukkojen sekä vasemman moottorin venttiilien työntötankojen suojaputkien ylä- ja alakumien kiinnikkeiden tekemisestä ja oikean laskutelineen joustintuen paineistuksen yhdysputken korjaamisesta. Kun ensin oli varmistettu, ettei Sotamuseolla ja koneen entisöineellä Ilmasotakoulun Killalla ollut ehdotettua menettelyä vastaan, ryhdyttiin Tiistaikerhossa tuumasta toiseen.

Saimme tietää, että Hanssin-Jukkaan sopivat samat siiveke- ja peräsinlukot kuin on DC-3:ssa. Niinpä kävimme ottamassa tarvittavat lukot malliksi Suomen Ilmailumuseon II-hallissa olevasta Kar-Airin DC-3 -koneesta (OH-VKB) ja museon pihalla olevasta DC-3 ”Lokista” (OH-LCD).  Todettiin, että lukot oli tehty 3 mm alumiinilevystä. Niinpä oikean paksuisesta alumiinilevystä leikattiin tarvittavat osat niin siiveke- kuin peräsinlukkoihin. Kunkin lukon osat työstettiin lopulliseen muotoonsa ja yhdistettiin tosiinsa niittaamalla. Lopuksi lukot maalattiin punaisiksi ja niihin liimattiin solumuovipehmusteet.

Kun sopivia venttiilien työntötankojen suojaputkien kumien kiinnikkeitä ei kaupasta ollut ostettavissa, ne piti tehdä. Sopivan paksuisesta ja työstettävästä pellistä leikattiin kuhunkin sylinteriin tarvittavat neljä kappaletta peltiliuskoja eli yhteensä 36 kappaletta. Liuskat taivutettiin kiristysrenkaan muotoon korvakkeineen ja korvakkeisiin porattiin reiät kiinnityspultille. Näin klemmarit olivat asennusvalmiit.

Hanssin-Jukan oikean laskutelineen joustintuen paineistuksen alumiininen yhdysputken oli pahasti vaurioitunut. Todettiin, ettei vaurioitunutta putkea kannattanut korjata. Tämän seurauksena tehtiin uusi yhdysputki käyttäen vastaavanlaista alumiiniputkea (nro 5). Putkea oli onneksi vielä jäljellä Suomen Ilmailumuseon materiaalivarastossa. Uusi putki muotoiltiin vanhan putken mukaiseksi. Onneksi vanhasta putkesta voitiin käyttää liittimet.

Tehtyjä osia lähdettiin asentamaan paikoilleen maanantaina 10. lokakuuta samalla Kauppakeskus Tuuloseen suuntautuneella tiistaikerholaisten matkalla, jolloin aloitettiin Focke Wulf Stieglitz (SZ-18) kokoaminen ripustettavaksi näytteille Kauppakeskuksen käytävän kattoon. No, kaikki ei mennyt kerralla ihan putkeen. Tekemämme uusi joustintuen paineistuksen yhdysputki oli himpun verran liian lyhyt, vaikka olimme yrittäneet arvioida oikein vaurioituneen putken todellisen pituuden. Toisaalta mukaan otetut klemmareiden kiinnityspultit osoittautuivat liian lyhyiksi. Uusi yritys tehtiin keskiviikkona 12. lokakuuta ja työt saatiin valmiiksi.

Jos liikkuu Tuuloksen suunnalla, omassa hangaarissaan esillä oleva Hanssin-Jukka on hyvä käyntikohde. Hangaari on avoinna kauppakeskuksen tapahtumapäivinä. Opastetut esittelyt voi tilata p.040 83 53 412. Katso lisää www.hanssinjukka.fi

Kuvat: Viisi ensimmäistä Lassi Karivalo, kaksi viimeistä Kimmo Salomaa.

SZ-18 näytteille Kauppakeskus Tuuloseen

Lauantai 15.10.2016 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistys ry:n omistama entinen ilmavoimien alkeiskoulukone Focke Wulf Fw-44J Stieglitz (SZ-18) on näytteillä Kauppakeskus Tuulosessa. Samaisessa paikassa on myös DC-2 Hanssin-Jukka sekä hävittäjät Saab J35F Draken ("DK-247") ja MiG-21BIS (MG-124). Kauppakeskukseen onkin vaivihkaa syntynyt pienimuotoinen ilmailumuseo. Kauppakeskus sijaitsee Lahti - Tampere ja Hämeenlinna - Padasjoki -teiden risteyksessä.

SZ-18 oli aikaisemmin näytteillä Veljekset Keskisen Kyläkaupassa Tuurissa, mutta jouduttiin siirtämään sieltä pois kaupan muutostöiden vuoksi. Onneksi ”Stigulle” löytyi hyvä uusi koti Kauppakeskus Tuulosesta, joka ottikin SZ-18 -koneen mielellään kattonsa alle asiakkaittensa ihailtavaksi.  Sopimus SZ-18 säilytyksestä Tuulosessa on voimassa toistaiseksi.

Stieglitzin ripustamista kauppakeskuksen kattoon edelsi Ilmailumuseoyhdistyksen tiistaikerholaisten ahkerointi. Kaikki alkoi huhtikuussa, kun SZ-18 otettiin alas Tuurin kyläkaupan katosta, purettiin osiin ja kuljetettiin Tuuloseen odottamaan pääsyään näytteille.Syksyn lehdet ehtivät jo varista, ennen kuin oli valmius koneen näytteille asettamiseksi. Niinpä maanantaina 10. lokakuuta kymmenkunta tiistaikerholaista suuntasi matkansa Tuulokseen kootakseen ”Stigun”.

Kaikki alkoi mallikkaasti. Varastoinnin aikana pölyyntyneiden siipien ja rungon pesun jälkeen siivet asennettiin yksi toisensa jälkeen paikoilleen ja siipiä yhdistävät siipituet eli streevat löysivät paikkansa.

