Tiistaikerhon blogi

Muutakin kuin entisöintiä Tiistaikerhossa

Maanantai 23.3.2020 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistys ry:n Tiistaikeho yhdistetään vanhojen ilma-alusten kunnostamiseen ja entisöintiin niiden laittamiseksi ilmailumuseoissa näytteille. Valtaosin tuo mielikuva on oikea, mutta Tiistaikerhossa tehdään runsaasti myös muutakin askaretta, joka tukee joko Suomen Ilmailumuseon tahi Ilmailumuseoyhdistyksen toimintaa. Tässä blogissa muutama esimerkki.

Suurten näyttöruutujen jalat

Ilmailumuseoyhdistykseen hankittiin kuusi kappaletta käytettyä, mutta täysin toimivaa suurta näyttöä käytettäviksi erilaisissa ilmailuun liittyvissä yleisötilaisuuksissa. Kaupan myötä näyttöihin ei tullut mukaan jalkoja, joiden varaan näytön voi asettaa esimerkiksi pöytätason päälle. Niinpä saimme toimeksiannon tehdä kaikkia kuutta näyttöä varten tukevat jalat eli kuhunkin näyttöön kaksi jalkaa. Siispä toimeen.

Päätettiin tehdä metalliputkesta T-muotoisia jalkoja, jotka voitiin työntää näyttöjen alareunassa oleviin koloihin ja irrottaa käytön jälkeen. Tätä varten hankittiin sopivan kokoista neliöteräputkea, josta pätkittiin tarvittavat osat T-jaloiksi yhteen hitsattaviksi. Kutakin näyttöä varten katkaistiin kaksi pätkää jalan vaakatueksi ja kaksi pätkää vaakatukeen hitsattavaksi pystytangoksi. Putkenpätkiä kertyikin pöydälle kaksi tusinaa.

Suomen Ilmailumuseon pihalla olevassa tulityötilassa pätkistä hitsattiin 12 kappaleen näyttöjen T-muotoisten jalkojen aihioita. Niiden hitsisaumat ja putken päät hiottiin vielä sileiksi, jonka jälkeen jalat saivat mustan maalipinnan. Lopuksi neliöputkesta tehtyjen jalkojen päät tulpattiin mustilla muovitulpilla. Näin kaikki kuusi näyttöä olivat saaneet tarpeelliset jalkansa näyttöjen käyttämiseksi erilaisissa ilmailuaiheisissa tilaisuuksissa.

Porraskaiteen pidennys

Asiakkaiden turvallisuus on tärkeä Suomen Ilmailumuseolle. Turvallisuudessa havaittiin museon I Hallin parvelle meneviä portaita koskeva puute. I Hallin parvekkeelle johtavien portaiden kaiteet loppuivat portaiden alapäässä ennen kuin varsinaiset porrasaskelmat. Tästä saattaa syntyä museossa kävijälle vaaratilanne, kun kaidetuki loppuukin kesken kaiken. Niinpä kaiteita päätettiin jatkaa.

Jatkokaiteiden tekemistä varten hankittiin rosteriputkea, joka on sekä riittävän tukevaa että itsestään niin kiiltäväpintaiseksi hiottu, ettei putken pintaa tarvitse enää erikseen kiillottaa. Putki tullaan kiinnittämään limisaumaisesti alkuperäiseen kaideputkeen.

Liitos tehdään siten, että rosteriputken päästä leikataan noin 30 cm matkalta pois putken alapuoli. Näin putken avoin kourumainen pää voidaan painaa tiiviisti alkuperäisen kaiteen päälle ja kiinnittää sitten korvakkeilla kaiteen pystytukeen.  Rosteriputken ja kaideputken liitos tehdään ensin vain yhteen kaiteeseen, jossa liitosta testataan. Kun liitos on saatu halutuksi, muiden kolmen kaiteen jatkoputki liitoksineen voidaan tehdä enemmän sarjatyönä. Ensimmäinen liitos on jo testivaiheessa.

Jatkokaiteet tarvitsevat luonnollisesti omat pystytukensa. Tarvittavat pystytuet tehdään tavallisesta teräsputkesta, josta pätkittiin neljä putkea pystytuiksi. Putkien alapäähän hitsattiin pystytuen kiinnityslevyt. Putken yläpäähän hitsataan korvakkeet, joihin kaiteen jatkoputki kiinnitettään.

Nyt oltaisiin vaiheessa, jossa muokattaisiin lopullisesti valmiiksi alkuperäisen kaiteen ja jatkokaiteen liitosta sekä tehtäisiin valmiiksi kaiteen tarvitsemat pystytuet.  Koronavirusepidemia keskeytti kuitenkin Tiistaikerhon toiminnan Suomen Ilmailumuseolla, joten työt pääsevät jatkumaan virusepidemian päätyttyä.

Maalitestit

Kuten on tiedossa, Tiistaikerhossa entisöidään tällä hetkellä VL Myrsky II (MY-14) -hävittäjää, Caudron C.59 (CA-50) -jatkokoulutuskonetta sekä korjataan SM-1-helikopterin (HK-1) roottorinlapoja. Kukin näistä projekteista on tulossa maalausvaiheeseen. Varsinkin Caudronin ja kopterin osalta ei ole tarkkaan tiedossa, millä maaleilla ja sävyillä ne aikanaan on maalattu. Myrskynkin kangasverhoiltujen osien osalta joudutaan tekemään maalitestejä. Testauksessa ei ole kyse pelkästään maaleista, vaan myös erityyppisten puuvilla- ja pellavakankaiden testauksesta tarkoitukseemme. Niinpä päätettiin tehdä kymmenkunta kangasverhoiltua puukehikkoa, joita käytetään maalaustestien kuin myös erilaisten kangaslaatujen testauksissa niin maalin kuin kangastyypin valitsemiseksi.

Entisöintitilan puuvarastosta löytyneestä materiaalista sahattiin sopivanpaksuja rimoja. Rimoista rakennettiin 50 cm x 50 cm kehikkoja. Ne verhoiltiin neljällä erilaatuisella puuvilla- ja yhdellä pellavakankaalla.  Osaan kehikkoja verhoilukangas ommeltiin kiinni ”oikeaoppisesti”, kuten verhoilukangas ommeltaisiin kiinni lentokonetta verhoiltaessa. Osaan kehikoista kangas kiinnitettiin kehikkoon nitojan niiteillä.

Kun verhoillut kehikot olivat valmiit, aloitettiin kankaiden kiristys nitroselluloosalakalla. Kankaat siis pitää ensin kiristää, ennen varsinaisia maalitestejä. Kiristettäessä kankaat joudutaan käsittelemään lakalla useaan kertaan, ennen kuin ne ovat kiristyneet rumpumaisiksi. Kiristyslakkaus aloitetaan ohennetulla lakalla (50 % lakkaa ja 50 % ohennetta) ja lopetetaan ohentamattomalla lakalla. Osassa kehikoita kankaan kiristämiseksi käytettiin punaiseksi sävytettyä nitroselluloosalakkaa, osa siveltiin kirkkaalla lakalla.

Kankaiden kiristys on kesken, sillä koronavirusepidemia keskeytti Tiistaikerhon toiminnan. Toivottavasti epidemia menee pian ohi ja päästään palaamaan normaaliin päiväjärjestykseen.   
Kuvat: Lassi Karivalo.

Suomen Ilmailumuseon pihalle rakennettiin maalauskatos

Perjantai 11.10.2019 - Tiistaikerholainen

Suomen Ilmailumuseon entisöintitilassa maalaaminen ja varsinkin siipien kangaspintojen kiristyslakkaus ei ole maali- ja lakkakäryjen vuoksi toivottavaa eikä terveellistä. Tarvetta lakkaamiseen ja maalaamiseen olisi mm. SM-1/MI-1 (HK-1) -helikopterin korjattujen lapojen osalta ja kohta myös Caudron C.59 (CA-50) pyrstön osien osalta.

Niinpä päätettiin rakentaa museon pihalla olevan varastokontin kylkeen kevytrakenteinen seinällinen maalaussuoja. Katos ei ole tarkoitettu käytettäväksi talvella, mutta lämpöpuhaltimin varustettuna siellä pärjätään pitkälle syksyyn. Katosta varten tehtiin rakennussuunnitelma. Katos olisi 10 metriä pitkä, 1,8 mm leveä sekä 2,1 m korkea. Pituuden määritti se, että sisään piti mahtua maalattavaksi SM-1 helikopterin pitkät roottorinlavat.
Katos suunniteltiin niin, että museon pihalla sijaitsevan varastokontin seinä muodostaisi katoksen toisen seinän ja toisen seinän muodostaisi 50x100 mm vahvuisesta puutavarasta eli kakkosnelosesta rakennettava seinäkehikko. Se verhoiltaisiin harsokankaalla ja pressulla.

Katto rakennettaisiin kattotuolien varaan asennetuista vanerilevyistä, jonka päälle kiinnitettäisiin sateen suojaksi pressu. Kaikki tarvittavat liitokset tehtäisiin naulauslevyin. Katoksen rakentamisen lähtökohtana oli myös, että se rakennetaan niin suuressa määrin kuin mahdollista museon pihalta ja varastosta löytyvästä materiaalista. Näin katoksen kustannukset jäisivät pieniksi.

Rakentaminen aloitettiin puhdistamalla painepesurilla pihan asfaltti tulevan maalauskatoksen alueelta. Sen jälkeen kiinnitettiin kakkosneloslankku pulteilla varastokontin metalliseinän yläreunaan. Lankku toimii kattotuolien kiinnitystukena. Pihan asfalttiin pultattiin kontin seinästä 180 cm päähän maalauskatoksen pituudelta kakkosnelosia seinäkehikon anturaksi. Seinän korkeus anturalankusta on 210 cm.