Aivan loppumetreillä alkoi kuitenkin ”tökkiä”. Viimeisiä siipijänteitä eli lamelleja asennettaessa kuului pamaus ja toinenkin merkkinä siitä, että lamellit katkesivat hitsausaumoistaan. Ei siinä auttanut muu kuin kerätä kimpsut ja kampsut sekä siipijänteiden kappaleet ja palata Vantaalle. Seuraavana päivänä jänteet hitsattiin ehjiksi ja keskiviikkoaamuna 12. lokakuuta matkattiin uudestaan kohti Tuulosta.

Nyt kaikki sujui kommelluksitta. Kun koneen takaohjaamoon oli vielä istutettu näyttävän näköinen lentäjänukke nahkatakkeineen, huuvineen ja lentäjän laseineen, Stieglitz SZ-18 voitiin nostaa taljan, trukin ja saksinosturin avulla ylös ja ripustaa kauppakeskuksen kattoon asennettujen vaijereiden varaan.  Kone sijainti on kauppakeskuksen käytävällä Tokmannin tavaratalon sisääntuloaulan yläpuolella.

Jos ei muuten ole asiaa Kauppakeskus Tuuloseen, niin sinne kannattaa mennä ainakin ihailemaan Stieglitz SZ-18:ta, DC-2 Hanssin-Jukkaa sekä pihalla olevia Saab Drakenia ja MiG-21BISsiä. Niin, ja kyllähän ne kauppaostoksetkin siinä samalla hyvin hoituvat.

Blogin kuvat: Kimmo Salomaa. Lassi Karivalo x 4, Veli Luukala ja Heikki Kaakinen x 2.

SZ-25 sai arvoisensa paikan Kauhavalta

Lauantai 1.10.2016 - Tiistaikerholainen

Vuoden 2015 kesäkuussa Tiistaikerhossa alkanut Focke-Wulf fw 44 Stieglitz (SZ-25) alkeiskoulukoneen kunnostusprojekti sai arvoisansa päätöksen, kun torstaina 29. syyskuuta vihittiin juhlamenoin käyttöön Kauhavan lentokonepuiston uusin vitriini. Tiistaikerholaisten kunnostama ”Stigu” sijoitettiin vitriiniin yhdessä VL Pyryn (PY-1) kanssa. Kolmanneksi koneeksi vitriiniin tulee aikanaan Valmet Vinka, kunhan Ilmavoimat luopuu konetyypin käytöstä.

SZ-25 siivet oli jo loppukeväästä 2016 toimitettu Tikkakoskelle odottamaan kuljetusta Kauhavalle, rungon jäädessä vielä viimeisteltäväksi Tiistaikerhoon Suomen Ilmailumuseossa. Kunnostuksen viimeiseksi vaiheeksi jäi moottorista puuttuvien potkurin lukitusosien sorvaaminen sekä sylinterin pakoputkien teettäminen ulkopuolisena työnä.  Pakoputkien valmistuttua ei ollut ihan helppo tehtävä saada pakoputkia, pakokaasunkerääjää ja kerääjästä koneen nokan alle menevää yhtenäistä pakoputkea sovitettua toisiinsa ja moottoriin kiinnitettyä. Lopulta kaikki oli niin kuin piti ja runko oli valmis Kauhavalle toimitettavaksi.

Tiistaina 13. syykuuta puolustusvoimien umpilavallinen kuorma-auto saapui Suomen Ilmailumuseon entisöintitilan edustalle ja lavalle siirrettiin SZ-25:n runko. Kun runko ja nostolavaan sidottu koneen potkuri oli liinoin kuljetukseen kiinnitetty, matka kohti Kauhavaa alkoi. Kauhavalla odottivatkin sinne aiemmin Tikkakoskelta jo toimitetut Tiistaikerhon kunnostamat koneen siivet. Niinpä tusinan verran tiistaikerholaisia lähti 15. syykuuta kohti Kauhavaa kootakseen SZ-25:n juuri valmistuneeseen upeaan vitriiniin.

Työt aloitettiin välittömästi Kauhavalle saavuttua, mutta tekemistä jäi vielä toisellekin päivälle. Yhteensä seutsemän tunnin urakoinnin jälkeen - mikä sisälsi niin Stigun kuin Pyrynkin pesun - kokoojaporukka suuntasi takaisin etelään.

SZ-25:n kunnostaminen oli Tiistaikerholle mieluisa työ. Työn mielekkyyttä lisäsi merkittävästi, että kunnostustyötä tehdessämme tiesimme, että kone pääsee asianmukaiseen paikkaan näytteille – siis Kauhavalle rakennettuun uuteen kosteudenpoistonkin omaavaan vitriiniin. Valitettavan usein, juuri Suomen ilmailumuseoiden tilanahtauden vuoksi tiistaikerholaisten kunnostamat koneet ovat joko päätyneet varastojen kätköihin tahi muualle kuin varsinaisiin ilmailumuseoihin.

Kyllä sydäntä lämmitti saada kokea Lentosotakoulun killan vakava suhtautuminen Ilmavoimien ilmailuperinnön säilyttämiseen ja esillepanoon. Siitä esimerkkeinä sekä hyvä yhteistyö Tiistaikerhon kanssa että Killan toimesta rakennettu Kauhavan lentokonepuiston uusi vitriini, joka iltavalaistuksessaan kimaltelee koneineen kuin jalokivi Kauhavan yössä.

Kuva: Timo Telen, muut kuvat: Lassi Karivalo.

Kurjen laskutelineen kunnostus

Torstai 7.7.2016 - Tiistaikerholainen

Maaliskuun 20. päivänä vuonna 1927 Suomenlinnan jäältä ensilentonsa tehneessä VL K.1 Kurki lentokoneessa on tyypillinen aikakautensa mukainen laskuteline. Se on teräsputkirakenteinen kehikko sandum -kumisine joustinpunoksineen. Kurjen koelennot tehtiin pääasiassa suksivarustuksella, mutta myös pyöriä kokeiltiin. Epäkelvoksi lentokoneeksi osoittautunut Kurki varastoitiin museointia varten jo koelentojen päätyttyä vuonna 1927.

Kurjen laskutelineen teräsputkirakenteiset metalliosat oli selvityksemme mukaan maalattu alun perin mustalla lakkamaalilla. Suksien näkyvät puuosat oli todennäköisesti tervattu, josta on suksissa vielä viitteitä näkyvissä.  Viitteenä on myös se, että Kurkea koskevien materiaalihankintojen joukosta löytyy maininta tervasta. Mihinkään muuhun kuin suksen puuosiin ei tervan hankinta tunnu todennäköiseltä. 

Kuten itse kone, niin laskutelinekin on 89 vuoden varastoinnin seurauksena kokenut kovia. Laskutelineen kaikki metalliosat ovat pahasti ruosteessa, suksien puuosien tervaus on haihtunut ja sandum -kumit rikki. Päätettiin puhdistaa teräsputket ruosteesta ja maalata mustaksi.  

Ennen kuin päästiin ruosteen poistoon, koko laskuteline irrotettiin Kurjen rungosta ja purettiin osiinsa, jotta ruosteen poisto ja osien uudelleen maalaus olisi helpompaa. Ruostuneiden metalliosien puhdistaminen päätettiin tehdä hiomalla ruoste pois mekaanisesti. Tavoite ei kuitenkaan ollut puhdistaa teräsputkia aivan puhtaalle metallille vaan saada ruosteesta valtaosa pois ennen kirkkaalla Isotrol -lakalla tehtävää pohjamaalausta.

Isotrol -lakka soveltuu hyvin ruostuneille pinnoille, koska lakka omaa erinomaisen tunkeutumiskyvyn ja lakalla on ruostumisen jatkumista ehkäisevästi ominaisuus. Pohjamaalina toimivan kirkkaan Isotrol -lakan päälle vedetään musta Isotrol -lakka jäljittämään Kurjen laskutelineen metalliosien alkuperäistä mustaa maalia.

Metalliosien hiontaan käytettiin sekä käsihiomapaperia että paineilmalla toimivaan porakoneeseen kiinnitettäviä erilaisia hiomaharjoja. Hiominen tehtiin ulkona. Myös suksien puuosat hiottiin puhtaiksi tulevaa tervausta varten.

Kun metalliosat oli saatu puhdistettua ruosteesta, ne maalattiin kirkkaalla Isotrol -lakalla. Kuten etukäteen oli jo odotettavissa, kirkas lakka toi esiin teräsputkien pinnassa olevia jäänteitä alkuperäisestä mustasta maalipinnasta.

Kirkkaan lakan kuivuttua teräsputkien pintaan vedettiin musta Isotrol -lakka. Suksien puuosat odottavat vielä tervaa pintaansa.

Historiallinen kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto.

Myrskyn spinnerin kiinnitykset

Perjantai 17.6.2016 - Tiistaikerholainen

VL Myrsky II koneen MY-14 entisöimiseksi on käytössämme alkuperäinen Myrskyn potkurinnavan suojus, napakuppi tai spinneri. Rakkaalla lapsellahan on monta nimeä. 

Spinneri, joka meillä on MY-14 moottoriin asennettavaksi, on tyhjä eli ilman spinnerin tarvitsemaa kiinnitysmekanismia potkurinnapaan. Puuttuva mekanismi pitää siis tehdä.  Kiinnitysmekanismin ytimen muodostavat spinnerin sisään kiinnitettävä peltinen etulevy ja spinnerin takareunaan kiinnitettävä takalevy.

Spinneri laitetaan paikoilleen asentamalla spinnerin takalevy potkurinakseliin potkurin ja moottorin väliin ja kiinnittämällä etulevy potkurinnavan kärkeen. Tämän jälkeen tyhjä spinneri työnnetään paikoilleen ja kiinnitettään etu- ja takalevyihin. Etulevy on se, jolla spinneri varsinaisesti lukitaan potkurinnapaan. Spinnerin takareunassa kiinni olevan takalevyn tehtävänä on toimia lähinnä ohjainlevynä ilman kiinnitystä potkurinakseliin.

MY-14 entisöintiä varten saadusta spinneristä puuttuvat etu- ja takalevy painosorvattiin pellistä Myrskyn piirustusten mukaisiksi. Sorvausta varten tehtiin puinen muokattavissa oleva sorvauslesti. Muokattavuus sen vuoksi, että samalla lestillä, sitä välillä muokaten, sorvattiin sekä halkaisijaltaan suurempi takalevy että pienempi etulevy.

Takalevyyn tehtiin kaulustusleikkurilla halkaisijaltaan 3 tuuman kevennysreiät. Kaulustusleikkurin muodostaa kaksi toisiaan vasten läpi pellin puristettavaa metallimuottia. Muotin kierretangossa olevan mutterin avulla teräväreunaiset muotit puristetaan vastakkain, jolloin ne leikkaavat peltiin halutun suuruisen reiän ja tekevät samalla reikään kauniin kauluksen. 

Nyt ollaan spinnerin osalta tilanteessa, jossa sekä etu- ja takalevyt on painosorvattu, takalevy kevennetty ja levyjä jo alustavasti asennettu spinnerin sisään.

Tiistaikerho kesätauolle

Maanantai 6.6.2016 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhon kevätkausi oli kokonaisuudessaan työntäyteinen. Töitä tehtiin useiden museolentokoneiden entisöinnin ja konservoinnin parissa, josta kielivät nimet Vihuri II, Myrsky II, Stieglitz, Tuuli III ja Kurki. Eniten työtunteja vaatineet hankkeet olivat VL Myrskyn II:n ja Valmet Tuuli III:n entisöinnit. Tiistaikerhon töiden kannalta oli myönteistä, että VL K.1 Kurki -koneen konservointihanke saatiin käyntiin. Tässä blogissa kerrotaan yhteenvetona Tiistaikerhon kevätkauden 2016 toiminta.