Asfalttiin pultattuun lankkuun kiinnitettävä seinän kehikko rakennettiin kahdessa osassa. Kumpikin kehikon osa koottiin pihan asfalttia vasten ja nostettiin sitten pystyyn. Kehikko lukittiin yläreunastaan tukirimoilla kontin yläreunaan kiinnitettyyn lankkuun, jonka jälkeen kehikko ankkuroitiin kulmaraudoilla seinäkehikon anturalankkuun.

Kun seinä pysyin jo tukevasti pystyssä, seinän ja kontin yläreuna välille kiinnitettiin kakkosneloset vanerikatteisen katon orsiksi.  Koska kontin seinän ja seinäkehikon välinen etäisyys on 180 cm, sen kattamiseen tarvittiin pareittain yksi täysleveä (120 cm) ja yksi keskeltä halki sahattu (60 cm) vanerilevy. Museolta löytyi katonrakentamista varten juuri sopivia 120 cm leveitä ja 20 mm paksuja vanerilevyjä, joista osa sahattiin 60 levyisiksi. Vanerit nostettiin pareittain ylös katon tukipuiden varaan ja ruuvattiin niihin sekä seinäkehikon yläreunaan.

Oli seinäkehikon verhoilun vuoro. Kehikkoon kiinnitettiin ilmaa läpäisevä harsokangas nitojan niiteillä. Harsokangas siksi, että maalauskatoksessa on tärkeä ilmanvaihto, jota tehostettaisiin puhaltimin.

Sadesuojaksi harsokankaan päälle asennettiin pressu. Se kiinnitettiin yläliepeestään seinän yläreunaan, mutta muutoin pressu saa roikkua vapaasti. Näin pressun voi tarvittaessa rullata ylös ja kiinnittää katoksen reunassa roikkuvien narujen varaan.  Pressun alareunaan kiinnitettiin tukeva puurima pitämään pressua harsokangasta vasten. Anturalankun ja asfaltin sauma tiivistettiin vielä Sikaflexillä, jottei asfalttia pitkin valuva sadevesi pääse tunkeutumaan lankun alta maalauskatoksen sisäpuolelle.

Kattovanerien päälle sateensuojaksi kiinnitettiin vahva pressukangas. Raskas pressu nostettiin katolle trukin avulla. Maalauskatoksen peräpää verhoiltiin umpeen harsokankaalla, jonka päälle laitettiin pressu.

Viimeisenä työnä tehtiin katoksen etupäähän ovi kahdesta toisiaan osin peittävästä pressusta. Pressut kiinnitettiin yläreunastaan lautaan, jonka voi tarvittaessa helposti irrottaa katoksen yläreunasta.  Tämä auttaa esimerkiksi isojen kappaleiden kuten siipien kuljettamista sisään maalauskatokseen, kun oviaukko saadaan kokonaan vapaaksi.

Museo hankki maalaiskatokseen seinän yläreunaan kiinnitettävät ledvalaisimet sekä tehokkaan lämpöpuhaltimen. Lämpöpuhallinta kokeiltaessa katokseen saatiin helposti päällä 20 asteen lämpötila ilmakosteuden myös laskiessa maalauksia ja lakkauksia edellyttämiin lukemiin.

Maalauskatos on nyt käyttövalmis.

Tuuli III:n osien luokittelu ja pakkaaminen

Torstai 18.10.2018 - Tiistaikerholainen

Suomen Ilmailumuseo suunnittelee muuttoa uusiin toimitiloihin Helsinki-Vantaan lentokentän alueella. Tätä varten Suomen Ilmailumuseon ohjeistuksella alettiin Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhossa luokitella Valmet Tuuli III:sta irrotettuja osia ja pakata niitä kaulukselliseen siirtolavaan tulevaa muuttoa varten. Näin Tuulin osat pysyvät ”kontrollissa” muutosta huolimatta. Nämä Tuulista irrotetut osat ovat olleet jo ennestään vanerilapuilla merkittyinä entisöintitilan hyllykössä odottamassa Tuuli III:n paluuta uudelleen maalauksesta Hämeen ammattiopisto Tavastiasta Hämeenlinnasta.

Koska museon suunnitellun muuton vuoksi on sovittu, että Tuuli III voi jäädä Hämeenlinnaan odottamaan, kunnes kone voidaan muuton jälkeen kenties muutaman vuoden kuluttua taas ottaa työlistalle, päätettiin Tuuli III:n osilla testata Suomen Ilmailumuseon ilma-alusten osien kirjaamista ja pakkaamista muuttoa varten.

Suomen Ilmailumuseo (Antti Laukkanen ja Matias Laitinen) teki monimuuttujaisen Excel-taulukon, johon kukin merkitty lentokoneen osa tai osaryhmä kirjataan huolella ennen kuin se pakataan ja siirretään numeroituna siirtolavaan muuttoa odottamaan.

Kaksi tiistaita on nyt osia luokiteltu ja pakattu. Kokemukset taulukosta ja osien kirjaamisesta Excel-taulukkoon ovat myönteisiä. Taulukko ja pakkausmenettely toimivat ja ohjeet ovat selkeitä. Muutaman kymmenen osan tai osaryhmän luokitteluun (joskin nyt myös luokittelun opiskeluun) meni pari tiistaita. Suuri urakka on siis kokonaisuutena edessä, kun museon kokoelman tuhannet tai kymmenet tuhannet esineet luokitellaan, numeroidaan ja pakataan muuttoa varten.

Gnatin pienoismalli sai kuomun

Torstai 19.4.2018 - Tiistaikerholainen

Suomen Ilmailumuseo on lahjoittanut Ilmailumuseoyhdistys ry:n Hawk-elämyskeskuksen käyttöön museon varastosta löytyneet BAe Hawk, Folland Gnat, Saab Draken ja MiG-21BIS -koneiden kookkaat kokopuiset pienoismallit. Korjausta edellyttävät pienoismallit kunnostetaan Tiistaikerhossa niin, että ne ovat valmiina, kun Hawk-elämyskeskuksen vuoden 2018 kausi toukokuussa alkaa. BAe Systems Hawk Mk.51 -koneen pienoismallin kunnostamisesta olenkin jo aiemmin blogin kirjoittanut.

Hawkin jälkeen korjauksen kohteeksi otettiin Folland Gnat F.1 -koneen pienoismalli. Tämä malli ei ollut pahasti vaurioitunut, mutta oli vailla ohjaamon kuomua. Niinpä pienten korjaustöiden lisäksi piti tehdä mallista puuttuva ohjaamon kuomu.

Uuden kuomun valmistamiseksi oli ensin työstettävä kuomun muotoinen puinen malli eli lesti. Tämän vuoksi pienoismallin ohjaamo tyhjennettiin niin lentäjän istuimesta kuin mittaristosta. Näin saatiin tilaa balsapuusta veistettävän kuomun lestin sovitteluun ohjaamoon. Samalla mitattiin ohjaamon alareunan linja ja pituus kuomun päätyyn ja alareunaan kiinnitettävää metallikehystä varten.

Balsasta sahattiin palikka, jota alettiin veistää kuomun muotoon sitä aika ajoin Gnatin ohjaamoon sovittaen.  Kuomun muodon määrittelyssä käytettiin hyväksi Gnatista olevia valokuvia ja kolmitahopiirustuksia. Vaihe vaiheelta puukkoa ja hiomavälineitä hyväksi käyttäen balsasta muotoutui kuomun muotoinen kappale, joka ”istui” mainiosti pienoismallin ohjaamoon. Näin oli saatu valmiiksi uuden kuomun tekemisen painolesti.

Kuvat: Jorma Laakso.

Ennen uuden muovisen kuomun painamista tehtiin kuomun pääty- ja alareunaan tuleva metallinen kehys. Kehyksen mitoituksessa käytettiin apuna valmistunutta kuomun painolestiä, johon oli piirretty punaisella kehyksen sijainti. Niinpä 0,3 mm vahvuiseen messinkilevyyn piirrettiin kehysten kuvat ja ne leikattiin irti saksilla. Leikatut messinkilevysuikaleet hiottiin sileiksi lopulliseen pääty- ja alareunan kehykseen muotoon ja sovitettiin painolestiin. Kun pääty- ja alareunan kehys tuntuivat asettuvan hyvin paikoilleen, kehykset juotettiin kiinni toisiinsa ja pantiin odottamaan asentamista varsinaisen kuomuun.  

Kuvat: Jorma Laakso

Kuomun eteen tuleva tuulilasin kaari tehtiin puolestaan 0,8 mm vahvuisesta vanerista, joita laminoitiin päällekkäin neljä kerrosta. Laminaattinen kaari työstettiin ja hiottiin muotoonsa ja sen keskelle kiinnitettiin läpinäkyvästä muovista tuulilasi puristusovitteella eli kitkaliitoksella.

Nyt aloitettiin varsinaisen kuomun tekeminen painolestin ja valumuotin avulla.  Siinä valumuotin päälle asetettua kuumennettua muovilevyä painetaan painolestillä valumuotissa olevaan aukkoon. Painolestin vastinkappale eli valumuotti valmistettiin 4 mm vanerista, johon tehtiin Gnatin ohjaamon ulkoreunojen muotoinen aukko.

Kuva: Jorma Laakso

Kuva: Jorma Laakso

Läpinäkyvästä 0,5 mm GAG-PET-kalvosta leikattiin 10 x 10 cm kappale.  Leikattu muovilevy tai paremminkin kalvo kiinnitettiin reunoistaan teipeillä vanerisen valumuotin aukon päälle. Valumuottiin teipattua muovikalvoa kuumennettiin kuumailmapuhaltimella. Kun kalvon pinta oli kuumentunut riittävän notkeaksi, muovikalvoa painettiin tasaisesti balsasta tehdyllä painolestillä valumuotin aukkoon. Valumuotin kylkiin kiinnitetyt ”stopparilevyt” estivät, ettei painolesti painanut muovikalvoa liian syvälle valumuotin aukkoon.