Vaikka Tiistaikerhon kevätkausi päättyikin toukokuun lopussa ja käynnistyy taas elokuun puolivälissä, ei Suomen Ilmailumuseon entisöintitila kokonaan hiljene töiden äänistä. Myrsky-projekti etenee kesäkuukausinakin ja muidenkin projektien parissa on mahdollista askaroida.

Valmet Vihuri II:n (VH-25) ohjaamokokonaisuuden rakentamisessa saatiin happilaitteiston putkistot asennettua niin taka- kuin etuohjaamoon ja takaohjaamon istuimen taakse tulevan kankaisen matkatavarasäiliön tekeminen on jo pitkällä. Takaistuimen vyöt saatiin valmiiksi. Ohjaamon ja sen alla olevan pyörällisen kuljetusalustan väliin on rakennettu ohjaamon ja kuljetusalustan toisistaan erottava lattia ja valopistoolin ampuma-aukko on tekeillä.

VL Myrsky II:n (MY-14) entisöintiprojektissa kaikki siipeen tulevat siipikaaret ja koneen teräsputkirungon ympärille tulevat muotokaaret ovat valmiina ja siivekkeen kaaret tekeillä. Siipisalkojen toiset puoliskot on tehty ja toiset tekeillä. Rungon tyvestä laskien seitsemän kaarivälin mittaisen koesiiven rakentaminen on edennyt hyvin siiven rakentamisen rinnalla. Koesiiven kummankin siipisalon puoliskot ovat valmiit. Siipisalkoihin on sovitettu siipikaaria ja mm. laskutelineen tukirakenteen metallikiinnikkeitä. Koesiivellä testataan siiven tyven rakenteen kestävyyksiä, laiteasennuksia ja tekniikkaa. On kunnostettu Myrskyn alkuperäisten pyörien jarruja. Tehtiin muotti moottorin patalevyn rakentamisen tilaamiseksi ulkopuolisena työnä.

Focke Wulf Stieglitz:n (SZ-25) rungon kunnostaminen saatiin valmiiksi. Kevätkauden töitä ovat olleet moottoripukin suojuspeltien tekeminen ja laiteiltaan puutteellisen moottorin varustaminen koneeseen asennettavaksi. Moottorin laittamisessa keskeinen toimija on ollut Suomen Ilmailumuseon Keskiviikkokeho, joka myös kiinnitti moottorin koneen nokalle.  Nyt odotellaan ulkopuolisena työnä tilattujen pakosarjan pakoputkien valmistumista, jonka jälkeen pakokaasunkerääjä ja siitä rungon alapuolelle menevä pakoputki voidaan asentaa paikoilleen. Potkuri saadaan asennettua moottoriin, kunhan puuttuva potkurin moottorin akseliin lukitseva lukitusmutteri suojuskupuineen on saatu sorvattua. SZ-25:n runko sekä jo aiemmin Tiistaikerhon kunnostamat siivet toimitetaan Kauhavalle, jossa kone kootaan muistomerkkikoneeksi syksyllä valmistuvaan muistomerkkivitriiniin.

Vuoden 2015 puolella alkanut Valmet Tuuli III:n (TL-1) entisöinnin ensimmäinen vaihe saatiin päätöksen huhtikuun loppuun mennessä. Silloin Tuulin rungosta - ohjaamo mukaan lukien - oli irrotettu kaikki järkevästi irrotettavissa olevat osat helpottamaan Hämeenlinnassa toimivan Ammattiopisto Tavastian Pintakillassa tapahtuvaa rungon uudelleen maalausta. Purkamisen jäljiltä Tuulin rungon torso kuljetettiin Hämeenlinnaan. Sinne oli aiemmin helmikuussa toimitettu niin ikään osistaan ”riisutut” siivet. Tiistaikerhon osalta Tuuli III tulee seuraavan kerran mittavammin ajankohtaiseksi vasta loppuvuodesta, jolloin uudelleen maalatut siivet ja runko palaavat Suomen Ilmailumuseoon varustettavaksi ja koneen näytteille kokoamiseksi. Tiistaikerhon Tuuli-töiden rinnalla Suomen Ilmailumuseon Keskiviikkokerho on peruskorjannut Tuulin Continental -moottoria.

Uutena projektina käynnistyi VL K.1. Kurki -koneen konservointi ja korjaus. Kone valmistui Suomenlinnassa toimineessa Ilmavoimien Lentokonetehtaasta vuonna 1927 ja jäi prototyypiksi. Kurjen kunnostukselle avautui sopiva rakonen, kun Valmet Tuuli III:n siivet ja runko ovat maalattavina Ammattiopisto Tavastian Pintakillassa. Kurjen runko saapui huhtikuussa Suomen Ilmailumuseoon Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta Vesivehmaalta. Koneen siivet tuodaan Tiistaikerhoon, kun runko on ensin saatu konservoitua ja korjattua sekä Vesivehmaalle palautettua. Toistaiseksi päätyönä ovat oleet Kurjen rungon kangasverhoilussa olevien yli 30 reiän ja vaurion paikkaus sekä korkeusvakaajan ja -peräsinten korjaus.

Usein jää mainitsematta pienemmät Tiistaikerhon työt. Yksi sellainen on myyntiin valmistettavien Ilmailumuseoyhdistyksen logolla varustettujen IMY -pannunalusten tekeminen. Neuvostoliittolaisen Polikarpov I-16 -hävittäjän pääliprofiilin muotoon vanerista taivutetut pannualuset ovat olleet haluttu Ilmailumuseoyhdistyksen myyntiartikkeli.

Kuvat: Lassi Karivalo pl. Stieglitzin moottorin asennuskuva Matias Laitinen.