Kuva: Jorma Laakso

Odotettiin minuutin verran muovikalvon jäähtymistä, jonka jälkeen painolesti nostettiin pois. Valumuotin alapuolelle oli syntynyt painolestin muotoinen pullistuma eli uusi ohjaamon kuomun aihio.  Jäähtynyt PET-kalvo irrotettiin valumuotista ja pullistuma eli kuomun aihio leikattiin irti.

Kuvat: Jorma Laakso ja Lassi Karivalo

Nyt voitiin aloittaa kuomun pääty- ja alakehyksen sekä tuulilasikaaren kiinnittäminen kuomuun. Uusi kuomu asetettiin painolestin päälle, missä punaiset viivat osoittivat kuomun kehyksen tarkan sijainnin. Kun kehys oli saatu kuomun pinnalla tarkalleen punaisen viivan osoittamalle paikalle, se liimattiin kuomuun kiinni UHU POR kontaktiliimalla. Nyt voitiin kuomun kehyksen alapuolelle jäänyt ylimääräinen kuomun muovireunus leikata pois. Kun kuomu asetettiin ja teipattiin kokeeksi ohjaamoon päälle, sen todettiin asettuvan hyvin paikoilleen.  Nyt kuomuun liimattiin niin ikään UHU POR kontaktiliimalla tuulilasin kaari ja kuomun kehikko sekä tuulilasin kaari maalattiin tumman vihreällä.

Viimeisenä työnä oli kiinnittää uusi kuomu Gnatin pienoismalliin. Kuomu asetettiin ohjaamon reunojen päälle ja saumattiin siihen kiinni Plastic Paddingilla. Sauma kuivuttua se hiottiin sileäksi ja maalattiin vihreällä. Näin Folland Gnat F.1 -koneen pienoismalli oli saanut uuden kuomun ja pienoismalli on valmis Hawk-elämyskeskuksessa esiteltäväksi.

Kuvat, ellei erikseen toisin mainittu: Lassi Karivalo.

Hawk-pienoismalli Hawk-elämyskeskukseen

Keskiviikko 21.3.2018 - Tiistaikerholainen

Suomen Ilmailumuseon varastosta löytyi puusta rakennettu BAE Systems Hawk Mk 51 -suihkuharjoituskoneen pienoismalli. Noin puolimetrinen osittain vaurioitunut pienoismalli on tehty kuvaamaan Suomen Ilmavoimien käytössä ollutta HW-310-koneyksilöä. HW-310 kuuluu siihen Hawk-koneiden sarjaan, jonka Valmet Lentokonetehdas kokosi vuosina 1980-1985. Todettakoon, että Suomen valtio lahjoittaa käytöstä poistetun, mutta varastoituneena olevan HW-310 koneyksilön Sveitsiin Clin d'Ailes - Musée de l'aviation militaire de Payerne -museolle, jonne se kuljetettaneen jo tänä keväänä.

Museolla ei ole tietoa HW-310 -pienoismallin tekijästä. Alun perin pienoismalli on ollut kiinnitettynä laskutelineistään valkoiseen vaneriseen alustaan, joka on roikkunut seinällä. Kone on siis ollut seinäkoristeena.

Pienoismalli on erittäin hyvin tehty ja vastaa mittasuhteiltaan alkuperäistä esikuvaansa. Ohjaamoon on rakennettu - niin ikään puusta - istuimet ja merkittävimmät laitteistot. Mittarit on tehty maalaamalla eikä siirtokuvilla. Pienoismalli on maalattu 1980-luvulla käytettyyn vanhaan musta/vihreä/harmaa maalauskaavioon, joka kielisi, että pienoismalli on tehty jo parisenkymmentä vuotta sitten. Nykyisinhan on käytössä kokonaan harmaa maalauskaavio pienin kansallisuustunnuksin.

Kuva: Jorma Laakso.

Hawkin pienoismallin löytyminen herätti ajatuksen saada se näytteille Ilmailumuseoyhdistys ry:n Hawk-elämyskeskukseen. Siellähän on samaan Hawk-koneiden tuotantosarjaan kuuluneen HW-314:n ohjaamo-osa yleisölle nähtävissä ja kokeiltavissa. HW-310-pienoismallin avulla voitaisiin kävijöille näyttää, millainen kokonaisuus Hawk-kone oikein on. Pienoismallin esillepanoa varten on olemassa jo käyttökelpoinen vitriinikin, johon HW-310 voidaan asettaa yleisölle nähtäville. Etuna on myös se, että HW-310 on samassa 1980-luvun musta/vihreä/harmaa maalauskaaviossa, kuin elämyskeskuksen HW-314-koneyksilö.

Suomen Ilmailumuseo päätti lahjoittaa HW-310:n pienoismallin Hawk-elämyskeskukseen. Niinpä Tiistaikerhossa ryhdyttiin toimiin. Pienoismalli haettiin varastosta ja aloitettiin sen korjaus. Mallissa oli mm. nokkalaskuteline rikki, toinen korkeusperäsin irti, sivuvakaajan ja rungon sauma murtunut ja ohjaamon kuomu irti ja myös hieman rikki.

Mainitut vauriot olivat onneksi vähäiset ja niiden korjaamisessa ei ollut ongelmia. Oikeanpuolinen korkeusperäsin liimattiin pakoilleen, korjattiin sivuperäsimen ja rungon välinen sauma liimattiin ja liimausauma maalattiin. Nokkatelineen kahteen osaan haljennut pyörä korjattiin. Pienoismallin kuomu ei ihan kunnolla asettunut paikoilleen. Sen vuoksi kuomua ja ohjaamon takaistuinta muokattiin, jotta kuomu saatiin paikoilleen oikeaan asentoonsa.

Koska pienoismalli oli alun perin tarkoitettu seinäkoristeeksi, sitä ei oltu balansoitu seisomaan telineillään, vaan pöydälle laitettuna takapainoisen koneen pyrstö painuu alas. Tämän vuoksi tehtiin irrallinen tuki koneen takarungon alle. Tuki laitetaan paikoilleen koneen ollessa esillä vitriinissä.

Käytiin keskustelu siitä, että vaihdettaisiinko HW-310 tunnus vastaamaan Elämyskeskuksen Hawkin tunnusta HW-314. Päädyttiin kuitenkin siihen, ettei niin tehdä. Tunnuksen viimeisen numeron muuttaminen nollasta neloseksi niin, ettei uusi numero erottuisi ajan patinoimasta muusta tunnuksen osasta, olisi hankalaa.  Päätettiinkin kunnioittaa pienoismallin alkuperäistä asua ja jättää tunnus muuttamatta.

HW-310 pienoismalli, vaikkakin onkin tukeva ja umpipuuta, tarvitsee suojakseen hyvän säilytys- ja kuljetuslaatikon. Sellainen rakennettiinkin vanerista ja rimoista.  Saranakantisen laatikon pinnat lakattiin kirkkaalla lakalla. Laatikon sisään ja kanteen kiinnitettiin solumuovista koneen muotoon leikatut tukipehmusteet, joiden varaan pienoismalli asetetaan säilytyksen ja kuljetuksen ajaksi.

Sekä itse Hawkin pienoismalli että sen säilytyslaatikko ovat nyt valmiit. Niinpä Hawkin pienoismallia kokeiltiin sitä varten käytössämme olevaan esittelyvitriiniin. Hyvältähän se siinä näytti!

Hieno!

HW-310 odottaakin nyt Hawk-elämyskeskuksen kesäkauden näyttelykierrosten alkamista. Niistä ensimmäinen on jo tiedossa. Se on Tampereen Pirkkalassa 15.5.  Satakunnan Lennoston järjestämä ”Sotilasilmailusta ammatti” -tapahtuma.

Kuvat, ellei toisin erikseen mainittu: Lassi Karivalo.

Myrsky-polkulentokone lasten iloksi

Sunnuntai 10.12.2017 - Tiistaikerholainen

Kaikki Ilmailumuseoyhdistys ry:n Tiistaikerhon työ ei ole museolentokoneiden entisöintiä tahi konservointia. Muutakin mielenkiintoista on tekeillä. Yksi niistä on polkulentokoneen rakentaminen Suomen Ilmailumuseon lapsikävijöiden käyttöön.

Polkulentokoneprojektia varten Suomen Ilmailumuseo hankki USA:sta polkulentokoneen rakennussarjan piirustukset sekä koneen tekniset osat. Vanerirakenteisen polkulentokoneen piirustusten esikuvana on kuuluisa ja lukuisten maiden ilmavoimissa paljon käytetty koulukone North American Aviation T-6 Texan. Texan-polkulentokone on tarkoitettu 3-5-vuotisten lasten käyttöön.

Mutta kun Suomessa olemme, niin emmehän me Tiistaikerhossa Texania rakenna. Rakennamme Myrsky -hävittäjän oloisen polkulentokoneen Texanin piirustuksia muokkaamalla. Tähtimoottorilla varustettu Texan soveltuukin varsin hyvin Myrskyn oloiseksi muutettavaksi.

Työ aloitettiin suunnitteluvaiheella, jossa ratkaistiin, missä järjestyksessä edetään ja mitä piirustuksista pitää muuttaa vastaamaan paremmin Myrsky muotoja. Tämän seurauksena mm. koneen pyrstöosa, siiven kärjet, ohjaamon takainen rungon yläosa sekä koneen keulaosa saivat uuden muodon.