Kurjen rungon verhoilun vauriot: enemmän työtä kuin luultiin

Keskiviikko 25.5.2016 - Tiistaikerholainen

Kurjen rungon verhoiluvaurioita oli luultua runsaammin. No, näinhän siinä yleensä käy pitkään varastoituneena olleiden museokoneiden kohdalla. Toiveet ja todellisuus eivät aina kohtaa.

Ohjaamosta taaksepäin olevassa rungon kangasverhoilussa oli reikiä, repeämiä ja muita vaurioita viitisentoista. Rungon alapinnan kangasverhoilussa oli lisäksi yksi paha repeämä, puolenkymmentä reikää sekä lahonnutta verhoilukangasta laskutelineiden metallikorvakkeiden ympärillä. Eturungon vaneriverhoilussa vaurioita oli vain muutama.

Kangasverhoilussa olleet pienet reiät ja vauriot korjattiin kangaspaikalla. Lekopellavakankaasta leikattiin sik-sak saksilla reiän peittävä sahalaitainen paikkalappu. Reiän ympäristö hiottiin karheaksi paikkalapun kokoiselta alueelta. Itse paikkalappu liimattiin reiän päälle kiristyslakalla, jota siveltiin sekä vauriokohtaan että paikkalappuun. Lakan annettiin vähän aikaa jähmettyä, ennen kuin paikka painettiin reiän päälle. Paikkalapun päälle siveltiin vielä kiristyslakkaa samalla varmistaen, että paikan sahalaitareuna on liimautunut verhoilukankaaseen. Lakan annettiin kuivua, jonka jälkeen alue hiottiin ja lakkaus sekä hionta toistettiin.  Muutaman lakkaus- ja hiontakerran jälkeen paikka oli kiristynyt tasaiseksi odottamaan maalausta alumiinipronssilla.

Isommissa vauriokohdissa, kuten verhoilukankaan repeytymissä meneteltiin toisin. Kielekkeiksi repeytyneen verhoilukankaan sisäpinnalle liimattiin paikkauksen tueksi millin paksuinen vaneriviilu. Liimana käytettiin Erikeeper Plus -liimaa.  Repeytyneen verhoilukankaan reunat liimattiin venyttäen reunoja pitkin vaneriviilun pintaa. Repeytymien suurimmat kielekkeet liimattiin vaneriviilun pintaan Cascol -kontaktiliimalla. Näin varmistettiin laaja-alaisen kielekkeen kunnollinen kiinnittyminen tukivaneriin. Kun liimaus oli kuivunut, paikattu alue hiottiin sileäksi ja vauriokohdan päälle kiinnitettiin kiristyslakalla kankaasta leikattu vaurioalueen peittävä paikkalappu. 

Koneen alapinta on koko matkaltaan kangasverhoiltu. Ohjaamon kohdalla alapinnan verhoilussa oli paha runkoon nähden poikittainen repeämä. Kangas on revennyt koko matkaltaan rungon reunasta reunaan. Lisäksi rungon alapuolen verhoilussa oli puolenkymmentä muuta reikää.

Laajan repeämän korjaus päätettiin tehdä liimaamalla repeämän reunat kiinni repeämän kohdalla olevaan rungon tukikaareen kangasta samalla kireäksi venyttäen. Liimaus tehdään kontaktiliimalla, sillä liimaus kangasta samalla kiristäen edellyttää kankaan välitöntä kiinnittymistä kareen.

Repeämän toinen reuna saatiin hyvin kaareen liimattua. Sen sijaan toinen reuna ei ulottunut kaareen asti. Tämän vuoksi kankaan reunaan liimattiin kontaktiliimalla verhoilukankaasta leikattu lisäkaistale. Näin repeytynyt lieve saatiin ulotettua kaareen ja liimattua siihen kiinni. Lopuksi liitoksen päälle vedettiin vielä kiristyslakkakerroksia.

Koneen alapinnan pienet kangasverhoilun reiät korjattiin jo edellä mainitulla paikkaustavalla. Siinä tunsi itsensä vanhanajan autonasentajaksi, kun rungon alla selällään maaten verhoiluvauriota korjasi.  

Kurjen kunnostus käynnistyi

Lauantai 7.5.2016 - Tiistaikerholainen

Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta Suomen Ilmailumuseoon tuodun VL K.1. Kurki -koneen rungon kunnostus käynnistyi Tiistaikerhossa ripeästi. Samanaikaisesti alkoivat korkeusvakaajan verhoiluvaurioiden korjaus, rungon pintoja puhdistus, sivuperäsimen irrotus ja rungon ruosteisten metalliosien irrotus puhdistettavaksi.

Korkeusvakaajassa ja siinä kiinni olevissa korkeusperäsimissä on runsaasti verhoiluvaurioita. Kummankin peräsimen kärki on tuhoutunut. Vakaajan vaneriverhoilussa on muutama pienehkö vaurio ja yksi iso vaurio, jossa verhoilu on rikkoutunut noin 40 x 40 cm alueelta vakaajan kummaltakin puolelta. Vaurio on syntynyt ikään kuin vakaajan läpi olisi isketty isolla tylpällä esineellä. Päätettiin aloittaa korjaaminen vakaajasta. Työn helpottamiseksi peräsimet irrotettiin.

Koska vaurioalue on niin suuri ja verhoilu pahasti rikki, joudutaan vaurioalue verhoilemaan kokonaan uudelleen. Ryhdyttiin ensin vakaajan alapinnan vaurion korjaamiseen. Poistettiin mattoveitsellä leikaten rikkoutunut vaneriverhous muutaman kaarivalin matkalta. Verhoilun alta paljastuneista kaarista poistettiin naulat, joilla vanha vaneri oli kaariin kiinnitetty. Tämän jälkeen tehdyn aukon reunoihin liimattiin tukilistat uuden vanerin asentamiseksi ja liimaamiseksi aukon katteeksi. Liimana käytettiin Cascol Outdoor -puulimaa.