Rakennussarjan osien piirustukset leikattiin irti pohjapaperista ja pohjustettiin ohuella vanerilla. Näin saimme tukevat koneen osien mallit eli sapluunat, joiden avulla osien muoto oli helppo siirtää vanerilevylle.  Kestävät sapluunat ovat myös kätevät ajatellen mahdollisesti useampien polkulentokoneiden valmistamista.

Sapluunat asetettiin 8 mm vahvuisen vanerilevyn päälle ja sapluunan reunoja pitkin piirrettiin osan muoto vanerille. Tämän jälkeen osat sahattiin irti piirrettyjä viivoja pitkin. Tuloksena oli kasa vanerinpaloja polkulentokoneeksi kasattavaksi. Varsinainen Myrsky -polkulentokoneen rakentaminen saattoi alkaa.

Osa tiistaikerholaisista alkoi rakentaa koneen runkoa, osa siipeä ja osa pyrstöä. Sinänsä työ on yksinkertaista vanerinpalojen toisiinsa liittämistä, mutta tarkkana piti olla ja fundeeraustaukoja piti pitää, jotta edettiin oikeassa järjestyksessä ja koska rakennusohjeet eivät olleet aina riittäviä tahi yksiselitteisiä.

Vanerista sahatut rakennussarjan osat hiottiin reunoistaan. Osat yhdistettiin toisiinsa yhdyslistojen avulla, joihin vanerit kiinnitettiin ruuveilla ja Erikeeper Plus -liimalla. Rungon sisälle tuleva istuimen selkänoja liimattiin paikoilleen työntämällä selkänojavaneri rungon kylkivanereihin tehtyihin uriin. Kun runkokehikkoon kiinnitettiin omana kokonaisuutenaan rakennettu pyrstöosa, kone alkoi jo saada polkulentokoneen hahmoa.  Seuraavaksi runkoon yhdistettiin siipi. Sen alapintaan kiinnitettiin piirustusten mukana ostettu polkuakseliston ja laskutelinepyörien muodostaman kokonaisuus.

Koneessa ei luonnollisestikaan ole polkuauton mukaista ohjauspyörää, vaan konetta ohjataan - kuten pitääkin - ohjaussauvalla. Niinpä ohjaamon istuimen etureunaan kiinnitettiin ohjaussauva ja koneen pyrstöön kannuspyörä.  Sauvasta on tankoyhteys kannuspyörään. Polkulentokoneen ohjaaminen tapahtuu ohjaussauvaa sivusuunnassa poikkeuttamalla. Kun polkulentokonetta polkee ja samalla poikkeuttaa ohjaussauvaa vasemmalle, muuttuu kannuspyörän asento kääntäen konetta vasemmalle. Vastaavasti oikealle poikkeuttaminen kääntää kulkusuuntaa oikealle.

Kaikkea ei vielä ole saatu valmiiksi rakennettua. Meneillään on polkulentokoneen moottorisuojuksen eli NACA-renkaan tekeminen. Patamainen moottorisuojus tehdään taivuttamalla ohut vaneri poikkileikkaukseltaan suorakaiteen muotoisen koneen nokan ympäri ja kiinnittämällä se nokassa olevaan moottorikehään. Vanerin kiinnittämiseksi koneen runkoon kylkivanereihin asennetaan vanerin tueksi muotokaaret.

Kuten alussa mainitsin, koneesta tulee Myrsky -polkulentokone. Niinpä kone maalataan Myrsky-hävittäjän II maailmasodan aikaiseen maalauskaavioon. Koneen yläpinnoille tulee mustan ja tummanvihreän kuviointi ja alapinnat maalataan vaalean siniseksi. On vielä päättämättä saako Myrsky -polkulentokone kansallisuustunnuksekseen hakaristin vaiko kokardin.

Koska kyseessä on Myrsky, niin koneella tulee olla myös sen mukainen tyyppitunnus. VL Myrsky -hävittäjiä rakennettiin kaikkiaan 51 kappaletta. Niiden tunnukset olivat MY-1 – MY-51. Niinpä on ihan luontevaa, että tämä polkulentokone saa tunnuksen MY-52.

Rakentamamme Myrsky-polkulentokone ei taida ihan ehtiä valmiiksi pukinkonttiin Suomen Ilmailumuseolle toimitettavaksi, mutta ensi vuoden puolella museossa käyvät pikkulapset voivat sillä jo huristaa. Lentoon se ei onneksi kuitenkaan nouse.

Se mikä puuttuu, se tehdään

Tiistai 6.5.2014 - Tiistaikerholainen

Lentokoneiden entisöinnissä joudutaan usein tilanteeseen, jossa ei kerta kaikkiaan löydy entisöinnissä tarvittavaa puuttuvaa osaa, vaikka kuinka museoiden varastojen sopukat olisi nuohottu. Tällöin ei auta muu kuin tehdä puuttuva osa alusta loppuun itse. Näin on tilanne myös Haukka I:n entisöinnissä. Onneksi Tiistaikerhossa on osaavaa porukkaa työstämään metallia tarvittavaan muotoon.

Käytössämme olevasta Haukka I:n Gnome et Rhône Jupiter -moottorista puuttuu valtaosa tulpanjohdoista ja sen myötä moni johtojen päissä olevista tulpan kärkiin kiinnitettävistä pidikkeistä.  Koska vastaavanlaisia pidikkeitä ei ollut satavilla, oli ne tehtävä itse.

Tekeminen aloitettiin purkamalla ensin yksi alkuperäinen pidike osiinsa. Purettuja osia mallina käyttäen valmistettiin uusia, joista koottiin tarvittava määrä pidikkeitä. Kun moottorin tulpanjohdotus uusitaan puuttuvilta osiltaan, uudet pidikkeet asennetaan johtojen päihin johtojen kiinnittämiseksi tulppiin.

Hienomekaanista taitoa edellytti myös moottoripukin tarkistusluukun puuttuvien lukitussalpojen tekeminen. Ne työstettiin 5 mm paksusta alumiinilevystä alkuperäistä salpaa mallina käyttäen.

Jos salpojen tekeminen oli hienomekaanista työtä, niin moottoripukin puuttuvan tarkistusluukun tekeminen edellytti vähän ronskimpia otteita. Aivan aluksi oli sorvattava työkalut, joiden avulla voitiin puristaa prässissä alumiinipeltisen tarkistusluukun aihion reunaan kuuden salvan edellyttämät painanteet.

Aika monta kertaa jouduttiin tekemään koeprässäys ja sen perusteella työstämään prässimuotteja ennen kuin saatiin tyydyttävä lopputulos.

Tämän jälkeen olikin helppo työ prässätä luukun reunoihin lukkosalpojen edellyttämät painanteet. Viimeistely on vielä tekemättä.

Haukan potkuri sai spinnerinsä

Perjantai 28.3.2014 - Tiistaikerholainen

Haukka I:ssä oli moottorina Gnome et Rhône Jupiter IV 9 Ab tai Ac. Tämä moottorityyppi oli yleisesti käytössä 1920-luvun sotilaskoneissa. Potkurina oli vaihdellen joko Ilmailuvoimien Lentokonetehtaan (I.V.L.) tekemä metallipotkuri tai Gloster Gamecock -tyyppinen puupotkuri. Alumiinisen potkurinavan suojuksen eli spinnerin muoto vaihteli potkurityypin mukaan. Metallipotkurissa se oli patamaisen pyöreä, puupotkurissa terävä kartio.

Kuvat 1-2: Spinnerin pahvimalli ja alumiinipellistä leikattu aihio.

Konservoinnin kohteena olevaan Haukkaan saatiin Gnome et Rhône Jupiter IV 9 Ab -moottori Keski-Suomen Ilmailumuseosta. Suomen Ilmailumuseon kokoelmista löytyi puolestaan moottoriin sopiva puinen Gloster Gamecock -potkuri. Puutui vain potkurin spinneri. Koska potkuriksi saatiin puupotkuri, päätettiin puuttuva potkurin navan suojus tehdä puupotkuriin sopivaa mallia eli kartion muotoiseksi.

Kuvat 3-4: Spinnerin asemointia paikoilleen ja spinnerin reunojen niittaus.

Aluksi valmistettiin pahvista kartion malli. Mallia apuna käyttäen leikattiin 2 mm:n alumiinipellistä tulevan spinnerin aihio.  Leikattu pelti taivutettiin kartion muotoon, jonka jälkeen kartiota muokattiin potkurinnapaan sopivaksi. Kun haluttu spinnerin muoto oli saatu aikaiseksi, niitattiin auki olevan kartion reunat kiinni toisiinsa. Kartion ulkoreunaa muokattiin vielä sikkipyörällä, jotta se loksahtaa hyvin potkurinapaa ympäröivään uurteeseen. Kartion kärkeen jätettiin aukko spinnerin kiinnittämiseksi potkurin napaan. Näin spinneri oli kiinnitysmekanismia vaille valmis.

Kuvat 5-6: Spinnerin reunojen muokkausta sikkipyörällä ja spinnerin kiinnitysmekanismi.

Spinnerin kiinnittämiseksi asennettiin potkurinavan pultteihin kaareva metallituki. Metallituen keskelle porattiin reikä, johon kiinnitettiin kierretanko ulottuen spinnerin kärjessä olevaan aukkoon. Tämän jälkeen sorvattiin spinnerin kärjen aukkoon ja aukon läpi tulevaan kierretankoon sopiva kartion muotoinen mutteri. Tällä mutterilla spinneri kiristettiin tiukasti kiinni potkurin napaan.

Kuvat 7-8: Spinnerin kärjen kartiomutteri ja valmis spinneri. 

Spinneristä tuli erittäin onnistunut ja siihen olisivat olleet tyytyväisiä Suomenlinnan lentokonetehtaan Haukka I:n rakentajatkin.

Haukka I näytteille Suomen Ilmailumuseoon

Torstai 20.3.2014 - Tiistaikerholainen

Haukka I:n konservointi on edennyt suunnitelmallisesti tiistaikerholaisten käsissä. Alasiivet ovat valmiit, runko hyvin pitkälle valmis ja yläsiipien konservointi ja korjaus saadaan päätökseen alkusyksystä 2014. Vaikka Haukka I ei vielä olekaan valmiina lentokoneeksi koottavassa kunnossa, kone tuodaan Suomen Ilmailumuseon entisöintitilasta yleisön ihailtavaksi.

Tämä tapahtuu Ilmailumuseoyhdistyksen 45-vuotisjuhlanäyttelyn yhteydessä. Näyttely avautuu kesäkuun alussa Suomen Ilmailumuseon Välihallissa nyt meneillään olevan Suomen taitolentoa esittelevän näyttelyn jälkeen. Ilmailumuseoyhdistyksen 45-vuotisnäyttelyyn on mahdollisuus tutustua vuoden 2014 loppuun asti.

45-vuotisnäyttelyn yhtenä teemana on Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhon tekemä lentokoneiden konservointi- ja entisöintityö. Tiistaikerhon vuosien saatossa tekemän entisöintityön esittelyn konkreettiseksi esimerkiksi sopii erinomaisesti Haukka I.

Haukka I Utissa kesällä 1927. Kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto.

Näyttelyn alkaessa esillä on Haukka I:n runko alasiipineen, vaikka runkoon liittyvät työt lienevät vielä silloin vähän kesken. Näyttelyyn tuodaan myös Haukka I:n Gnome et Rhône Jupiter IV 9 Ab -moottori, jota niin ikään vielä varustellaan.

Keskeneräisyys on itse asiassa etu, sillä näin museossa kävijät pääsevät katsomaan tiistaikerholaisten työskentelyä Haukan konservoimiseksi ja entisöimiseksi. Sitä mukaa kun yläsiivet valmistuvat museon entisöintilaissa, ne tuodaan näyttelyyn ja kiinnitetään Haukkaan, jolloin koneesta saadaan ehjä kokonaisuus. Toivottavasti tähän vaiheeseen päästään alkusyksystä 2014. Näyttelyssä on toki tietoiskuin esillä Suomenlinnassa Ilmailuvoimien Lentokonetehtaalla (I.V.L.) keväällä 1927 valmistuneen Haukka I -hävittäjän historia. 

Haukan siipi "harjassa"

Perjantai 28.2.2014 - Tiistaikerholainen

Tiistaina 25. helmikuuta kiinnitettiin Haukka I:n oikeaan yläsiipeen ensimmäinen uusi vanerinen verhoiluvuota.  Tämä tarkoitti samalla, että pahoin tuhoutuneen siiven korjauksessa on Tiistaikerhossa päästy vaiheeseen, jossa siiven rakenteet on saatu pääosin korjattua ja uusien verhoiluvuotien kiinnitys voitu aloittaa. Puolileikillään todettiinkin, että oikean yläsiiven korjaus on nyt päässyt harjakaisvaiheeseen. No, ei siinä kuitenkaan pullojen korkkeja poksauteltu, mutta hyvillä mielin katseltiin siipeen kiinnitetyn ensimmäisen uuden verhoiluvuodan sileää pintaa.

Kuvassa näkyy vanerivuodan sisäpinnalle kiinnitetyt tukilistat sekä sisäpinnan lakkaus.

Siiven vaneriverhous toteutetaan Tiistaikerhossa niin pitkälle kuin mahdollista samoin menetelmin, miten siipi aikoinaan rakennettiin Ilmailuvoimien Lentokonetehtaalla (I.V.L.) Suomenlinnassa talvella 1926-1927. Käytettävä verhoiluvaneri on samanlaista kolmiviiluista 1,2 mm paksuista vaneria. Vanerin sisäpintaan kiinnitetään alkuperäisen verhoilun mukaiset tukilistat. Vanerin sisäpinta lakataan rautaoksidilla ruskeaksi sävytetyllä lakalla. Siipi kiinnitetään kaariin ja siipisalkoihin liimaamalla ja varmistamalla liimaus 15 mm:n nauloilla ja paikoitellen messinkiruuveilla. Naulankannat upotetaan vaneripinnan tasaan tuurnalla. Lopuksi siiven ulkopinta maalataan perinteisesti sekoitetulla hopeapronssimaalilla ja lakataan.

Poikkeavaa alkuperäiseen rakentamistapaan on, että liimana käytämme nykyisiä puuliimoja (mm Cascol Outdoor). Tämä siksi, ettei liimoja joita Suomenlinnan tehtaassa käytettiin, ole saatavilla. Museolentokoneiden konservoinnissa ja entisöinnissä joudutaan pakostakin tekemään kompromisseja.

Aikaa vielä kuluu, ennen kuin kaikkien oikeasta yläsiivestä pois purettujen verhoiluvuotien tilalle on saatu asennettua uudet vanerit.  Vasta sen jälkeen päästään toden teolla käsiksi vasemman yläsiiven verhoiluun. Työläin verhoiltava paikka on siiven yläpinta polttoainetankin kohdalla. Monimutkainen rakenne edellyttää kärsivällisyyttä ja taitoa. Kumpaakin onneksi tiistaikerholaisista löytyy. Se, saadaanko siivet valmiiksi ennen kesää, jää nähtäväksi? 

Vaihteeksi Vihuria

Torstai 30.1.2014 - Tiistaikerholainen

Näiden blogikirjoitusten pohjalta saattaisi saada käsityksen, ettei Tiistaikerhossa juuri muuta tehdäkään kuin Haukka I:tä. Samanaikaisesti Haukka I:n kanssa edistyy kuitenkin vakaasti myös Vihurin (VH-25) ohjaamo-osan rakentaminen.

Juuri nyt Vihurin takaohjaamon varustelu on meneillään. Todettakoon, että alun perin Suomen Ilmailumuseoon saatu VH-25:n ohjaamo käsitti vain etuohjaamon. Koko takaohjaamo on siten rakennettu etuohjaamon jatkoksi Tiistaikerhon toimesta. Takaohjaamon kohdalla voidaan sanoa, että suurin urakka on jo takanapäin.

Takaohjaamon istuin rakennettiin piirustusten mukaan, mutta käyttäen samalla mallina etuohjaamon istuinta. Takaohjaamon istuin on asennettu paikoilleen, joskin istuimesta puuttuu vielä jokunen ohjaamon runkopalkkeihin tuleva kiinnike.

Takaohjaamon oikealle puolelle tulevan happipullotelineen rakentaminen alkaa myös olla valmiina. Telineen paikalleen asennusta viimeistellään.

Akuutein ongelma takaohjaamon varustelussa on ohjaamon vasemmalle puolelle tuleva kaasu- ja seosvivusto. Etuohjaamossa sellainen on, mutta sinnikkäistä yrityksistä huolimatta vivustoa ei ole toistaiseksi ole löytynyt takaohjaamoon asennettavaksi. Sitä on tuloksetta etsitty niin museoiden varastojen nurkista kuin muualtakin. Jos joku tietää sellaisen olemassa olosta, niin ottakoon yhteyttä info@imy.fi.  Mikäli kaasu-seos vivustoa ei löydy, niin se joudutaan rakentamaan.  

Vuosi vaihtui - vaan ei työt

Tiistai 28.1.2014 - Tiistaikerholainen

Vuodenvaihde ei tuonut mitään uutta Ilmailumuseon Tiistaikerhon toiminaan. Hommia jatkettiin siitä, mihin joulutauolle lähdettäessä oli päästy. Suurimman työpanoksen kohteena on edelleen Haukka I ja ennen kaikkea Haukan oikean yläsiiven rakentaminen. Yläsiiven osalta ei voida puhua enää konservoinnista, sillä niin huonoon kuntoon siipi oli päässyt. Siiven vaneriverhoilu ja osa siiven rakenteestakin joudutaan tekemään kokonaan uudeksi.  

Oikean yläsiiven tuhoutuneen johtoreunan tilalle on hyvää vahtia rakentumassa uusi. Tiistaikerhossa päädyttiin rakentamaan uusi johtoreuna samalla tavalla, kuin se Ilmavoimien Lentokonetehtaalla (I.V.L.) Suomenlinnassa rakennettiin talvikaudella 1926-1927. Onneksi vasemman yläsiiven johtoreuna on säilynyt paremmin ja tarjoaa mallin uuden johtoreunan rakentamiseksi.

Etummaiseen siipipalkkiin kiinnittyvät johtoreunan uudet kaaret on jo rakennettu sekä aloitettu johtoreunan uuden vaneriverhoilun asentaminen. Johtoreunan verhous on alun perin rakennettu varsin monimutkaisesti. Kaarien päähän kiinnitetään ensin koko siiven pituudelta johtoreunan muotoon taivutettu 1,2 mm paksuinen verhoiluvaneri. Tämän vanerin päälle liimataan toinen muotoon taivutettu vanerikerros, mutta kapeampi. Varsinaiset siiven kattavat verhoiluvanerit kiinnittyvät puskusaumalla johtoreunan päällimmäisen vanerin reunaan. Liimasauma varmistetaan ruuvikiinnityksellä läpi alemman johtoreunavanerin aina vanerin alapuolelle kiinnitettyihin puisiin tukilistoihin asti. Tällä hetkellä sisin puulistoilla vahvistettu johtoreunan vaneri on asennettu paikoilleen ja edessä on toisen vanerikerroksen paikoilleen sovittaminen ja liimaus.

Haukan siivistä puhdistettavaksi irrotettujen kuparipeltisten polttoainetankkien pinnat on puhdistettu. Puhdistusaineena käytettiin perinteistä kuparipannujen pinnan puhdistukseen tarkoitettua Sampo -puhdistusainetta.