Seuraavaksi leikataan 1,2 mm paksuisesta lentokonevanerista aukon muotoinen kappale. Tämä kappale liimataan paikalleen aukon reunaan kiinnitettyjen tukilistojen ja kahden aukossa olevan kaareen varaan. Liimaus tullaan varmistamaan nauloilla alkuperäisen verhoilun mukaisesti. Aivan vastaavalla tavalla menetellään korkeusvakaajan yläpinnan vaurion korjaamisessa. Samalla kun korjattiin vakaajan alapinnan suurta vauriota, paikattiin vakaajan vaneripinnan pienempiä reikiä.

Rungon vaneri- ja kangasverhoilun pinnat ovat pahoin likaantuneet lähes 90 vuoden varastoinnin seurauksena. Alun perin Kurjen pinnat on maalattu alumiinipronssilla, jonka päälle oli vedetty kirkas selluloosalakka. Vuosikymmenen aikana kirkas lakka on haihtunut ja jäljelle on jäänyt matanharmaa maalipinta.  Alkuperäistä kirkasta ja nykyisin jo kellastunutta lakkapintaa on jäljellä muutamassa auringonvalolta suojassa olleessa kohdassa.

Rungon pinnat puhdistettiin ihmesienipesulla. Maalipinta pestään puhtaaseen veteen kastellulla ihmesienellä ja pyyhitään kuivaksi kankaalla. Ihmesienipesu on toimiva ja sopivan hellävarainen tapa puhdistaa vanhaa maalipintaa. Menettely sopii yhtä hyvin vaneri- kuin kangasverhoilun puhdistamiseen.

Sivuperäsimen irrotus oli hankalaa. Irrottamista hankaloittivat kiinni jumiutuneet peräsimen ja rungon välisten saranoiden lukituspultit. Pulteista kahta ei saatu poistettua. Peräsin saatiin kuitenkin irti, kun saranat purettiin poistamalla saranapuolikkaita yhdistävät tapit. 

Rungossa ja pyrstössä on useita metalliosia, jotka liittyvät esimerkiksi peräsinten kiinnitykseen tahi ohjainvaijereiden johtamisiin. Kaikki nämä metalliosat ovat ruosteessa. Tämän vuoksi osat irrotettiin puhdistettaviksi. Myös teräspukista tehty koneen laskutelinekehikko on paksun ruosteen peitossa. Laskutelinekehikko joudutaan irrottamaan koneen rungosta ja purkamaan osiin puhdistusta ja uudelleen maalausta varten, mutta se on jo toisen jutun aihe.

I.V.L. K.1 Kurki - Tiistaikerhon uusi projekti

Torstai 28.4.2016 - Tiistaikerholainen

Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa Vesivehmaalla oleva I.V.L. K.1. Kurki päätettiin ottaa Tiistaikerhoon kunnostettavaksi.  Kunnostukselle avautui sopiva rakonen, kun Valmet Tuuli III:n siivet ja runko saatiin esivalmisteltua maalausta varten ja kuljetettua Hämeenlinnaan Ammattiopisto Tavastian Pintakillassa tapahtuvaa koneen uudelleen maalausta varten. Tiistaikerhon Tuuli-työt jatkuvat maalauksen jälkeen todennäköisesti vasta vuoden loppupuolella. 

I.V.L. K.1 Kurki on Suomenlinnassa toimineen Ilmavoimien lentokonetehtaan/Valtion lentokonetehtaan suunnittelemista ja rakentamista sekä tähän päivään asti säilyneistä koneista toiseksi viimeinen, jota ei vielä ole kunnostettu. Vuoroaan odottaa vielä Vesivehmaalla niin ikään oleva vaurioitunut VL E.31 Kotka II.

Kurki on ollut Vesivehmaalla 1940-luvun lopusta asti, jolloin Vesivehmaan sodanaikaiseen halliin koottiin eri puolilta Suomea käytöstä poistettuja ja varastoituja Ilmavoimien 1920- ja 1930-luvun lentokoneita. Vesivehmaaltahan myös I.V.L. D.26 Haukka I tuotiin Tiistaikerhoon kunnostettavaksi ja palautettiin sinne viime keväänä kunnostuksen jälkeen.

Kurki on ollut esillä Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa siivet rungosta irrotettuna. Koneesta on vuosien saatossa kadonnut osia, joten esimerkiksi ohjaamo on varustukseltaan puutteellinen. Kurki on myös ilman moottoria. Sen keulalla kuuluisi olla Siemens Halske Sh 12 -tähtimoottori.

Kuva: Tapio Heinomaa

Tiistaina 19. huhtikuuta Päijät-Hämeen Ilmailumuseon väki lastasi Kurjen rungon, korkeusvakaimen ja korkeusperäsimet puolustusvoimien kuljetukseen. Kun runko ja muut koneen osat oli liinoin huolellisesti kiinnitetty siirtolavaan ja lava nostettu kuorma-auton kyytiin, matka Vesivehmaalta kohti Vantaata ja Suomen Ilmailumuseota alkoi. 

Kuva: Jarmo Tammisto

Kuljetuksen saavuttua Vantaalle, tiistaikerholaiset aloittivat lastin purun museon pihalla. Kun siirtolava oli laskettu alas kuorma-auton kyydistä ja Kurki vapautettu kiinnitysliinoista, runko voitiin vetää ulos. Koneen liikuttamisen helpottamiseksi suksien alle asetettiin pyörillä varustetut lavat. Näin runko olikin helppo työntää sisään Suomen Ilmailumuseon entisöintitilaan.

Koneen siivet tuodaan Tiistaikerhoon, kun runko on saatu kunnostettua ja Vesivehmaalle palautettua. Kun siivetkin on korjattu, Kurki olisi valmis näytteille koottavaksi. Ongelmana vaan on, ettei Päijät-Hämeen ilmailumuseossa ole tällä hetkellä riittävästi vapaata tilaa koneen pitämiseksi näytteillä koottuna.