Kupariset polttoainetakit kiinnitetään siiven sisään tankkia ympäröivin rautavöin. Kuparipellin ja rautavyön välisen kontaktin aiheuttaman korroosionprosessin estämiseksi vyöt on eristetty pinnastaan flanellikankaalla. Osa alkuperäisistä flanellikankaista oli vielä niin hyvässä kunnossa, että ne voitiin käyttää uudestaan metallivöiden eristeeksi vöiden puhdistuksen ja maalauksen jälkeen. Tankkeja ei asenneta paikoilleen ennen kuin siiven vaneriverhoilu on saatu tankin kohdalla asennetuksi ja polttoainetankin uudet vaneriset kannet rakennetuksi. 

Haukka I:n yläsiipien korjaaminen päässyt vauhtiin

Perjantai 15.11.2013 - Tiistaikerholainen

Haukka I:n pahoin lahonneet ja homeiset yläsiivet tuotiin elokuussa Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta Suomen ilmailumuseoon Tiistaikerhon kunnostettavaksi. Ennen kuin varsinainen kunnostustyö oli mahdollista aloittaa, oli siipien lahonneet osat purettava ja siivissä kukoistanut homekasvusto eliminoitava. Lahovikaisia ja homekasvuston vallassa olevia siipiä ei voinut viedä käsiteltäväksi museon entisöintitilaan. Suomen Ilmailumuseon pihalle pystytetyn teltan suojassa yläsiipien lahonneiden osien purkutyö ja homeen poisto saatiin lokakuun alussa päätökseen ja sen jälkeen siivet siirrettyä entisöintitilaan kunnostettavaksi.

Kunnostustyön alkaessa tilanne oli seuraava:

Oikean yläsiiven vaneriverhoilusta oli jäljellä vain 15 prosenttia. Siiven koko etureuna eli torsio kaarineen siipisalkoon asti oli tuhoutunut. Muilta osin siiven runko kaarineen oli kohtuullisessa ja osin hyvässäkin kunnossa. Koko siiven pituisesta siivekkeestä oli poistettu mätää verhoilua 30 prosenttia.

Vasen yläsiipi osoittautui parempikuntoiseksi. Vaneriverhoilusta oli kuorimisen jälkeen tallella 85%. Niin ikään vasemman yläsiiven torsion kaarirakenne oli säilynyt jokseenkin hyväkuntoisena. Torsion lahonnutta vaneripintaa jouduttiin purkamaan noin 30%.  Sama määrä purettiin verhousta myös siivekkeestä.

Tilanahtaus museon entisöintitilassa aiheutti sen, ettei molempia Haukka I:n yläsiipiä voitu ottaa samanaikaisesti korjattavaksi. Tiistaikerho aloittikin työt pahemmin vaurioituneesta oikeasta yläsiivestä. Aluksi keskityttiin tuhoutuneen torsion kaarien rakentamiseen. Uudet torsion kaaret onkin jo saatu valmiiksi ja asennettu paikoilleen. Torsion kaarien rakentamisessa noudatettiin pääosin alkuperäistä eli Haukka I:n 1920-luvun rakennustapaa. Korjaamista edellyttää myös siiven jättöreuna. Kun jättöreuna ja muutama muu siiven kohta on saatu kuntoon, päästään siiven uudelleenverhoiluun 1,3 mm paksuisella vanerilla.

Kunnostuksen kohteeksi on otettu myös ylä- ja alasiipiä yhdistävät tuet eli streevat. Onneksi ne löytyivät Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta, joten niitä ei ole tarvinnut rakentaa. Streevat on alun perin pinnoitettu lakatulla ja mustaksi maalatulla verhoilukankaalla. Kolmen streevan kangasverhoilu oli niin pahoin lahonnut, että verhoilu piti kokonaan kuoria pois uuden verhoilun tieltä. Sen sijaan neljännen streevan verhoilu todettiin sen verran hyväkuntoiseksi, että alkuperäinen verhoilu päätettiin säilyttää konservoituna. Kuorittujen kolmen streevan pinnat on nyt hiottu puhtaaksi ja lakattu jo muutamaan kertaan. Pari lakkakerrosta vielä, niin päälle pääsee virittämään streevaan lakalla kiinnitettävää verhoilukangasta.

 

 

Haukan pyrstö ja renkaat

Tiistai 22.10.2013 - Tiistaikerholainen

Alkuvuodesta lähtien on tiistaikerhossa ahkeroitu Haukka I:n pyrstön konservoimiseksi ja korjaamiseksi. Nyt syksyllä oli päästy jo niin pitkälle, että korkeusvakaajan, korkeusperäsimen, sivuvakaaja sekä sivuperäsimen korjaus- ja kunnostustyöt oli saatu valmiiksi. Olikin aika ryhtyä kokoamaan pyrstöä Haukan runkoon kiinnitettäväksi.

Haukassahan on sellainen rakenteellinen ratkaisu, että sivuvakaajan metalliputkirunko metallisine salkoineen muodostaa pyrstön rungon, johon muut pyrstön osat kiinnitetään.  Näin koko pyrstö kiinnitetään yhtenä kokonaisuutena peräpäästään ”katkaistuun” Haukan runkoon. Kuten arvata saattoi, oli pyrstön kiinnittämisessä rungon korvakkeisiin jonkun verran säätämistä, mutta lopulta kaikki meni, kuten pitikin ja Haukan runko sai jatkokseen näyttävän pyrstön.

Kun pyrstö oli saatu paikoilleen, oli aika keskittyä Haukan korkeusvakaajaa säätävän trimmin toimintakuntoon saattamiseen. Se ei ollutkaan vain läpihuutojuttu. Tiedossa toki oli, että Haukassa säädetään trimmillä korkeusvakaajan kohtauskulmaa. Sen sijaan ei ollut tiedossa kuinka korkeusvakaajan trimmi varsinaisesti toimisi, koska piirustuksia Haukasta ei ole käytettävissä. Aikaa kuluikin pähkäillessä, ennen kuin vakaajan kohtauskulman muuttamisen mekanismi selvisi. Siinä tarvittiin jopa vähän pientä väkivaltaa, kunnes trimmin mekanismiin kuulunut liukulaakeri saatiin toimimaan.  Nyt vain odotellaan, että trimmin vaijerit saadaan uusittua ja sen toiminta konkreettisesti testattua.

Haukan entisöinnissä ovat trimmin ohella vuoronsa saaneet myös muut ohjaamon laitteet. Tavoitteena on, että ohjaussauva, polkimet, kaasuvivut yms. saadaan toimintakuntoiseksi. Tässä tarkoituksessa kaikki ohjaamon laitteet on irrotettu puhdistettavaksi ja kunnostettavaksi. Putsaamista ja kunnostamista onkin, sillä laitteet ovat pahoin ruosteessa ja ”jumissa”.

Haukka I:n pyörät ovat olleet oma mielenkiintoinen projektinsa. Onneksi pyörät ovat säilyneet, joskin ilman renkaita. Lisäksi vanteiden ympäri on lattaraudasta hitsattu levykehä, mikä saa pyörät näyttämään enemminkin kottikärryn kuin lentokoneen pyöriltä. Pyörien kunnostus aloitettiin poistamalla vanteen ympärille hitsatut ”metallilevyrenkaat”. Tämän jälkeen vanne, keskiö ja pinnat hiottiin puhtaiksi liasta ja ruosteesta. Samalla aloitettiin vanteille sopivien renkaiden metsästys.

Koska ei edes kuviteltu, että löytyisi alkuperäisiä 1920-luvun sileäpintaisia lentokoneen renkaita, etsintä kohdistettiin sopiviin moottoripyörän renkaisiin.  Sellaiset lopulta löytyivätkin Haukan pyörien vanteille asennettaviksi. Renkaat olivat, kuten luonnollista kuviolliset. Niinpä renkaista hiottiin kuviot pois ja lopputulokseksi saatiin sileät 1920-luvun Haukan renkaan jäljitelmät. Ne menevät täydestä kuin väärä raha

Jotain hyvääkin

Sunnuntai 29.9.2013 - Tiistaikerholainen

Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta Vesivehmaalta tuotujen Haukka I:n yläsiipien ”kuoriminen” on saatu Tiistaikerhossa täyteen vauhtiinsa. Vauhtia pitää pitääkin, sillä työ tehdään Suomen Ilmailumuseon pihalla olevassa teltassa, jossa siipien käsittely jatkotoimenpiteitä varten on saatava tehdyksi hyvissä ajoin ennen talven tuloa. Työ ulkotilassa johtuu siitä, että siivet ovat pahoin homeessa eikä siipiä haluta viedä homeisina jatkokäsittelyyn museon entisöintiverstaaseen.

Siipien vaneriverhousta joudutaan purkamaan, jotta päästäisiin käsiksi siiven homeisiin sisäosiin ja käsiteltyä ne alkoholilla homeen poistamiseksi. Sama koskee myös koko siiven mittaista ja niin ikään vanerilla päällystettyä siivekettä. Toki vaneriverhousta joudutaan purkamaan pois senkin vuoksi, että siiven vanerinen pinta oli suurelta osin päässyt lahoamaan epäasiallisen säilytyksen seurauksena. Yhtä kaikki, lahonnut ja homeinen Haukka I:n yläsiipi on varsin masentava näky.

Yläsiipien kunnostustyöt aloitettiin huonommassa kunnossa olevasta Haukka I:n oikeasta yläsiivestä. Siiven 1,3 millin vahvuinen, kolmikerroksinen ja ristiin liimattu vaneriverhoilu osoittautui 80 prosenttisesti niin huonokuntoiseksi, että se oli poistettava. Todettakoon, että siiven etureuna oli lahoamisen seurauksena tuhoutunut kokonaan siipipalkkiin asti. Homealtistukseen liittyvänä varotoimenpiteenä käytettiin ulkotilassakin siipeä purettaessa asianmukaisia hengityssuojaimia.

Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Kansallistunnuksen kohdalla oleva vaneriverhous oli sen veran hyvässä kunnossa, että se voitiin säilyttää. Lisäksi pois puretun huonokuntoisen vaneriverhouksen alta paljastui muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta hyvin säilynyt siiven runko kaarineen ja siipipalkkineen. Verhouksen alta paljastunut kuparipeltinen polttoainetankki oli myös oivallisessa kunnossa.  Jo nyt on ilmeistä, että Haukan oikeanpuoleinen yläsiipi voidaan kunnostaa uuden veroiseksi päällystämällä alkuperäinen siiven runko uudella vaneriverhouksella. Toki ensin työtä riittää siiven tuhoutuneen etuosan siipikaarien ja rakenteen tekemisessä.

Oikeaan yläsiipeen jäljelle jäänyt vaneriverhoilu sekä homeinen siiven runko imuroiniin, jonka jälkeen käsiteltiin alkoholilla eli pestiin värittömällä Sinol-geelillä, johon oli sekoitettu 15 % vettä. Ainakin päällisin puolin jäljelle jääneestä verhouksesta sekä homeisista siipikaarista ja siipipalkeista tuli puhtaan näköisiä.

Haukan vasen yläsiipi näyttää olevan paremmassa kun

nossa. Siiven kunto selviää kuitenkin vasta, kun se otetaan työkohteeksi oikean yläsiiven käsittelyn jälkeen.  

Haukka I:n yläsiivet

Keskiviikko 14.8.2013 klo 9.39 - Tiistaikerholainen

Keskiviikkona 24. heinäkuuta saapuivat Haukka I:n yläsiivet puolustusvoimien kuljetuksella Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta Vesivehmaalta Suomen Ilmailumuseoon Vantaalle.  Palautettakoon mieliin, että Suomen Ilmailumuseossa ovat jo Tiistaikerhon korjauksen ja konservoinnin kohteina Haukka I:n alasiivet sekä runko pyrstöineen. Alasiipien, korkeus- ja sivuvakaajien, korkeus- ja sivuperäsinten sekä rungon verhoilussa olleet vauriot on jo korjattu ja korjauskohdat maalattu. Sivuvakaajan metallisen rungon vauriot odottavat vielä korjaamista.  Moottoripukin, moottorin sekä laskutelineiden alumiiniset suojukset on puhdistettu. Konservointityötä odottavat nyt ohjaamo ja rungon sisätilat.

Vesivehmaalta tuotuja pahoin lahonneita ja homeen valtaamia Haukka I:n yläsiipiä säilytetään toistaiseksi museon takapihalla olevan teltan suojassa. Siipiä ei siirretä teltasta museon entisöintitilaan, ennen kuin siipien lahot kohdat on purettu ja siivet käsitelty homeen poistamiseksi ja homekasvun estämiseksi. Haukka I:n yläsiivet ovat päässeet peräti huonoon kuntoon mm. kosteassa maakorsussa tapahtuneen säilytyksen seurauksena.

On todennäköistä, että valtaosa siipien vaneriverhoiluista joudutaan poistamaan. Toivottavasti verhoilun alta löytyy kuitenkin vielä kunnostuskelpoista rakennetta siipikaarineen ja siipisalkoineen. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että ainakin oikean yläsiiven etureuna kaarineen on kokonaan laho siipipalkkiin asti. Se, kuinka paljon siipiä joudutaan rakentamaan uudelleen, selviää vasta kun lahot kohdat on saatu purettua. Pahoin homeessa olevien siipien käsittelytapa homeen poistamiseksi tai vähintäänkin homekasvuston kasvun estämiseksi on vielä harkinnassa.

Tiistaikerhon kesätoimintaa

Keskiviikko 14.8.2013 klo 9.32 - Tiistaikerholainen

Vaikka Tiistaikerho lähtikin kesälaitumille 21. toukokuuta, toiminta on silti jatkunut jossain muodossa kesänkin aikana. Kesäkuussa tiistaikerholaisia osallistui II-hallin osittaiseen uudelleen järjestelyihin. Halliin tehtiin tilaa sinne sittemmin tuodun DC-9 simulaattorin alta.

Tässä tarkoituksessa tiistaikerholaiset yhdessä museon henkilökunnan kanssa siirsivät II-hallista pois mm. LET Z-37 Čmelákin (OH-CMB) ja Klemm L25:n (OH-KLA) siivet irrotettiin koneen siirtämiseksi varastoon.  Fieseler FI 156K-1 Storch (OH-FSA) koneen oikeanpuoleinen siipi käännettiin ”kuljetusasentoon” pitkin koneen runkoa, jotta sen viereen saatiin mahtumaan toisaalta hallista siirretty Blomqvis-Nyberg lentokone. Blomqvist-Nybergin -koneen siirto edellytti koneen siiven irrottamista ja takaisin asentamista uudella näyttelypaikallaan.

Porukkaa on ahkeroinut myös Haukka I:n konservointityön jatkamiseksi. Siipien, peräsinten ja rungon korjauspaikat ovat saaneet vanhalla maalausmetodilla tehdyn maalipinnan. Moottoripukkia ja koneen nokan rakenteita on puhdistettu liasta sekä ruosteesta ja ruosteesta puhdistettuja rungon metalliosia ja kiinnikkeitä on maalattu mustalla. Heinäkuun lopussa tuotiin puolustusvoimien kuljetuksella Haukka I:n yläsiivet Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta Suomen Ilmailumuseoon Vantaalle Tiistaikerhon korjattavaksi ja konservoitavaksi. Samalla kyydillä vietiin Ilmailumuseoyhdistys ry:n Tiistaikerhon rakentama purjekonesimulaattorin ohjaamorunko Keski-Suomen Ilmailumuseoon, jossa Virtuaalilentäjät ry:n varustaa simulaattorin todelliseen tehtäväänsä.

Varsinaisesti Tiistaikerhon työsarka alkaa kesäkauden jälkeen tiistaina 20. elokuuta. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan, niin ota yhteyttä info@imy.fi.

Haukkaa ja vähän muitakin

Lauantai 4.5.2013 - Tiistaikerholainen

Vaikka välillä tuntuu, että Haukka I:n konservointityö etenee hitaasti, niin tiistaikerhon päiväkirjan tutkiskelu osoittaa, että paljon on saatu aikaan. Alasiipien, korkeusvakaajan sekä rungon vaneriverhoilun vauriot on korjattu ja runko puhdistettu ns. ihmesienellä. Niin ikään moottorin alumiininen muotosuojus on saatu puhdistettua ja monet ruosteen peittämät koneen metalliosat on käsitelty fosforihapolla ja maalattu mustalla maalilla. Peräsinten kangasverhoilun korjaukset ovat hyvässä vauhdissa ja saataneen päätökseen ennen kesätaukoa. Laskutelineiden vaurioituneet suojukset on irrotettu ja niiden puhdistus ja korjaus käynnissä. Odotamme innolla Haukka I:n Gnome & Rhone Jupiter IV-tähtimoottorin saapumista Keski-Suomen Ilmailumuseosta kunnostettavaksemme.

Oma varsin mielenkiintoinen vaihe Haukan konservoinnissa on alkamassa. Kysymys on Haukan alasiipien, korkeusvakaajan sekä rungon vaneriverhoilun uudesta vanerista tehtyjen korjauspaikkojen maalaus. On päätetty, että vaaleina loistavat uudet vaneripaikat ”vanhennetaan” vastaamaan niin hyvin kuin mahdollistaa ajan patinoimaa Haukan verhoilupintaa. Onneksemme saamme työn suorittajaksi vanhojen lentokonevärien ja lentokoneiden paikkausmaalaukseen omistautuneen asiantuntijan. Näin ei meidän tiistaikerholaisten tarvitse alkaa tuskaista yritys-erehdys -leikkiä asianmukaisten maalaustapojen löytämiseksi ja värisävyjen sekoittamiseksi.

Tiistaikerhon työ ei kuitenkaan ole ollut pelkkää Haukkaa. Tällä hetkellä on meneillään Vihurin (VH-25) ohjaamo-osan happipullotelineen tekeminen ja takaohjaamon varustelu jatkuu. Keski-Suomen Ilmailumuseolle rakennettavan purjekonesimulaattorin ohjaamo on valmistumassa. Suomen Ilmailumuseossa näytteillä oleva ja verhoilultaan huonoon kuntoon mennyt Blériot XI -lentokoneen pienoismalli on otettu pois näyttelystä siipien ja peräsinten verhoilujen uusimiseksi. Siipien ja peräsinten verhoukset onkin jo purettu.

Lentokoneiden moottorit ovat yksi tiistaikerholaisten tärkeä osaamisalue. Vuosien saatossa moni huonokuntoinen museoon hankittu tai saatu moottori on tiistaikerholaisten käsittelyssä kunnostettu joko yksin näytteille asetettavaksi tai museokoneen keulalle nostettavaksi. Moottorin kunnostaminen Tiistaikerhossa ei koske pelkästään mäntämoottoreita. Parhaillaan on meneillään useampivuotinen työ DC-10-matkustajakoneen CF6-suihkumoottorin laittamiseksi Suomen Ilmailumuseossa näytteille asetettavaksi.  Moottori työstetään näyttelyä varten ”avattuun muotoon”. Se tarkoittaa, että suihkumoottori leikataan osittain auki, jolloin museossa kävijät pääsevät tutustumaan suihkumoottorin toimintaperiaatteeseen.