I.V.L. K.1. Kurki kunnostetaan Tiistaikerhossa korjaavan konservoinnin periaatteella.  Se tarkoittaa, että puhdistetaan koneen pinnat, korjataan koneessa olevat vauriot, täydennetään koneesta puuttuvaa mittaristoa ja laitteistoa sekä laitetaan ohjauslaitteet toimiviksi.  Koneen pintojen uudelleen maalaukseen ei ryhdytä muutoin, kuin korjattujen kohtien osalta ja kenties alueilla, jossa maalipinta on pahasti vaurioitunut. Korjattujen vauriokohtien uudelleen maalaukset tehdään käyttämällä vanhoja maalausmenetelmiä. Niistä saatiin hyvää kokemusta I.V.L. D.26 Haukka I korjaavan konservoinnin yhteydessä.

Kurki on Suomenlinnassa toimineen Ilmavoimien lentokonetehtaan pääsuunnittelijan Kurt Bergerin ja tehtaan johtajan Asser Järvisen suunnittelema konetyyppi. Kurjen ensilento oli maaliskuussa 1927. Kone oli alun perin tarkoitettu siviili-ilmailuun harjoitus-, matkailu- ja urheilukoneeksi. Kurkea tarjottiin myös ilmavoimille yhteyskoneeksi sekä tähystäjien ja ohjaajien harjoituskoneeksi.

Kurki maaliskuussa 1927 Suomenlinnan jäillä. Kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto.

Kurki ei kuitenkaan täyttänyt sille asetettuja vaatimuksia eikä lentoteknisiä ominaisuuksia. Kone kärsi mm. suunta- ja kallistusheilahtelusta. Kurki poistettiinkin käytöstä jo 55 lennon ja 13 tunnin koelentovaiheen jälkeen. Ilmailuhistoriassa Kurki tunnetaan lempinimellä ”Järvisen laatikko”.

Ellei toisin mainittu, kuvat: Lassi Karivalo

Tuuli III:n runko Vantaalta Hämeenlinnaan

Lauantai 23.4.2016 - Tiistaikerholainen

Valmet Tuuli III:n runko kuljetettiin perjantaina 15. huhtikuuta Suomen Ilmailumuseolta Vantaalta Hämeenlinnaan Ammattiopisto Tavastian Pintakiltaan maalattavaksi. Pari kuukautta aiemmin Pintakiltaan oli kuljetettu Tuuli III:n siivet. Pintakillassa opiskellaan pintakäsittelyalan perustutkinto ja metallituotteiden pintakäsittelyjen osaamisalalta saadaan perusvalmiudet kehittyä alan tehtävien osaajaksi.

Suomen Ilmailumuseon johtamassa Tuuli III:n entisöintiprojektissa Ammattiopisto Tavastian Pintakillan tehtävänä on vastata koneen uudelleen maalauksesta. Se tarkoittaa valtaosin koneen huonoon kuntoon menneen pintamaalauksen poistamista ja sen jälkeistä uudelleen maalausta. Koko maalausurakka toteutetaan ammattiopistossa oppilastyönä opettajien Jari Välkkysen ja Hannu Waltzerin ohjaamina. Tuuli III -projekti onkin herättänyt Pintakillan opiskelijoissa etukäteen jo suurta mielenkiintoa.

Ennen Tuuli III:n rungon siirtämistä Hämeenlinnaan oli takana suuri työ rungon esivalmistamiseksi maalausta varten. Ilmailumuseoyhdistyksen tiistaikerholaiset olivat purkaneet rungosta kaikki, mikä siitä oli järkevästi irrotettavissa. Tämä siksi, että rungon käsittely olisi Pintakillassa niin maalinpoiston kuin maalauksen osalta mahdollisimman kätevää.

Hämeenlinnaan viety runko olikin ilmiasultaan jo varsinainen torso. Rungon mukana Hämeenlinnaan lähtivät myös uudelleen maalattavat moottoritilan kuomut, selkäevä, sivuvakaaja ja sivuperäsin. Rungon liikuttamista ja kuorma-auton lavalle kuljetettavaksi siirtämistä helpottamaan runkoon kiinnitettiin museomekaanikko Antti Laukkasen metallipalkeista hitsaama ja pyörin varustettu kehikko.

Kehikon avulla Tuuli III:n runko saatiin kätevästi lastattua Ammattipisto Tavastian kuorma-autoon ja matka kohti Hämeenlinnaan alkoi. Rungon kuljetus toteutettiin ansiokkaasti Ammattiopiston koulutusajona.  Siitä vastasivat Ammattiopisto Tavastian Logistiikkaosaston oppilaat opettajansa Timo Lahden johdolla.

Hämeenlinnaan saavuttua Pintakillan Tuuli III -projektin opiskelijat siirsivät Tuuli III:n rungon Ammattiopisto Tavastian Pintakillan halliin Suomen Ilmailumuseon Antti Laukkasen ja Kimmo Snellmanin valvonnassa. Tuuli III:n rungon pintakäsittely pääsee nyt alkamaan.

Pintakillassa on jo aloitettu niin siipien kuin rungon pintakäsittelyn esivalmistelut. Se on tarkoittanut erilaisten maalinpoistomenetelmien testausta tarkoitukseen sopivimman menetelmän löytämiseksi. Maalauksen onnistumisen edellytys onkin huolellisesti tehty maalinpoisto. Pintakillassa testattiin maalinpoistoa Tuulista irrotettuihin pienosiin, kuten korkeusperäsinten trimmin laippoihin.

Osien pinnoille tehdyn rasvanpoiston jälkeen kokeiltiin erilaisia liuotteita laimeammasta vahvempaan. Lopulta päädyttiin siihen, että projektissa maalinpoistoon sopii parhaiten Nitromors-maalinpoistoaine. Tämä tarkoittaa, että niin siipien kuin rungonkin käsittely pääsee Pintakillassa toden teolla alkamaan. Projektin etenemistä Ammattipisto Tavastian Pintakillassa voi seurata Pintakillan Tuuli III -projektin sivulta http://tuuli3.weebly.com/

Kuvat: Lassi Karivalo (1. kuva) ja Antti Laukkanen (muut).

SZ-18 Tuurista Tuulokseen

Perjantai 15.4.2016 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistys ry:n omistama ilmavoimien entinen Focke Wulf Stieglitz Fw 44J (SZ-18) alkeiskoulukone on ollut vuodesta 2010 näytteillä Alavudella Tuurin kyläkaupassa. SZ-18 entisöitiin Tiistaikerhossa vuosina 1999 – 2009, jonka jälkeen kone kuljetettiin Tuuriin, koska koneelle ei ollut tilaa ilmailumuseoissa.  Ihan samalla tavalla kävi myöhemmin Ilmailumuseoyhdistyksen omistamalle ja Tiistaikerhon vuosina 2000-2011 rakentamalle 1930-luvun pienkone Virin replikallelle. Viri on puolestaan näytteillä Jyväskylässä K-citymarket Seppälässä leluosaston kattoon ripustettuna.  

Tuurin Kyläkaupassa alkavan mittavan remontin vuoksi SZ-18 -konetta ei voida enää pitää näytteillä, eikä sille myöskään jatkossa löydy Tuurin Kyläkaupasta sopivaa paikkaa. Tämän seurauksena koneelle neuvoteltiin uusi sijoituspaikka. Paikaksi valikoitui Hämeenlinnan Tuuloksessa toimiva Kauppakeskus Tuulonen. Tuulonen suhtautuu myönteisesti ilmailuhistorian säilyttämiseen ja sen tunnetuksi tekemiseen. Tästä on esimerkkinä, että ilmailuhistoriallisesti arvokas ja Ilmasotakoulun Killan entisöimä DC-2 Hansin-Jukka sai hyvän säilytyspaikan kauppakeskukseen rakennetusta vitriinistä. Ilmailumuseoyhdistyksen omistamaa SZ-18 -konetta ei kuitenkaan sijoiteta Hanssin-Jukan yhteyteen, vaan se päätyy näytteille Kappakeskuksen sisätiloihin.

Maanantaina 11. huhtikuuta seitsemän tiistaikerholaisen matka suuntautui Tuuriin purkamaan SZ-18 -koneen Tuuloksen kuljetettavaksi. Kun kone oli laskettu alas Tuurin kyläkaupan katosta kauppakeskuksen ystävällisen ja avuliaan henkilökunnan toimesta, päästiin koneen purkamiseen.

Tiistaikerholaiset ahersivat koneen ympärillä kuin muurahaiset. Ihan ensimmäiseksi irrotettiin ”Stigun” moottorin potkuri. Sen jälkeen käytiin käsiksi yläsiipiin. Kun siipijänteet eli lamellit oli saatu irrotettua ja yläsiivet trukeilla tuettua, voitiin siipituet eli streevat poistaa ja laskea yläsiivet trukin varassa yksi kerrallaan alas ja asettaa siipipukeille.

Tämän jälkeen irrotettiin alasiivet, jotka sipipukeille laitettuina jäivät odottavat lastausta Tuulokseen kuljetettaviksi. Alasiipien irrotus onnistui miesvoimin.

Osa tiistaikerholaisista irrotti samanaikaisesti koneen korkeusperäsimet. Korkeusvakaaja päätettiin jättää irrottamatta uskoen, että runko mahtuu vakaajan kanssa kuorma-auton kyytiin. Päivän päätteeksi irrotettuja osia kuten lamelleja ja streevoja niputettiin ja pakattiin kuljetusta varten. Olikin jo aika vähän rentoutua huomista odotellessa.  

Hotellissa nautitun ravitsevan aamupalan jälkeen alkoi koneen lastaus Tuuloksen menevään kuljetukseen. Täysperävaunullisen kuorma-auton ”nuppiin” lastattiin SZ-18 runko. Se mahtui kuin mahtuikin sisään lavalle korkeusvakaajan kanssa. Tosin korkeusvakaajan päiden ja lavan seinien väliin ei jäänyt kuin muutama sentti, mutta se riitti. Runko sidottiin huolellisesti liinoilla lavaan, jotta se pääse kuljetuksen aikana liikkumaan.  Siipipukkeihin superlonpehmustein tuetut siivet lastattiin perävaunuun. Kun siivetkin pukkeineen oli liinoilla kiinnitetty, matka kohti Tuulosta saattoi alkaa.  Samalla myös tiistaikerholaiset lähtivät ajamaan kohti Tuulosta koneen potkuri auton sisätilaan tungettuna.  

Kuljetus saapui perille Tuulokseen jo alkuiltapäivästä ja SZ-18 siirtäminen Kauppakeskus Tuulosen sisätiloihin alkoi. Runko työnnettiin omilla pyörillään sisään kauppakeskukseen. Vähän jouduttiin kuitenkin ”venkslaamaan”, ennen kuin runko saatiin pujotettua kauppakeskuksen ovesta.  Siivet kannettiin sisään käsin.

Koneen runko ja siivet varastoitiin kauppakeskuksessa tyhjänä olevaan liiketilaan. Siellä SZ-18 saa odottaa, kunnes Tiistaikerhon työporukka ilmaantuu paikalle toukokuussa kootakseen koneen.

Ehjä Stieglitz SZ-18 tullaan ripustamaan Tuulosessa kävijöiden ihailtavaksi kauppakeskuksen käytävän kattoon. SZ-18:sta tulee siten DC-2 Hanssin-Jukan rinnalla jo toinen kauppakeskuksen ilmailuhistoriallinen vetonaula.

Kuvat: Aleksanteri Korschunoff