 

 

Haukan entisöintiä II

Tiistai 2.4.2013 klo 18.30 - Tiistaikerholainen

Tuossa taannoin taisin päättää blogikirjoitukseni siihen, että Haukka I:n korkeusvakaajan konservoinnissa mennee vielä muutama viikko. Joo - on mennyt vähän enemmänkin! Korkeusvakaaja olikin huomattavasti huonommassa kunnossa, miltä aluksi näytti. Vaneriverhouksessa olleiden reikien lisäksi vakaajan takareunan vanerit olivat pahoin lahonneet. Tämä ongelma paljastui, kun irrotimme korkeusvakaajaan saranoidun korkeusperäsimen. Nyt ollaan korkeusvakaajan korjauksessa kuitenkin jo yli puolenvälin. Pahemmin vaurioitunut korkeusvakaajan yläpuoli ja vakaajan ulkoreunat on saatu pääosin korjatuksi. Nyt askaroidaan vakaajan vähemmän vaurioituneen alapinnan kanssa.

Rinnan korkeusvakaajan korjauksen osa tiistaikerholaisista on ahkeroinut irrotettujen moottori- sekä moottoripukin alumiinisten suojusten kimpussa puhdistaen niiden likaantunutta ja korroosion syömää pintaa. Yksi ryhmä on purkanut rungosta irrotetun pyrstön metallikehikkoa kehikon osien puhdistusta ja ruosteen poistoa varten. Ohjaamosta on poistettu lentäjän istuin kunnostettavaksi. Samoin on poistettu rikkonaisesta tuulilasista jäljellä oleva alumiinikehikko uuden tuulilasipleksin asentamiseksi. Siis monta Haukan konservointiin liittyvää juttua etenee samanaikaisesti.

Yksi tärkeä konservointitehtävä on ruostuneiden metalliosien puhdistus mm. niiden maalausta varten. Keski-Suomen Ilmailumuseosta saadun ohjeen mukaan ruostuneiden osien puhdistukseen ryhdyttiin käyttämällä ”ruosteen syöjänä” 33 prosenttista fosforihappoa. Happokäsittely aloitettiin pienistä osista eli ruostuneista pulteista ja muttereista. Pultit ja mutterit upotettiin vuorokaudeksi fosforihappoon ja katso, seuraavana päivänä ruostuneet pultit ja mutterit olivat melkein kuin kaupan hyllyltä poimitut! Pienet osat on helppo käsitellä hapolla, koska ne ovat vaivattomasti upotettavissa happoastiaan. Isompien osien kohdalla tilanne on mutkikkaampi, mikäli ei sitten osteta happoa kahmalokaupalla suuria happosammioita varten. Toistaiseksi isojen ruostuneiden osien puhdistuksessa on kokeiltu niiden sivelyä hapolla sekä käärimistä hapolla kasteltuun kankaaseen. Lopputulos on kohtuullisen hyvä, joskin menetelmä ei poista ruostetta yhtä tehokkaasti kuin upottamalla. Ohuiden rautatankojen happokäsittely on tehty upottamalla ne muoviputkesta tehtyihin ”happoputkiin”.

Ennen joulua ajattelin, että Haukan alasiivet ja runko kaikkinensa saataisiin konservoitua kesään 2013 mennessä. Nyt on kuitenkin jo selvää, että rungon korjaamiseen ja konservointiin menee enemmän aikaa kuin kuvittelin. Ennustajaukon rooli on epäsuotuisa, mutta uskoisin kuitenkin, että syksyllä 2013 ollaan jo lähellä sitä, että voitaisiin ottaa konservoinnin kohteeksi Vesivehmaalla vielä olevat ja pahoin lahonneet Haukka I:n yläsiivet.

Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhon työ tarjoaa erinomaisen harrastuksen niille, jotka ovat kiinnostuneita ilmailusta ja haluavat tehdä omin käsin jotain konkreettista Suomen ilmailumuseotoiminnan hyväksi. Tiistaikerhoon mukaan tulevalta ei edellytetä museolentokoneiden rakentamiseen tai kunnostukseen liittyvää erityisosaamista, sillä monenlaista työtä on Tiistaikerhossa tarjolla. Jos olet meistä kiinnostunut, niin tule vain rohkeasti mukaan ottamalla yhteyttä sähköpostiosoitteeseen info@imy.fi!

Valmet Vihuri VH-25

Torstai 7.3.2013 - Tiistaikerholainen

Monet Suomen Ilmavoimien toisessa maailmansodassa käyttämät lentokonetyypit kokivat 1940-luvun lopulla perusteellisen romutuksen.

Romutus liittyi Pariisin rauhansopimuksen ehtojen täyttämiseen. Romuttamisen seurauksena koneista ei jäänyt jäljelle juuri muuta kuin muistot. Lista peruuntumattomasti romutetuista Ilmavoimien konetyypeistä onkin ”kunnioitettavan” pitkä. No, romuttamisen puolustuksesi on sanottava, että sodan jälkeen oli myös huutava puute arvometalleista eikä päällimmäisenä mielessä ollut ilmailuhistoriallisen museon perustaminen. Romuttamisinto ei jäänyt vain 1940-luvulle, sillä samanlaisen kohtalon koki Ilmavoimien 1950-luvulla käyttämä harjoitushävittäjä Valmet Vihuri. Onneksi Vihureista jäi romuttamatta Ilmasotakoulussa opetusvälineenä ollut II-sarjan Vihuri (VH-18). Kone on nykyisin nähtävillä Keski-Suomen Ilmailumuseossa.

Lentokoneiden romuttaminen on myös tätä päivää. Kaikkia käytöstä poistettuja Ilmavoimien koneita ei luonnollisestikaan ole järkevää eikä edes mahdollista sijoittaa Suomessa toimiviin ilmailumuseoihin. Tärkeää on kuitenkin huolehtia siitä, että Suomen sotilasilmailun kannalta merkittävimmät konetyypit ja niiden yksilöt säästetään romuttamiselta, säilytetään asianmukaisesti sekä pidetään aktiivisesti yleisön nähtävillä. Valitettavasti näiltä osin on Ilmavoimien lentokoneiden museointikäytännössä yhä toivomisen varaa.

Romutetuista Vihureista jäi lopulta jäljelle muutakin konkreettista kuin Keski-Suomen Ilmailumuseossa oleva VH-18. Suomen Ilmailumuseo hankki 1970-luvun alussa Helsingin Herttoniemessä olleesta romuliikkeessä Vihurin (VH-25) rungon etuosan. Rungontorso pelastettiin tarkoituksella kunnostaa se museon näyttelyyn. Kunnostustyö aloitettiinkin, mutta vasta 1990-luvun lopulla Juha Klemettisen, Janne Salosen, Antti Hyvärisen ja Mikael Donoghuen käsissä kunnostaminen sai vauhtia. Valtaosin ilman duralumiiniverhousta ollut runko hiekkapuhallutettiin silloisessa Tikkurilan ammattikoulussa ja maalautettiin Finnairin tekniikan maalaamossa. Ohjaamoa alettiin myös varustaa siitä puuttuvilla mittareilla ja laitteilla.

VH-25:n rungon etuosan kunnostaminen siirtyi 2000 -luvun alussa Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhon tehtäväksi. Siellä etuohjaamon jatkoksi alettiin rakentaa takaohjaamoa. Tämä tarkoitti, että romutetun takaohjaamon tilalle rakennettiin piirustusten mukaan uusi ohjaamo, joka  valmistuttuaan hitsattiin kiinni etuohjaamon jatkeeksi. VH-25:n rungon etuosa käsittääkin nyt sekä etu- että takaohjaamon.

Ohjaamojen varustelu on Tiistaikerhossa meneillään. Ohjaamot pyritään saamaan mittareineen ja muine laitteineen niin täydelliseksi kuin olosuhteet antavat myöden. Etuohjaamo on varustukseltaan jo aika pitkällä. Sen sijaan kokonaan uusiksi rakennetusta takaohjaamosta puuttuu vielä mittareita ja laitteita. Parhaillaan on työn alla istuimen rakentaminen takaohjaamoon.

Vihurin mittareita on löytynyt museohyllyjen kätköistä kohtuullisen hyvin. Joidenkin mittareiden kohdalla on kuitenkin tyytyminen näköiskopioon. Sen sijaan muuta ohjaamojen laitteistoa on ollut vaikeampi löytää. Sen vuoksi niitä on myös rakennettu. Onneksi Keski-Suomen Ilmailumuseosta saatiin äskettäin joitain Vihuriin sopivia osia, mukaan lukien kolme happipulloa. Todettakoon, että Vihurin mittaristo ja muu laitteisto oli suurelta osin peräisin toisen maailmansodassa Ilmavoimien käytössä olleista ja romutetuista koneista. Ohjaussauva oli mm. Messerschmittin peruja.

Suomen Ilmailumuseoon oli aikanaan saatu muutama Vihurin etu- ja takaohjaamon kuomu. Niistä valittiin parhaat kunnostettavaksi ja VH-25:een asennettavaksi. Tämä tarkoitti pahoin naarmuuntuneiden kuomulasien hiomista kirkkaiksi, kuomujen metalliosien puhdistamista ja maalausta sekä kuomun liukukiskojen rakentamista uuteen takaohjaamoon.

Niin houkuttelevalta kuin se tuntuisikin, moottoria Suomen Ilmailumuseon Vihuri tuskin nokalleen saa. Yhtään ylimääräistä Bristol Mercury VIII moottoria ei ole Suomessa saatavilla.

Suomen Ilmailumuseon omistaman Vihurin eturunkoa ei tulla päällystämään alkuperäiseen tapaan duralumiinilevyllä. Runko verhoillaan läpinäkyvällä pleksilasilla. Näin näyttelyssä kävijöille paljastuu hyvin Vihurin rungon rakenne sekä ohjaamon varustelu kaikkine mittareineen ja muine laitteineen. Vihuri VH-25:n rungonpätkän varustelu saataneen valmiiksi näytteille asetettavaksi vuonna 2014.